Aaro Hellaakoski, tärkeä kirja ja Mimi Barks.

1

The Dawn of Everything (2021) on melkoisen massiivinen teos. Kuuntelin David Graeberin ja David Wengrow’n tiiliskiven äänikirjana, ja tätä yli 20 tunnin odysseiaa sai jonkin aikaa tarpoa. Samalla kirja on kuitenkin niin kiinnostava ja tärkeä, ettei urakka tunnu väkinäiseltä.

Kirjan tärkein anti on, että se avaa ymmärrystä siitä, kuinka yhteiskuntajärjestelmä, johon olemme tottuneet, ei ole millään muotoa ainoa mahdollinen. Se unohtuu yllättävän usein. Yhdistelemällä valtavan määrän tietoa eri tieteenaloilta Graeber ja Wengrow kertovat ihmiskunnan tarinan uudella tavalla, joka avaa myös mahdollisuuksiemme horisonttia hyvin kiehtovilla tavoilla.

David Graeber kuoli syyskuussa 2020. Menetys on suuri.

2

Olen päätynyt viime aikoina kuuntelemaan aika paljon trap metallia eli punkkia ja räppiä sekä koneita metalliin sovittelevaa genresekamelskaa. Tälle tielle minut syöksi alkujaan Mimi Barks, mutta musiikinlajin syövereistä löytyy paljon muutakin mielenkiintoista.

Harvassa genressä on enää tuntua vaarallisuudesta, mutta tässä vähän on. Samalla monet trap metal -biisit muistuttelevat industrialin hienoista ajoista 1990-luvulla – Nine Inch Nailseista ja muista – mutta ovat silti tiukasti ajassa kiinni. Syntyy vaikutelma, että jotain uutta tässä rakenteita ryskytellen tehdään.

3

On loputtoman kulunutta tokaista ruokavalioasioista keskustellessa, että kalaa kyllä pitäisi syödä enemmän. Syyllistyn siihen usein. Se on silti täyttä totta.

Etenkin kotimaista järvikalaa pitäisi syödä enemmän. Siihen on paljon hyviä ekologisuuteen, paikallisen yrittäjyyden tukemiseen ja vedenlaatuun liittyviä syitä. Ja jos sattuu kalastamaan itse, niin tuleehan siinä elämys ja hyötyliikunta myös mukaan.

Ehkä tärkein syy on kuitenkin se, että niistä usein roskakaloiksi vähätellyistä elikoista saa tehtyä ihan pirun hyvää ruokaa. Siksi onkin niin ilahduttavaa, että Joensuun kouluruokailussa on löydetty makumieltymysten ja ekologisuuden kompromissi: kotimaiset järvikalapuikot.

4

Lapseni innostui tänä talvena hiihtelemään metsäsuksilla, vaikka perinteisen tai vapaan vetäminen valmiilla ladulla ei kiinnosta häntä tippaakaan. Ymmärrän tämän hyvin. Aaro Hellaakoski oli täysin oikeassa runoillessaan säkeet: ”Tietä käyden tien on vanki / Vapaa on vain umpihanki”.

On siinä joku kiehtovuus. Voi mennä minne mielii, vaikka ilman suksia hankea riittäisi napaan asti. Lumisen metsän kauneus avautuu tietysti parhaiten, kun on sen keskellä. Ja hangella on monenlaisia eläinten jälkiä bongailtavaksi.

Jäällä on tänä talvena riittänyt jään päälle noussutta vettä niin paljon, ettei sinne ole liikaa ollut menemistä, mutta aivan oma elämyksensä on hiihdellä jäälakeuden loputtomassa valkeudessa.

5

Jääkiekko ei yleensä ottaen ole kiinnostanut minua tippaakaan. Joskus olen jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta seurannut MM- tai olympialaiskiekkoiluja, mutta laji ei juuri sykähdytä. En ole koskaan lähtenyt torille.

Sitten menin viime syksynä Polvijärven talkoilla rakennettuun jäähalliin katsomaan kolmosdivarin peliä Polvijärven Urheilijat vastaan Lieksan Hurtat. Silloin Hurtat voittivat, nyt hiljattain sai PoU revanssinsa Lieksassa pelatussa pelissä. En tiedä mikä on sarjatilanne, mutta ehkä joskus selvitän senkin!

Kolmosdivarin peleissä voi tapahtua mitä tahansa, ja yleensä tapahtuu. Peli piti otteessaan ja jäähallin tunnelma oli hieno, vaikka porukkaa ei ollutkaan mielettömästi. Jonkinlainen lämminhenkinen pienimuotoisuus karisteli pois kuvat niistä läpiteollistuneista ja usein myös korruptoituneista koneistoista, jotka näitä änhooälliä, koohooälliä ja äsämliigoja pyörittävät.

Pasi Huttunen
paspah [at] gmail.com
twitter ja insta: @paspah

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua