Kirsti Pohjonen sai lempitaulunsa lahjaksi Saskioilta – Kimmo Kaivannon naishahmon rohkaisu on seurannut mukana elämän käänteissä

Kirsti Pohjonen ja mielitaulu Muusa.

Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat

– Kimmo Kaivannon serigrafia Muusa on ennen kaikkea todella hienon taiteilijan hieno työ. Kaikki on kohdallaan: värit, sommittelu, uljasprofiilinen hahmo. Sitä on siksikin antoisaa katsella, kertoo mielitaulunsa valitsija toimittaja Kirsti Pohjonen.

Tämä on toivottavasti pitkän juttusarjan ensimmäinen osa. Idea lähti siitä, kun luin, miten ihmisten suosikkitaulu ei välttämättä ole aina kokoelman taiteellisesti tai rahallisesti arvokkain, vaan merkitys tulee siitä, että taulu liittyy johonkin elämäntapahtumaan tai on saatu lahjaksi joltain taulun saajan arvostamalta ihmiseltä.

Muusassa kaikki on kohdallaan: värit, sommittelu, uljasprofiilinen hahmo.

Entinen ujo

Kirsti Pohjonen on usein sanonut olevansa entinen ujo. Koko elämä on mennyt tuon haasteen selättämiseen. Kukaan hänet tunteva ei pidä häntä ujona, mutta se onkin ihmisen sisäinen tunnetila.

Saskioihin hän liittyi vuonna 1980. Vuonna 1985 häntä kysyttiin Saskioiden puheenjohtajaksi.

– Mieheni Bieder Pohjonen kannusti minua aina. Hän puhui siihen suuntaan, että ryhdyt Saskioiden puheenjohtajaksi ja otat sen haasteena, ei saa pelätä uutta, Kirsti kertoo.

Saskioilla on sääntönä, että sama henkilö voi olla puheenjohtajana kuusi vuotta. Aika tuli täyteen vuonna 1991 ja muistoksi siitä Pohjonen sai Kimmo Kaivannon työn.

– Se on hieno työ. Hyvä taulu on kuin hyvä musiikki.

Kirsti Pohjosen mielipaikka kotona on punainen sohva. Seurana on Aapo-koira.

Kaivanto teki lahjoituksen

Kuvataiteilija Kimmo Kaivanto lahjoitti vuonna 1980 Saskioille grafiikansalkun, jossa oli 65 Muusa-serigrafiaa. Niitä on annettu palkinnoiksi ja lahjoiksi ansioituneille taiteentukijoiden yhdistyksen jäsenille.

Omaisten luvalla Saskiat teetti Muusa-teoksesta postikortin ja jääkaappimagneetin. Se antoi myöhemmin ilmeen myös gallerian kotisivuille. Samainen teos on myös Tampereen Saskiat ry:n 50-vuotisjuhlateoksen kannessa.

Kirsti Pohjoselle Saskioiden puheenjohtajuus antoi rohkeutta muuhunkin. Hän uskalsi ryhtyä Journalistiliiton valtuuston puheenjohtajaksi (silloinen liiton nimi oli Suomen sanomalehtimiesliitto). Hän kävi kampanjan myös liiton puheenjohtajuudesta.

– Uskallus kasvoi koko ajan. Uskalsin jättää Aamulehden uutistoimituksen vuoropäällikön tehtävän mukavassa työyhteisössä. Muutin Helsinkiin ja siellä ryhdyin kirjoittavaksi toimittajaksi politiikan saralla. Jos rohkenee sanoa, niin minulle Kimmo Kaivannon Muusan naishahmo on symboli uskaltamisesta. Se kertoo siitä, että ei ole yhtä elämänmuutosta ilman toista. Jokainen yritys johtaa johonkin toiseen.

– Työuraani olen tyytyväinen. Nyt olen ollut eläkkeellä yhdeksän vuotta.

Kirsti Pohjosen elämässä oli lyhyellä aikaa monta kovaa muutosta, joissa on stressipisteitä huimat määrät. Mies Bieder kuoli, Helsingissä oli muutto työsuhdeasunnosta Kampista Herttoniemeen ja sieltä paluumuutto Tampereelle.

Tampereen Saskioihin hän piti yhteyksiä kahdenkymmenen Helsingin-vuotensa aikana. Niinpä oli luontevaa palata aktiivisesti mukaan yhdistyksen toimintaan Tampereelle palatessa. Saskioiden kuuden vuoden varapuheenjohtajuus päättyi tänä kesänä. Hän teki yhdistyksen 50-vuotishistoriikinkin.

