Kuvat: Annika Marklund / Salomonsson Agency
KIRJAT | Liza Marklundin uusin dekkari sijoittuu pohjoiseen Ruotsiin ja kertoo ihmisistä, jotka ovat kirjailijan itsensä lailla eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa siellä.
”Marklund on taitava punomaan tarinaansa ja puhaltamaan hengen ja sielun kuvaamiinsa ihmisiin.”
ARVOSTELU

Liza Marklund: Napapiiri
- Otava, 2021.
- 363 sivua.
- Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn.
Liza Marklund oli aikanaan uudistaja, joka toi ruotsalaiseen dekkarikirjallisuuteen aivan uusia tuulia ja nousi oman aikansa dekkarikuningattareksi. Marklundin luomus 1990-luvun lopulla oli nuori ja uutisnälkäinen rikostoimittaja Annika Bengtzon, jonka uraa seurattiin voitosta toiseen.
Enemmän kuin ruotsalaisessa rikoskirjallisuudessa yleensä Marklundin dekkareissa seurattiin myös päähenkilön yksityiselämää. Annika Bengtzon rakastui, meni naimisiin, eli ruuhkavuosia, erosi, mutta myös eteni urallaan ja ratkoi siinä sivussa vakavia rikoksia.
Bengtzon oli sitä vanhan liiton toimittajakuntaa, joka käytti myöskin pakkasella toimintakykynsä säilyttävää lyijykynää, oli työnarkomaani ja toisinaan myös puskutraktori. Bengtzon oli niin sanottu hyvä tyyppi ja uudenlainen esikuva nuorille naistoimittajille ja varmaankin myös aloitteleville naispuolisille dekkarikirjailijoille.
Marklundin uusin dekkari Napapiiri (Otava, 2021) sijoittuu pohjoiseen Ruotsiin ja kertoo ihmisistä, jotka ovat kirjailijan itsensä lailla eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa siellä. Pohjoisen tuttuus on voimakkaasti läsnä Marklundin tekstissä ja niissä varmoissa otteissa, joilla hän kuvaa luonnon kiertokulkua pohjoisilla leveyspiireillä. Hän kuvaa myös hyvin elävästi pienten paikkakuntien ihmisten kanssakäymistä, yhteisön salaisuuksia ja keskinäisiä suhteita.
Romaani alkaa vuodesta 2019 ja siitä, miten eteläisessä Lapissa Stenträskin kylässä löydetään sillan rakenteista nuoren naisen mestattu ruumis. Selviää, että 40 vuoden takainen mysteeri on lopulta ratkennut: vainaja on tuolloin jäljettömiin kadonnut Sofia Hellsten. Sofian katoaminen oli jättänyt parantumattoman haavan kyläyhteisöön ja nyt tragedia tulee uudelleen pintaan.
Sofia oli ollut mukana viiden teinitytön lukupiirissä, jonka nimi oli Napapiiri. Sofian kuolema tuo lukupiiriläiset yhteen nyt aikuisina naisina, ja romaanissa palataan takaisin kunkin nuoruuteen vuosikymmenien taakse. Käy ilmi, että pinnan alla hiljaisessa kyläyhteisössä oli tapahtunut paljonkin ja nuorten tyttöjen kainous oli paljolti silmän lumetta.
Liza Marklund on taitava punomaan tarinaansa ja puhaltamaan hengen ja sielun kuvaamiinsa ihmisiin. Välistä huomaan kuitenkin meneväni hieman sekaisin siitä, kuka kukin oli, vaikka henkilögalleria ei kovin suuri olekaan. Asiat ja tapahtumat tulevat kovin tiheään toinen toisensa päälle, hengähdystaukoja ei juuri ole.
Napapiirin salaisuus pitää aivan loppuun asti. Ja viimeisessä lauseessa tulee lupaus jatko-osasta; Napapiiri on trilogian ensimmäinen osa.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Juhani Koivisto toimitti Sibeliuksen varhaiset kirjeet suomeksi – arviossa Nyt alkaa elämän todellisuus
KIRJAT | Yleisölle saatavilla oleva suomenkielinen Sibelius-aineisto täydentyi nk. Hämeenlinna-kirjeillä.
Ennen kuin kuolen, ratkaisen oman murhani – arviossa Holly Jacksonin Vaikka henki menisi
KIRJAT | Nuortenkirjoistaan tuttu bestselleristi sukeltaa aikuisten jännärihyllyyn hienosti rakennetulla murhamysteerillä.
Painajainen luksushotelissa – arviossa Ruth Waren Nainen huoneessa 11
KIRJAT | Menestystrilleri Nainen hytissä on 10 on saanut jatko-osan. Ruth Ware taiteilee juoneen yllättäviä käänteitä toisensa perään, ja trilleristä kehkeytyy mukiinmenevä ajojahti.
Elokuvakäsikirjoituksen pohjalta tehty romaani ei jää turhaksi kopioksi – Arviossa Jussi Moilan Kullervon tarina
KIRJAT | Antti J. Jokisen taistelukohtausten leimaama Kullervo-elokuva muuttuu Jussi Moilan käsissä eheäksi ja loogisesti eteneväksi seikkailuromaaniksi.







