Iro Haarla on valmistunut pianistiksi Sibelius-Akatemiasta.
HENKILÖ | Pohjoismaiseen jazziin mielletty Iro Haarla on julkaissut sähköisen yhtyeen kanssa albumin, joka jo nimellään kertoo ydinviestinsä: What Will We Leave Behind – Images from Planet Earth. Vaikka levy on ”statement” luonnon puolesta, tekijä ei tyylilleen uskollisena mekasta, vaan on halunnut pitää musiikin kauniina.
Arto Murtovaara, kuvat ja tekstit
Tervakosken Willa Silvaa ei tahdo erottaa tieltä ja siksi ajankin ensiksi ohi. Taloa ympäröi rehevä luonto ja sisällä isossa puutalossa vallitsee rauhallinen, tsehovilainen tunnelma. Talon emäntä, pianisti, säveltäjä, sovittaja ja yhtyeenjohtaja Iro Haarla, kohta 65, tarinoi levyn synnystä ja musiikistaan leipomansa omenapiirakan ja kahvin äärellä.
Uuden What Will We Leave Behind – Images from Planet Earth -albumin (Svart, 2021) markkinointi on poikennut tavanomaisesta; sitä on jaettu ulkomaille peräti 3 000 toimittajalle. Svart Recordsilla on erilaiset kanavat kuin jazzpuolella, ja yhtiö tunnetaankin enemmän rock- ja progetuotannoistaan.
– Mutta se on ihan okei, tämä ei olekaan jatsia, Haarla hymyilee ja arvelee, että levy voi olla sokki niille, jotka tuntevat hänen tuotantoonsa.
– Minä halusin silti tehdä, ajatelkoot mitä hyvänsä. Minun sieluni on tässä, vaikka tämä on soundeiltaan ihan erilainen.
* *
Levyn lähtökohtia purkaessaan Iro Haarla muistuttaa, että hänellä on itse asiassa kivoja sähkökeyboardeja. Sound & Furyn -yhtyeen aikaan soitti hän niitä aika paljon ja melko vähän pianoa tai harppua.
– Minun roolini oli vähän tämmöinen efektien soittaja – minä ainakin itse koin niin. No balladeissa minä sain vähän levyillä soittaa, mutta keikoilla en paljoakaan. Se oli puhallinvoittoinen bändi, minä vähän niin kuin väritin keyboardeilla sitä.
– Sitten me teimme Uffen (aviomies Ulf Krokfors) kanssa levyn Loco Motife: Penguin Beguin (TUM Records, 2005), mistä me saimme Emmankin aikoinaan. Sitten minä tein pitkään näitä akustisia vain, mutta kyllä minä mietin, että joskus haluaisin jotain tehdä näillä sähköisilläkin; tykkään siitä, että niillä pystyy värittämään soundimaailmaa. Minulle soundi on hirveän tärkeä.
Haarla rakastaa luontoa ja siksikin asuu Tervakoskella, mistä ei pääse paljon mihinkään. Hän saa paljon inspiraatiota vain käveleskelemällä luonnossa ja on huolissaan sen tilasta.
* *
Haarla kertoo halunneensa levystä rytmiikaltaan erilaisen. Suomi on pullollaan loistavia rumpaleita, mutta tässä hän käyttää Aniida Vesalaa.
– En ottanut häntä siksi, että hän on tyttöni, vaan sen takia, ettei hänellä ole jazz-taustaa. Hänellä ei ole ollenkaan niitä juttuja, joita on jazzrumpaleilla, vaan hän on mustan musiikin, funk rockin soittaja, Haarla kertoo
– Aniida ei tykkää freejazzista. Hän on hirveän mielikuvitusrikas ja tunnepohjainen soittaja silti.
Iro Haarla sai vuonna 2018 Pori Jazzin Ted Curson -palkinnon. Stipendiä ei saa rahana, vaan se täytyy käyttää musiikin tekemiseen tai soitinhankintoihin. Soittimia hän ei tarvitse, joten hän ajatteli käyttää sen levyntekoon – lähinnä äänittäjän palkkioihin kotonaan, jossa hänen sähköiset soittimensa ovat yläkerrassa.
– Minun Steinway-flyygelini on erittäin hyvä, sillä on tehty äänityksiä ennenkin, elikkä minulla on kaikki täällä kotona.