Koirien ystävän kotona on tietysti koiraveistos.

Ensimmäinen taulu osamaksulla

Kirsti Pohjosen kirjojen ja taulujen täyttämä koti on viihtyisä. Seurana on rakas Aapo-koira, joka on norwichinterrieri.

Kimmo Kaivannon Muusan kanssa samalla seinällä on Gunnar Pohjolan kolme työtä ja yksi Raimo Kanerva. Näillä kahdella viimeksi mainitulla on ollut eniten näyttelyjä Saskioiden Galleriassa, joka nykyisin on Hiekan talossa Tampereella, rakennuksen Pyynikintorin puoleisessa päädyssä.

– Oikeastaan jokaisella taululla on tarina. Pakkaaminen Helsingissä vei aikaa, koska halusin kertoa kälylleni Leena Pohjoselle, mihin mikäkin taulu liittyy.

Ensimmäinen tauluostos on Ensio Lambergin tummasävyinen teos, joka on edelleen mieluisa.

– Olimme mieheni, äitini Kyllikki Jarlan ja perheystävä Lahja Riihimäen kanssa retkellä Porissa. Lahja ehdotti, että poiketaan paluumatkalla Kankaanpäässä Ensio Lambergin ateljeessa vanhalla kansakoululla. Teos oli mieleinen, mutta ei meillä ollut rahaa sen ostoon. Lahja yllytti, että kyllä Ensio sen osamaksulla myy. Tästä kauppatavasta Lamberg ei tiennyt, mutta suostui hän siihen.

Nämäkin veistokset ovat koira-aiheisia. Oikealla voi nähdä Kirstin miehen Biederin taluttamassa koiraa.

Ei mahtunut kauppakassiin

Tämän taulun vieressä on sinisävyinen Jorma Hautalan työ, jonka Bieder hankki 50 eurolla. Tätä ostosta Kirsti ensin jarrutteli. Kun hän siihen suostui, hän antoi Biederille taulun kuljettamiseen pienen kauppakassin, koska oletti, että sillä hinnalla kotiin kantautuu pikkutaulu. Totuus oli toinen. Teos on mieleinen ja paljon kauppakassia suurikokoisempi.

Kirsti Pohjonen ja hänen miehensä ovat käyttäneet taidehankintoihin myös taidelainaamoja, joissa työn voi lunastaa pienillä kuukausierillä.

Alkupuolella juttua puhuttiin siitä, että taidekodin omistajalle taulut ovat kuin hyvä musiikki. Tämä voi tulla osalle tuttavapiiristä yllätyksenä, mutta Kirsti eli ystävien kesken Kipa on innostunut Queenin musiikista.

Hän haluaisi kovasti mennä elämänsä ensimmäiseen rokkikonserttiin ensi kesänä – onhan yhtyeessä mukana vielä kaksi alkuperäistä jäsentä, mutta harmillisesti liput on myyty loppun. Hän on nähnyt Queenin tarinan kertovan Bohemian Rhapsody -elokuvan monesti, mutta ei pitänyt siitä, koska käsikirjoituksessa oli otettu liikaa vapauksia todelliseen tarinaan nähden.

Tämä teos on Pentti Kaskipuron tekemä.

Isällä oli taiteellisia lahjoja

Kirsti Pohjosen isä Axel Jarla oli taiteellisesti lahjakas. Isän vanhemmat pitivät kuitenkin virkamiesuraa turvatumpana vaihtoehtona, joten taide jäi harrastukseksi.

– Se oli varma kesäloman merkki, että isä alkoi maalata. Hän ei kuitenkaan juuri rohkaistunut omiin aiheisiin, vaan jäljensi suuria mestareita. Minusta hän oli taitava. Isä merkitsi aina huolellisesti, että teos on jäljennös ja miltä vuodelta se on.

Työhuoneen seinällä on isän jäljennös Albert Edelfeltin klassisesta teoksesta. Se on tarkkaa työtä ja se on näyte taiteellisista lahjoista.

Musiikki taasen tuli tyttären elämään äidin kautta.

Kuvataiteen hyväksi Kirsti Pohjonen on valmis kaikkeen, kuten esimerkiksi haastateltavaksi tämän juttusarjan ensimmäiseen osaan.

Pääset kaikkiin Lempitauluni-sarjan juttuihin täältä.

Työhuoneen Albert Edelfeltin klassikkoteos on Kirsti Pohjosen isän taitavasti jäljentämä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua