Curiositas sisältää kaiken, mitä olet aina halunnut tietää inhimillisesti tärkeiden esineiden historiasta mutta et ole ymmärtänyt kysyä

Kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen ja graafikko Päivi Häikiö. Kuva: Sanna Lehto

Älä pänttää vuosilukuja, katso ihmistä ja varsinkin hänen esineitään.

Historiaa luettiin omina dinosauruksen aikaisina kouluvuosinani perinteisesti, jaksoina sotien välissä ja niiden aikana, hallitsijasukujen seuratessa toisiaan ja rajojen siirtyillessä.

Jonnekin sinne katosi tavallinen ihminen, useimmiten nainen. Historia oli sankareiden ja jumalten historiaa.

Esineet jäävät jälkeemme. Me lahoamme pois, mutta pieni piippu tai pyhimyspatsas uhmaa aikaa ja haluaa kertoa pitelijästään, rakentajastaan ja omistajistaan.

Kansallismuseo on hämmentävää mättöä, jos sen kaapaisee haltuunsa parissa tunnissa. Kansallismuseon kätköissä on myös tuhansia esineitä, jotka eivät vuosikymmeniin ole nähneet päivänvaloa.

Ne on haudattu elävältä laatikoihin ja arkistokaappeihin, nimetty ja huokaistu taas unohduksiin.

* *

Curiositas. Esineitä, tarinoita 1100–1917 (Suomen kansallismuseo, 2021) on poikkeuksellisen kiinnostava historiateos, koska se uskaltaa kuvitella valikoitujen esineiden ympärille aikalaiselämän.

Kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen ja graafikko Päivi Häikiö ovat luoneet kiehtovan oman maailman Suomen viime vuosituhannesta.

Kaksikko on kahlannut Kansallismuseon esineistöä läpi ja valinnut kirjansa pohjaksi Itämaan, Vanhan Suomen alueelta kuusi teemaa vuosilta 1100–1917.

Näitä ovat pyhyys, nautinto, status, tiede, rakkaus ja tila. Ja joka kerralla nousevat uudet esineet tarkasteluun, niin kansan kuin ylhäisön, niin pyhien kuin pahojen käyttämät.

Pyhimyspatsaan voima

Luonnonuskonnot pitivät pintansa, vaikka katolisuutta juurrutettiin phinnien, suomalaisten keskuuteen paavin bullan voimin 1100-luvulla. Suomessa elettiin harvassa, ja sitä harvemmassa, mitä idemmäs mentiin.

Katolisuus haluttiin myös sulauttaa luonnonuskomuksiin.

Kun kirkoissa pidettiin voimaesineinä pyhimyspatsaita, metsäsuomalaiset ripustivat pyyntieläimen pääkalloja puihin ja hauen leukaluita oksanhankaan.

Niillähän oli väki, voima suojella ja kääntää onni hyväksi. Naisella oli myös vaginan voima, sieltähän kaikki elämä syntyi.

Nainen antoi harakoimalla karjalle menestystä. Mutta olipa voimaa myös kuolleen luilla. Niissä oli kalman väkeä ja luulla sivelemällä saattoi parantaa sairauksia.

Aina luterilaisuuden vahvistumiseen saakka 1700-luvulle kansanuskomukset, magia ja uhraaminen luonnon jumalille pitivät pintansa ja ohjasivat ihmisten käyttäytymistä erämaissa.

Syntinen uteliaisuus

Curiositas? Miksi kirjan nimi on suomennettuna uteliaisuus?

Uteliaisuus oli keskiajalla syntiä. Se vei kauemmas Jumalasta.

Renessanssi vapautti uteliaisuuden. 1700-luvulla siitä oli tullut jo lähes pakkomielle.

Curiositas on myös nimi esinekokoelmalle, joka kätkettiin kabinettikaappiin. Näitä maailmanmatkoilta kerääntyneitä esineitä otettiin esille vieraiden tullen.