Levyä työstettiin kauan. Haarla teki paljon päällesoittoja, koska kalliin studioajan tuomaa painetta ei ollut.
– Bändi oli täällä kaksi päivää. Tehtiin nämä pohjat, mutta sitten tehtiin päällesoittoja, Aniidakin teki.
– Levy on tehty sillä tavalla ajan kanssa, ja ihan tarkkaan olen miettinyt jokaisen yksityiskohdan, keyboard-soundin tai muun. Minulla on motiivi, miksi se on siinä, kaikella on merkityksensä. Ei ole ruvettu räiskimään vaan, että nyt tehdään progea. Olen kaiken todella hartaasti suunnitellut ja miettinyt.
* *
Levyn otsikko kertoo sen teeman. Albumin ensimmäinen kappale A Song We Loaned From Our Children (flyygeli ja kontrabasso) oli aluksi työnimellä ”Ihmisen laulu”, mutta Haarla ei saanut nimeä toimimaan englanniksi.
Koko levy alkaa ihmisestä ja loppuu ihmiseen, siihen mitä ihminen tekee, Haarla selittää.
– Ihminen on ottanut haltuunsa tämän maapallon, että tämä on meidän ja me saadaan käyttää sitä miten halutaan. Kunhan vain meillä on enemmän ja enemmän hyvinvointia ja talous kasvaa. Se on hirveä vääryys, koska mielestäni maapallo kuuluu kaikille olioille. Ja nyt se on ryöstäytynyt tämmöiseksi ihmisen toimesta.
Haarla muistuttaa, että luonnonvarojen ylikulutuspäivä koittaa nykyään jo elokuussa, joka vuosi aikaisemmin ja aikaisemmin. Syömme enemmän kuin pystymme tuottamaan.
– Sen takia ihminen on tällä levyllä alussa ja lopussa. Väliin olen laittanut kuvaelmia luonnon paikoista. Tämä on statement luonnon puolesta. Silti halusin, että musiikki säilyy kauniina, ettei se ole angstista, vaikka maapallo on katastrofin partaalla.
* *
Iro Haarla sanoo, että luonto on ollut hänellä aina mukana, tässä kohtaa vaan oli erilaiset keinot toteuttaa ajatus. Historiasta hän kaivaa esimerkiksi Jean Sibeliuksen.
– Sen kuulee hänen musiikistaan, hänen rakkautensa luontoon. Se on varmaan yksi tekijä, miksi hänen musiikkinsa on niin vaikuttavaa. Tosin hän oli mestari myös orkestraatiossa. Se mikä erottaa hänet muista, jotka osaavat samat asiat, on joku sellainen vahva tunne, joka on siinä musiikissa pohjana.
Sibelius on Haarlan suosikki, jota hän kertoo kuuntelevansa aika paljon.
– Itse asiassa nuorena kuuntelin eniten juuri orkesterimusiikkia, sinfonioita ja pianokonserttoja. Ehkä se tulee siitä, kun äiti (Helena Salonius) oli oopperalaulaja ja aina soi joku Verdin tai Puccinin levy, kun hän treenasi niitä. Minulle jäi mieleen, kun se oli jotenkin niin kaunista, Haarla kertoo.
– Ja mihin minä olen sitten päätynytkään!
Iro Haarla on tehnyt useita menestyneitä levyjä arvostetulle saksalaiselle ECM-levymerkille. Viimeisin oli Ante Lucem (2016), joka on sävelletty sinfoniaorkesterille ja jazzkvintetille. Se äänitettiin Uumajassa konserttisalissa koko bändi kanssa. Levy-yhtiön pomo, pedanttina tunnettu Manfred Eicher arvosteli vain flyygelin soundia – asia, josta hän on aina hyvin tarkka.
Haarla on saanut levystä eri puolilta maailmaa palautetta, jossa puhutaan rauhasta ja syventymisestä. Siitä hän on hyvin iloinen.
– Kaikki mitä tekee, sillä pitää olla vaikutus ihmiseen, että he kokevat jotain syvempää musiikista. Ilmaisen sillä musiikilla jotakin, joka porautuu ihmisten sydämiin. Sen ei välttämättä tarvitse olla hirveän kaunistakaan, kunhan siinä on joku juttu, millä minä pääsen ihmisten sisimpään – ja nimenomaan jättämään positiivisen fiiliksen.
