Kirsi Kunnas miehensä Jaakko Syrjän ja poikiensa Mikon ja Martin kanssa. Kuva: Wiki Commons
MUISTOKIRJOITUS | ”Kirsi Kunnas oli rohkea, lorutyyliä ja nonsenseä käyttävä nero, joka taikoi sanoilla sellaisia soinnillisia rytmejä, ettei niille voinut kuin antautua ihaillen”, Erkki Kiviniemi kirjoittaa.
Kirsi Kunnas (1924–2021) on poissa.
Hän on Suomen kansan rakastama lastenrunoilija. Hänen Tiitiäisensä, taikurinsa, siilinsä ja sammakkonsa ja perunakattilansa ovat ihastuttaneet monia sukupolvia.
Kirsi Kunnas oli rohkea, lorutyyliä ja nonsenseä käyttävä nero, joka taikoi sanoilla sellaisia soinnillisia rytmejä, ettei niille voinut kuin antautua ihaillen.
Hän oli kuitenkin myös merkittävä lyyrikko modernismin tullessa runouden eturintamaan erityisesti naiskirjailijoiden voimin syrjäyttämään koskenniemeläisen runomittapakon. Vuonna 1947 ilmestynyt esikoisteos Villiomenapuu kertoo jo nimellään runon vapauttamisen tahdosta.
Vielä harvempi tietää Kirsin voimakkaasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Hän oli lyömässä ratkaisevan nyrkin pöytään Tampereen Kauppahallintalon pelastamisessa purkutuomiolta.
On monia muitakin kertomuksia Kirsin tinkimättömien ja selväjärkisten perustelujen ratkaisevista vaikutuksista rakennusten purun ja ympäristön huononnushankkeiden vastustamisessa.
On hienoa, että hänelle ehdittiin perustaa Suomen Luonnonperintösäätiön nimikkometsä, Tiitiäisen metsä, Ylöjärvelle lähelle Kirsin ja hänen miehensä kirjailija Jaakko Syrjän pitkäaikaista kotia.
* *
Tunsin Kirsin viime vuosikymmeninä melko läheisesti. Kävimme puhelinkeskusteluja säännöllisesti korona-ajalla. Aina hän jaksoi puhua kirjallisuudesta, runon ja kulttuurin merkityksestä ihmiskunnalle.
Kirsi Kunnaan pitkä ja hyvä elämä on ainutlaatuista ja kunnioitettavaa.
Hänen hienosta lyriikastaan muistan erityisesti runon, jonka hän sanoi olevan mieleisiään. Se käsitteli kuolemaa:
”Vasta selkä valon muuria vasten
sen hetken terällä
joka elämän ja kuoleman
erottaa toisistaanolemme yksin vailla varjoa.
Silmät niin pimeät.
Näyt
ammuksina sisään räjähtävät.”(Kuun kuva meissä, 1980)
Erkki Kiviniemi
Kirsi Kunnas eli 96-vuotiaaksi. Kuva: Wiki Commons
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Markku Klamin viulukonsertossa soi lapsettomuuden tuska ja toivo – Requiemin kantaesitys Tampere Biennalessa
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Markku Klamin viulukonsertto muistuttaa toivon tärkeydestä ja on lämmin myötätunnon osoitus kaikille niille, joita lapsettomuus on koskettanut.
Räppäri Mikko Mato valmistelee soololevyään ja opettelee olemaan läsnä: ”Olin selkärangaton mato joskus – nyt pöyhin maata”
KULTTUURITYÖLÄISET | Räppäri Mikko Mato työstää ensimmäistä soololevyään, viihtyy Tampereen saunoissa ja elättelee toivoa paremmasta huomisesta.
Petri Poikolainen (1975–2026) – Hymy, joka valaisi puoli Nokiaa ja kaupan päälle muun tunnetun maailmankaikkeuden
MUISTOKIRJOITUS | Täysin uuden ulottuvuuden eli häpeämättömän ihmisyyden suomalaiseen elokuvaan tuonut vaikeavammainen Petri Poikolainen on kuollut 50-vuotiaana.
Tekoäly ei ikinä pysty tekemään yhtä hyviä elokuvia kuin Tarkovski – siltä puuttuvat mielikuvitus ja sielu
ELOKUVA | Useiden mielestä maailman paras elokuva on Andrei Rublev. Aprillipäivänä Niagarassa esitettävän elokuvan esittelee katsojille emerituspiispa Juha Pihkala.