Kuvat: Teos
KIRJAT | Matias Riikosen Matara-teoksen taustalla on ymmärrys ihmisen syvistä yhteyksistä luonnon prosesseihin ja osallisuudesta kollektiivisen tajunnan voimiin.
”Luontokuvauksissa harva on yltänyt näin kauniisiin lauseisiin, ei moni muu kuin Juhani Aho.”
ARVOSTELU
Matias Riikonen: Matara
- Teos, 2021.
- 310 sivua.
Roomalaiset heimoyhteisöt
Matara on poikien leikkiyhteisö, heimo, joka kilpailee toisten läheisten heimojen kanssa puolittaisessa sotatilassa. Nimistönsä leikki on saanut suureksi osaksi antiikin Roomasta ja Gaius Julius Caesarin ajasta.
Johtajuutta tavoitteleva sotaretken päällikkö on Kaius. Hän lausuu kirjassa fraasin ”arpa on heitetty”. Yksi kilpailevista heimoista on kallit (vrt. gallialaiset). Yhteisöön kuuluu senaatti, Forum, ennustajapappi auguuri ja paljon muuta roomalaisuuteen viittaavaa nimistöä. Lähin joki on Tiper.
Historiasta poimittuihin nimistöihin saattaa kuitenkin sekoittua mitä hyvänsä. Se on leikkien henki. Osa nimistöstä on suomalaista. Siihen liittyy vanhojen sanojen käyttäminen, osa on ehkä keksittyjäkin. Huikut, rydit, mella, lotma, rimmistöt, imiköt ja kurpat; sysmäkin on jokin luonnon osa ja naakiminen jotain erityistä tehtävää ja työtä.
”Kaaressa yli värisevän varvikon”
Omaa luokkaansa on romaanin luonnonkuvaus. Kerronta etenee kauniiden ympäristömaalailujen reunustamana, ja niiden sisällä, sillä pojat liukenevat osaksi metsäluontoa, samaistuvat eläimiin ja sulautuvat ryteikköjen ja kallioiden maisemaan:
”Se (askel) kaarsi yli kortteiden, jotka olivat silkkaa hehkua, kuin koko lehto olisi valosta syntynyt, yllä pyörryttävän kirkkauden ja tummuuden tilke, kun ylemmät vaahteranlehdet loistivat läpikuultavina ja varjostivat alempia, edempänä nuori koivikko kohosi puhtaanvalkeana ja heinät kimmelsivät kultaisina, sirokeijukorennot välähtelivät, mutta likainen jalka vilahti takaisin varjoihin kuin hämärän olento, nuuski maata, ja askel nousi.”
Kuvaus voisi koskea yhtäaikaisesti sekä ihmistä että kettua, ketun henkeä.
Kirja kieli meneekin syvälle psyyken myyttisiin alkumuistoihin ja kääntyy lähes panteistiseksi. Samalla teksti luopuu ihmislajin erottamisesta muuta luontoa tärkeämmäksi tekijäksi.
Opistolta psykodraamaa vääntämään
Henkilöt ovat kaikki poikia. Opistoon viitataan kuin johonkin huoltopisteeseen, jossa toimivat hoitajattaret. Leikissä on majoja ynnä muita rakenteita, sekä yllättävästi nukkeja.
Itse tapahtumat ovat eläytyvää teatteria, kuviteltua sotaa, jolla on säännöt. Kuollut on lopullisesti pois pelistä. Taistelukuvaukset tuovat paikoin mieleen salibandyselostukset. Leikki on näytelmää, jota ei ole käsikirjoitettu, vaan se kehkeytyy poikien yhteiseläytymisessä. Siinä mielessä Matara on pienoismalli heimoyhteisöstä ja sen valtapelistä.
Sen voi myös lukea pikkuveljen ja isoveljen yhteisenä leikkinä, jossa muut henkilöt ovat kuviteltuja. Siinä on kaihoisaa muistoa ajasta, jolloin elämä oli luovaa lapsenmieltä, ennen yhteisön pakottamista tylsemmän leikin näyttelijöiksi: kulutusyhteiskunnan sediksi ja tädeiksi.
Matias Riikosen Matara (Teos, 2021) tavoittaa jotain samantapaista kuin Aleksis Kiven Onnellisten saari. Luontokuvauksissa harva on yltänyt yhtä kauniisiin lauseisiin, ei moni muu kuin Juhani Aho.
Matara voitti 2021 Tulenkantajat-kirjallisuuspalkinnon. Ratkaisu on hyvässä linjassa varsinkin ensimmäisen palkitun teoksen Seita Vuorelan Karikon kanssa, jota se hengeltään paljon muistuttaa.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Nenosen runokokoelma ei saa tähtiä vaan pääskysen, voikukan, sammakon, västäräkin ja lapsen hymyn – arviossa Hengittävä eläin
LEVYT | Tamperelaisen Mikko Nenosen toinen runokokoelma Hengittävä eläin saa lukijan ymmälleen, hämilleen – mitä ihmettä tästä sanoisi ja kirjoittaisi?
Hirviömaailmassa Aapo voittaa pelkonsa ja löytää itsestään ihmeellisen kyvyn – arviossa J. S. Meresmaan Varjokahle
KIRJAT | Lumola-sarja on lempeää kauhufantasiaa, jonka parissa viihtyy aikuinenkin tarinoiden ystävä. Varjokahle päättää trilogian.
Koulu pelastaa nälkäkuolemalta ja antaa lukemisen lahjan – arviossa Helvi Hämäläisen elämäkerta Kauneudenrakastaja
KIRJAT | Helvi Hämäläinen oli 1900-luvun suomalaisista naiskirjailijoista se, joka tiesi mitä halusi, aina saamatta sitä. Minna Maijalan elämäkerrassa jokaisella sanalla on merkityksensä.
Osamu Dazain Narrin kukkia on lyhytromaani, joka ei luota tarpeeksi omiin vahvuuksiinsa
KIRJAT | Dazai yrittää tuoda esiin jotain uutta ja erilaista, mutta keino on niin kuin useimmat neljännen seinän rikkomiset, eli se on vanhentunut alta aikayksikön.