Curiositas-kirja on oiva opas kesämatkailijan museokierroksille. Kuva: Suomen Kansallismuseo

Isäntä ylpeili harvinaisuuksilla: vieraalla rahalla, hiuskiehkuralla, täytetyllä eläimellä, miniatyyrillä, pienoisveistoksella.

Kabinettikaappi on symboli koko kirjan teemalle. Tekijät ovat suhtautuneet samanlaisella uteliaisuudella 900 vuoteen Suomen historiassa kuin renessanssimies kabinettikaappinsa. Nyt avataan suurelle yleisölle vapaasti valittuja esineitä ja teemoja.

Pyhyyden tiivistymä

Kristinusko karkotti keskiajan ihmiseltä kaikkialla värisevän monimerkityksisyyden ja antoi tilalle yhden ankaran Jumalan poikineen ja äiteineen.

Ja korkeat holvikaariset kirkot, kivestä tehdyt, että varmasti kestivät.

Katolisen ja ortodoksisen uskonnon tulo Suomeen merkitsi rautakauden ja esihistoriallisen ajan päättymistä ja avasi keskiajan.

Kirjallisuus sai yhden vaikuttavimmista dokumenteistaan piispa Henrikin epäselvän surman myötä.

Vaikuttava ihminen, pyhimys, sai patsaan muodon.

Pyhimyspatsaiden tekijöitä ei useinkaan tunneta.

Nousiaisten nimetön pyhimys, miksi ja miten se tehtiin? Curiositas vie tuntemattoman puusepän verstaaseen, jossa tämä vuolee ja veistää hahmoa esiin olkapäältä valuvia laskoksia myöten, hiuskiehkuroiden lumoa unohtamatta.

Hän tietää tekevänsä pyhää esinettä, jota tullaan koskettelemaan, joka puetaan ja jolle tuodaan lahjoja.

Pyhyys on patsaaseen kertynyt, tiivistynyt ja voimistunut kosketusten ja sen edessä lausuttujen rukousten myötä.

Nousiaisten patsas on röntgenkuvattu.

Päässä on pala lyijyä, mutta miksi? Onko sen sisällä reliikki, ehkä pyhimyksen silmäripsi?

Reformaation aikana pyhimyspatsaita tuhottiin, kätkettiin ullakoille tai niiden olemusta muutettiin ottamalla ne irti pyhimyskaapista tai maalaamalla valkoiseksi.

Karsikkolauta tai -puu, johon oli kaiverrettu ihmisen synnyin- ja kuolinvuosi, oli kansan parissa yhtä vaikuttava esine kuin pyhimyspatsas aina 1900-luvun alkuun saakka.

Kansanuskon reliikkejä olivat pyyntieläinten kallot. Karhun kallo nostettiin kallohonkaan. Karhunpeijaisissa karhu saateltiin uuteen elämään tutuille mailleen.

Reliikki toimi pars proto -periaatteella. Osa edusti kokonaisuutta.

Pyhimyksen koskettama esine oli täynnä voimaa ja pyhyyttä. Sitä säilytettiin relikvaariossa, jonka ulkoinen juhlallisuus muistuttaa taivaiden valtakunnan loistosta.

Kansallismuseon kokoelmista löytyvät piispa Henmingin arkusta löytyneet luut, kaksi lapaluuta, kaksi lonkkaluuta, raajojen luita ja selkärangan nikama sekä ristiluun, huolellisesti luetteloituna.

Missä on hautarauha? Pitikö luiden päätyä maatumaan vai pällisteltäväksi? Keskiajalla suhde luihin oli mutkattomampi kuin nykyään. Luut kantoivat pyhän ihmisen voimaa ja sillä selvä.

Ylevä tunne

Curiositas viittaa poikkeuksellisen uteliaisuuden ja hankintahalun herättäviin esineisiin, mutta subliimi oli harvinainen tunne, ylevyyden kokemus.

Topelius löysi subliimin sanoituksessaan Kesäpäivä Kangasalla -lauluun, 1700-luvun matkailijat Alppien jylhistä maisemista.

Nautintoaineiden kultakausi ajoittuu 1700-luvulle. Kuva: Suomen Kansallismuseo

Nautinto kuuluu myös sarjaan harvinaisuudet. Kun puolalaista prinsessaa Katariina Jagellonicaa ja hänen puolisoaan Juhana Herttuaa odoteltiin Turun linnaan joulun alla 1562.

Seinille ripustettiin suuria värikkäitä kankaita, pöydille aseteltiin kalleimmat hopeaesineet.

Turkulaiset näkivät ensi kertaa täysissä juhlatamineissa olevat kuninkaalliset. Katariinan mustan puvun sametti hohti ja Juhanan silkkinyöreillä ja viilloksilla koristeltu atlasröijy välkkyi pariskunnan kiiruhtaessa kylmää pakoon sisälle.

Mukana seurasi arkkukaupalla ylellisiä asioita, kankaita ja vaatteita.

Tunteita ja tuoksuja

Kanelintuoksu leijui viininkellarin hoitajan sekoitellessa maustettuja viinejä ja huilut, luutut ja harput helkkyivät holveissa. Olutta oli erikseen aatelisille ja rahvaalle.

Juhanan ja Katarinan hovista ylellisyydet levisivät pikkuhiljaa aatelin puolelle.

Nautintokulttuurin kanssa yhtä aikaa käynnistyivät myös sorron mekanismit. Keskiaikainen armeliaisuus korvautui Kustaa Vaasan säätämillä, kerjäämisen kieltävillä laeilla.

Sykähdyttävä on kirjan kuvitelma miehensä ja poikansa menettäneen Kaarina Maununtyttären lähdöstä Sigrid-tyttärensä kanssa Turun linnasta vuonna 1577.

Hänen sieraimiinsa on syöpynyt linnanpihan lukuisten ruusujen tuoksu.

Tuoksumuistot Kaarina on kätkenyt tuoksunappiin, josta hän sipaisee nenän alle rosmariinin ja kanelin tuoksua, aikaa Tukholmassa.

Liuksialan kartanossa hän on vapaa.

Per Brahe oli Suomen kenraalikuvernöörinä kahteen otteeseen 1600-luvun alkupuolella. Hän perusti Suomen Turkuun yliopiston ja maahan postilaitoksen. Hänen kaudestaan jäi oikeaan ajoitukseen viittaava sanonta ”tapahtui kreivin aikaan”. Kuva: Anne Välinoro

Nautintojen huippu koettiin 1700-luvulla. Silloin ruokaa alettiin tarjota ranskalaisittain pikku annoksina, upeista astiastoista, joita ympäröivät posliiniset figuriinit. Ruokailusta tuli näytelmä, siihen liittyi sovittuja eleitä, tapoja ja kulissit. Kahvin ja teen juomisessa ja valmistamisessa oli myös oma etikettinsä.

Jokaisessa kartanossa oli 1700-luvulla oma orangeriensa, jossa viljeltiin eksoottisempia hedelmiä.

Seksuaalisuuskin vapautui. Pidettiin rakastajia ja rakastajattaria. Naiset eivät käyttäneet 1700-luvulla vielä alushousuja ja keinuvan naisen motiivi maalauksissa ja figuriineissa synnytti voimakkaita eroottisia mielikuvia.

Mutta on huomattava, miten nautintoaineiden historia on myös sorron ja orjuuttamisen historiaa.

Jopa ruotsalaiset perustivat Saint-Barthelemyn saarelle tuhansittain orjia raatamaan tupakka-, puuvilla- ja sokeriruokoplantaaseilla. Suomalaisetkin olivat itämaana osa orjuuttamisen historiaa.

Nautintoaineiden kieltäminen 1767 sisälsi kahvi-, suklaa-, arrakki-, punssi-, pönkkähame- ja hattusulkakiellon.

Kahvi kiellettiin 1700-luvulla useaan otteeseen, kunnes tajuttiin, että salakuljetuksen myötä valtio menetti siitä muuten koituvia tuloja rutkasti.

1800-luvulla se levisi jo talonpoikaistalouksiin ja kahvikansa oli syntynyt.

Viipurin Monrepos’n puutarhan tornia varten tehty piirros vuodelta 1798. Ludwig Heinrich von Nicolay oli keisarinna Maria Feodorovnan sihteeri ja puutarhan kolmas omistaja, joka omistautui puutarhan laajentamiselle. Kuva: Anne Välinoro

Muotokuvaus paljastaa parhaiten säätyjen pukeutumisesta, kampauksista ja peruukkimuodista. Niihin pukeuduttiin parhaimpiin ja säädyn vaatimusten mukaisesti. Muotokuvataide koki oman renessanssinsa miniatyyreissä, pienissä kaulakoruissa, jotka olivat aikansa selfieitä.

Renessanssi sai potkua kompassista, kaukoputkesta ja mikroskooppista, kirjapainotaidosta ja paperista, silmälasista ja linsseistä.

Suuruudenhullu ihminen

Renessanssi toi mukanaan myös suuruudenhullun yksilön. Rajattoman uskon omiin kykyihin.

Memento mori muuttui memento vivereksi.

1600-luvun lopulta 1700-luvulle ovat peräisin merkittävimmät tieteelliset läpimurrot. Tehtiin tutkimusmatkoja, koettiin omin silmin ja laittein vaikkapa se, että maapallo on navoiltaan litistynyt. Sen selvittämisessä oleellista oli ranskalaisen matemaatikon ja astronomi Pierre Louis Moreau de Maupertuis’n matka Tornionjokilaaksoon 1736.

Toinen teoriaa vahvistamaan tehty matka suuntautui Peruun.

Mitattiin, navigoitiin, otettiin suuntia.

Mutta mitä on kaiken takana? Tietysti tunne ja tunteista suurin, rakkaus. Sen elävöittävät ja hedelmöittävä voima pitää ihmisen elossa.

Mennään hetkeksi helykruunua kantavan Annan ajatuksiin. Helykruunu on rahvaan rakkauden esineistä näkyvin ja kookkain. Talon tytär kruunataan hääpäivänään kuningattareksi. Naimakauppa vahvisti usein maaomaisuutta, mutta olipa mukana joskus aitoa rakkauttakin.

Kruunu on korkea kuin sanko ja painaakin useita kiloja. Se on koristeltu silkkitilkuilla, helmillä ja peileillä.

Helykruunua käytettiin etenkin Länsi-Suomessa ja Kymenlaaksossa. Sen alla oli metallista punottu kunniakoppa, jota saivat käyttää vain neitsytmorsiamet.

Curiositas on täynnä tarinoita kymmenistä helykruunun kaltaisista esineistä, joissa aikansa kulttuuri ja ihmiskuva tiivistyvät.

Hakkarainen ja Häikiö ovat luoneet kiehtovan oman maailman Suomen viime vuosituhannesta.

Taitto tökkii

Mikä teoksessa tökkii, on sen taittoasu. Eri tekstikokoja vaihtelemalla on kirjaan saatu elävyyttä, mutta sekavuuden kustannuksella.

Kuvakollaasit, sisennykset, syväykset, suurennokset ja ruudukkotyyppiset taitot eivät aina toimi.

Ollaan ikään kuin näyttelyssä tihrustamassa jalustoihin kätkettyä infoa tai zoomaamassa silmää tauluun kiinni.

Aiheisto on lavea. Vaikka periaatteessa tutkitaan aina yhtä teemaa, vaikkapa tunteita, kerrallaan, kertojat ovat valinneet näkökulmat taiteilijan vapaudella. Välillä seikkaillaan omistautumisen muodoissa ja siitä sukelletaan suinpäin keräilijän tuntemaan rakkauteen.

Curiositas on oiva opaskirja kesän museo- ja taidepuistonäyttelyjä suunnistavan iltalukemiseksi.

Siinä on oikeastaan kaikki, mitä olet aina halunnut tietää inhimillisesti tärkeiden esineiden historiasta, mutta et ole ymmärtänyt kysyä.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua