Nainen palaa Berliiniin etsimään aikaa, jota ei muista ja jota tarvitsee ollakseen kokonainen – arviossa Meri Valkaman Sinun, Margot

Kuvat: Otto Virtanen / WSOY

Saksan demokraattisen tasavallan pääkaupunki Berliini on Meri Valkaman romaanin Sinun, Margot (WSOY, 2021) keskus. Alkusanoissa Valkama kiittää vanhempiaan, ”jotka antoivat minulle Berliinin”; esikoiskirjailija asui siellä useita vuosia lapsena isän ollessa 1980-luvulla Tiedonantajan DDR:n kirjeenvaihtaja.

Valkama kertookin hyvin varmalla otteella paitsi Berliinistä, myös maasta nimeltä DDR, poliittisesta uskollisuudesta sekä illuusioiden menetyksestä ja mitä ihmisille saattaa siitä seurata. Vaikka romaanissa liikutaan paljon muuallakin kuin Berliinissä, kaikki keriytyy siihen, mitä kaupungissa tapahtui 1980-luvulla sekä maailmanpoliittisesti että muutamalle yksittäiselle ihmiselle ja eräälle tietylle perheelle.

Romaanin alkupuolella toimittaja Markus Siltala saapuu vuonna 1983 neljän vuoden kirjeenvaihtajapestilleen Berliiniin mukanaan vaimonsa Rosa sekä lapset Matias ja vielä vauvaikäinen Vilja. Sosialismin ja kommunismin ihanteet elävät syvällä Markuksen sielussa; hän on aatteelle uskollinen, uuttera journalisti, hieman tylsä ja saamaton aviomies, mutta hyvä isä.

Kirjeenvaihtajakausi olisi voinut olla juuri sellainen hyvä aika, jota perhe olisi voinut jälkeenpäin koti-Suomessa vielä vuosienkin kuluttua muistella mielihyvällä. Markus olisi vain raportoinut sosialismin voittokulusta, lapset olisivat olleet pikkuväelle aatteen alkeita opettavassa päiväkodissa ja Rosa luovinut sosialismin arjessa kuin kuka hyvänsä perheenäiti siinä valtavassa kerrostalossa, jossa perhe asui.

Rakkaus ei ehkä ollut kyy, joka paratiisiin tuli, mutta sen vähitellen voimistuneet laineet löivät kauan ja pitkälle, vuosikymmenien päähän. Siinä hajosi muutakin kuin Markuksen ja Rosan avioliitto.

Isänsä kuoltua Vilja saa käsiinsä kirjeitä, joista hänelle avautuu ikkuna perheen salaisuuksiin ja omiinkin kipeisiin kohtiin. Nuo kirjeet pakottavat Viljan takaisin Berliiniin, etsimään aikaa, jota ei muista ja jota tarvitsee ollakseen kokonainen Vilja.

Noihin kirjeisiin on kirjoitettu rakkaudesta ja ikävästä hyvin vähäeleisesti ja samaan aikaan niin kauniisti, että koskee.

* *

Sekä Rosa että Vilja ovat tahoillaan aina miettineet ja kummastelleet suhteensa viileyttä ja outoa etäisyyttä, mitä he äitinä ja tyttärenä ovat toisiaan kohtaan tunteneet. Mitä pidemmälle Vilja tutkimuksissaan pääsee, sitä selvemmäksi syyt tulevat.

Viljan lapsuudessa on pitkä muistoton, tyhjä jakso, jonka hän aavistaa olevan hyvin tärkeä sekä hänen nykypäivälleen että tulevaisuudelleen. Ehkä se voisi myös antaa hänelle palan sitä onnellista lapsuutta, jollaista hän ei muista eläneensä.

Romaani kulkee ketterästi nykypäivän ja 1980-luvun välillä ja vähitellen kuvio paljastuu. Siinä on paljon kaunista ja paljon rumaa. Lukija saa koko ajan sopivasti tietoa pysyäkseen perillä Viljan löydöistä, mutta ei liikaa, jotta romaani tuntuisi paksuudestaan huolimatta liian pitkältä.

Sinun, Margot pitää otteessaan alusta loppuun ja loppu tuntuu tulevan kovin nopeasti.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua