Anneli (Elina Knihtilä) sarjassa Sisäilmaa. Kuva: Yle Kuvapalvelu
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Koska pääkaupunkiseudulla ei paljon tapahdu, Eija Niskanen päätyi listaamaan odottamiaan asioita elokuvan ja television saralla.
1
Televisiossa alkoi uusi YLEn ja Solar Filmsin tuottama sarja, Sisäilmaa. Tiina Lymi on oivaltanut tarttua monelle avuttomia raivontunteita nostattaneeseen instituutioon, TE-keskukseen, ja sijoittaa sinne mustalla huumorilla käyvän farssin, jossa on enemmän tosielämän politiikkaa kuin monessa A-studion lähetyksessä.
Elina Knihtilä loistaa pääosassa, TE-keskuksen keskitason tunnollisena päällikkönä Annelina, jonka on toteutettava uutta supertyöllistämismallia. Yhtä taitava näyttelijäkaarti synkkaa. Anneli tappelemassa sälekaihtimen kanssa samalla, kun itsemurhaa hautova alainen yrittää selittää systeemin järjettömyyttä on jo ensimmäisen jakson avussa mitä oivaltavin kohtaus. Moni hahmo on kuin suoraan meidän omilta työpaikoiltamme.
YLE on tsempannut viime vuosina tasokkailla kotimaisilla ja kansainvälisillä yhteistuotantosarjoilla ja näiden perusteella uskallan odottaa loppuvuodelta lisää laatua.
Sisäilmaa Yle Areenassa.
2
Vuoden loppua kohti Japanin kaikkien aikojen eniten elokuvateatterilippuja myyneeksi elokuvaksi nousi, kuten tällä millenniumilla jo aiemminkin, anime-elokuva, Kimetsu no yaiba eli Demon Slayer. Se hakkasi aiempaa ennätystä pitäneen Ghibli-studion Henkien kätkemän ykköspaikalta, jota se piti vuodesta 2001 lähtien – tämä on jo tulos ottaen huomioon, että korona on läsnä Japanissakin.
Demon Slayer saadaan toivottavasti Suomen levitykseen tänä vuonna. Tarina sijoittuu sadan vuoden taakse ja kertoo pojasta, jonka on lyötävä ihmisiä syövä paholainen.
Ja sen aiemman box office -ykkösen ohjaaja Hayao Miyazaki täytti eilen 80 vuotta. Onnea! Varmahan on, että tämä jo useita kertoja muka eläkkeelle jättäytynyt ohjaaja tulee – toivottavasti vasta vuosien päästä – poistumaan keskuudestamme tohvelit jalassa animaatiopöytänsä ääressä.
3
Kotimaiset elokuva-ensi-illat antavat odotuttaa itseään teatterisulkujen takia. Moni kulttuurialan toimija onkin jo alkanut ihmetellä, miksi kahden tyhjän penkin turvavälein ja äärimmäisellä huolella toiminut elokuvateatteriala tai vaikkapa Kansallisooppera joutuivat Helsingissä sulkemaan ovensa, kun viereisessä karaokebaarissa saa viruslingota ihan luvalla.
Kotimaisista ensi-illoista odottelen Hannaleena Haurun Fucking With Nobody -uutuutta. Ohjaajan aiempi, Lauri Mäntyvaaran tuuheat ripset, osoitti jo niin omaperäistä ja raikasta otetta elokuvan tekoon, että tältäkin on lupa odottaa riemukkaita hetkiä.
Hannele Laurin, tuon Suomen Joanna Lumleyn, tähdittämä 70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan uutuus ja sekin on siirretty suosiolla loppukesän ensi-iltaan. Kaltaiseni ikääntyvät ladyt odottavat tätäkin innolla.
4
Japaniin palatakseni, odotan myös milloin sinne jo levitykseen ostetut suomalaiselokuvat Tove ja Aalto saavat paikalliset ensi-iltansa. Kun maa aikoo itsepäisesti pitää vuoden kesäolympialaiset vuoden myöhässä heinä-elokuussa, luulisi näiden suomalaiselokuvien tekijöiden eli Zaida Bergrothin, Alma Pöystin ja Virpi Suutarin kykenevän jossain välissä ujuttautumaan paikalle Tokioon matkailurajoitteista huolimatta.
Elokuvien aiheet, Japanissa kaikkien tuntemien Muumien luoja Tove Jansson sekä siellä arvostettu suomalaisen arkkitehtuurin ja designin sydän Alvar Aalto, ainakin kiinnostanevat paikallista yleisöä. T
okiossa olisi Suomen suurlähetystön pihalle pykätty Metsä-paviljonkikin, jonka idea on olla suomalaisten yritysten ja projektien esittelypaikka olympialaisvuonna. Sen pystyssä oloa on jatkettu tämän vuoden loppuun saakka ja voisi kuvitella paikalle sopivan Toveen ja Aaltoon sopivaa oheistapahtumaa.
Japanin-ensi-iltaansa odottaa myös jo levitykseen ostettu J-P Valkeapään rankka ohjaus Koirat eivät käytä housuja. Loput suomalaisuutuudet voi japanilaisyleisö toivottavasti katsastaa jokavuotisella Finland Film Festival in Japan -viikolla marraskuussa.
5
Varaudun myös kansainvälisten elokuvafestivaalien jatkuvasti vaihteleviin toteutuskuvioihin. Berlinalen eli Berliinin elokuvajuhlien piti alun perin tapahtua normaalisti helmikuussa ihan fyysisenä tapahtumana, mutta loppuvuodesta pahentunut Saksan pandemiatilanne teki selväksi, että niin ei tule tapahtumaan. En siis istu vakifestariseuralaisteni Maritan ja Timpan kanssa vieri vieressä sillä vakipenkillä Berlinale Palastin pressinäytöksessä, ainakaan helmikuussa.
Näillä näkymin festivaalin marketti on maaliskuussa netissä ja fyysinen festivaali kesäkuussa. Muut festivaalit joutuvat luovimaan samoilla muuttujilla ja samoin luovivat ne kotimaiset uutuuselokuvat, jotka normaalisti lähetettäisiin ehdolle ulkomaisille festivaaleille.
Kotimaisista festareista Night Visions on lykännyt omaa tapahtumaansa jo kahdesti. Kuinka toteutuu Tampere Film Festival ja millä turvatoimilla? Entäpä omani, maaliskuinen Helsinki Cine Aasia, jonne olisi taas luvassa mielenkiintoista uutta aasialaisnäkemystä?
Eija Niskanen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (21.11.2024): Vaietut arktiset sodat, Pikku Kakkosen konsertti, Oro Jaska
Marja Mustakallio on katsellut Yle Areenaa ja viihtynyt pikkupoikien konserttiseuralaisena.
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.