– Kyllä minä olen saanut luonnon ohella aiheita sävellyksiini psalmeista, tästä Raamatun maailmasta ja uskon Jeesukseen Kristukseen ja hyvyyteen, mikä siitä maailmasta tulee, ikuisuuden ajatteluun ja tämmöiseen. Siinäkin kartan saarnaavaa meininkiä ja poimin sellaista, mikä voisi vaikuttaa ihmisiin hyvällä tavalla. Junnuhan (Juhani Aaltonen) on minulle tässäkin mielessä hyvä tulkki, hänellä on tämä sama, hän saa sen syvyyden siihen soittoon.
* *
Aviomies astelee sisään ja Haarla toteaa saman tien, että ilman häntä levyä ei olisi syntynyt. Krokfors kertoo joskus todenneensa Irolle, että tällähän on aika paljon syntikoita. Voisiko niillä tehdä jotain?
Haarla sanoo prosessin alkaneen, kun ”Uffe” oli kaivanut esille kesällä 2019 Oberheimin, Korgin ja Prophet 5 -syntikat. Haarla kokeili, toimivatko pölystä kaivetut soittopelit. Uffe ”väänsi” Korgia ja Iro Prophet 5:aa etsien soundeja:.
– Minä totesin, että tämähän on magee, pane pyörimään, Iro nauraa.
Levyn kolmannella raidalla A Seafloor Scene Haarla ja Krokfors soittavat kahdestaan syntikoita, Aniida erikseen rummut siihen päälle.
Uffe on tuottanut levyn ja äänittänyt kahden raidan lisäksi levyllä soivat hammondit. Yhdeksännellä raidalla Deep In The Eye of Whale soi Haarlan soittama ”pilvipohja” ja Uffen yhdellä otolla soittama kontrabasso.
Kun kotona on myös äänityksiin kykenevä muusikko, säästää kustannuksissa. Nytkin koko stipendi ja vähän enemmän säästyi äänittäjälle ja miksaukseen.
Willa Silvassa on aiemmin äänitetty muun muassa Hot Herosin ja Iro Haarlan Vodjanoi (2020) sekä Matti Johannes Koivun Toisen maailman nimi (2011), jonka Iro Haarla sovitti.
* *
Haarla sanoo, että musiikissa kokonaisuus on hänelle tärkeä: miten kappale alkaa, nousee kliimaksiin ja loppuu. Kappale ratkaisee, ei kokoonpano.
Nuorena Haarla kuunteli paljon, nykyisin hän ei edes halua kuunnella muita jazzmuusikoita, koska helposti saa vaikutteita, vaikka ei yrittäisikään. Esimerkkinä suurista hän mainitsee Bobo Stensonin, jonka hienoja juttuja moni pianisti on käyttänyt.
Kun Haarla teki Carla Bleyn musiikkia Krokforsin ideasta ja ryhtyi työstämään kappaleita, hän lopetti heti Paul Bleyn kuuntelemisen, ettei vahingossakaan soittaisi samoja fraaseja. Petri Haussila innostui asiasta ja helmikuussa 2019 julkaistiin Haarlan, Krokfors ja Barry Altschulin Around Again (TUM Records).
Haarla sanoo, ettei ole urallaan tehnyt paljoakaan muiden juttuja. Jos joku pyytää levylleen, kuten Hot Heros, Tapani Rinne tai Raoul Björkenheim, näin tapahtuu siksi, että kysyjä tietää hänen soittavan juuri niin kuin hän soittaa.
– Olen saanut olla oma itseni, mihin sitten olen mennytkin. Olen pitänyt oman pääni ja mielestäni siinä onnistunutkin – on se sitten hyvä tai huono.
Iro Haarla Electric Ensemblen albumi ”What Will We Leave Behind – Images from Planet Earth” julkaistiin 29.10.2021 Levyn julkaisukeikka lauantaina 6.11. kello 22.30 Kulttuuritalo Telakalla, osana Tampere Jazz Happeningia. Ensemble muodostavat Iro Haarla (koskettimet), Aniida Vesala (rummut, lyömäsoittimet), Ulf Krokfors (basso), Sami Sippola (saksofoni) ja Jukka Orma (kitara).
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.