Parasta juuri nyt (20.8.2020): Adrian Melis, Porin taidemuseo, hatsapurit, marja- ja sienimetsät, alkava syksy

20.08.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Adrian Melis: Glories of a Forgotten Future.

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Leena Reikko nauroi Porin taidemuseossa, söi torilla hatsapurin ja meni metsään.

1

Porin taidemuseo on Etelärannan helmi, niin sisältä kuin ulkoakin. 1800-luvulla rakennettu vanha pakkahuone on kaunis katsella ja sen näyttelytarjonta on tunnetusti monipuolista. Siellä esiteltävät taiteilijat tarttuvat töissään usein myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Niin nytkin.

Kuubalainen Adrian Melis (s.1985) on ollut esillä Porin taidemuseossa ennenkin. Tällä kertaa hän käsittelee muun muassa järjestelmän korruptoituneisuutta, hölmöjä työmarkkinoita, ja epäonnistuneita taloussuunnitelmia.

Yksi puhutteleva työ on videoteos, jossa työntekijä tuhoaa paperisilppurilla työpaikkahakemuksia ja ansioluetteloita. Se kertoo työmarkkinoista, joissa yhtä paikkaa hakee niin moni, että niitä silppuamaan palkataan joku.

Erityisen liikuttava on videoteos vanhoista kuubalaisnaisista kodeissaan kuvattuina. Nämä naiset olivat nuoruudessaan kuuluneet siihen keskiluokkaan, joka menetti omaisuutensa vallankumoukselle, mutta jäivät maahan. Nyt he palaavat Meliksen kameran edessä aikaan, jolloin tulevaisuus oli vasta edessä.

Meliksen näyttelyn nimi on arvoituksellinen 2768. 23,53. 8. 1958. 57% 1000. Jokainen luku viittaa johonkin näyttelyn teokseen: 2 768 silputtua CV:tä, 23,53 minuuttia aplodeja eri Euroopan parlamenteissa, 8 tunnin nauhoite työläisten oikeuksia ajavista mielenosoituksista muutettuna saippuakupliksi, vuotta 1958 muistelevat kuubalaisnaiset, 57 % salassa tuhottua sokeriruokosatoa ja 1 000 sosiaalisen median tykkäystä.

Poikkeuksellisen riemukas on teos poliittista päättäjistä. Nauramatta ei voi katsella seitsemällä ruudulla pyöriviä videoita itselleen taputtavista poliitikoista eurooppalaisissa parlamenteissa. Niitä jää helposti tuijottamaan pidemmäksikin aikaa, erityisesti koska taputtajat ovat pelkkää hymyä.

Kansalaisena toivoo, että aplodien takana on hyviä päätöksiä meidän kaikkien parhaaksi.

2

Kiehtova piipahduspaikka Porin taidemuseossa on myös avoin taideteosten varasto keskellä näyttelytilaa. Tämä pysyvä ”näyttely” on syntynyt olosuhteiden pakosta ja varastotilan puutteesta, kun osa museon töistä on varastoitu tähän. Tila jollakin tavalla arkistaa taiteen ja tekee siitä helposti lähestyttävää, vähemmän juhlallista, elitististä tai sellaista, mitä ”ei ymmärrä”.

Syyskuun loppupuolelle asti Porin taidemuseossa ovat nähtävillä myös Ola Vasiljevan Pitkät jäähyväiset ja Jenni Yppärilän Build-up-näyttelyt.

3

Kansainvälinen ruokatarjonta on saavuttanut myös Porin torin. Kesällä torin laidalle ilmestyi Irinan ruokavaunu, josta Siperiasta kotoisin oleva Irina myy kahdella eurolla hatsapureja ja vähän kalliimmalla hieman tuhdimpia eväitä.

Hatsapurit ovat näyttelijä Ville Haapasalon tutuksi tekemiä georgialaisia juustoisia leipiä, joita nyt Porin torillakin menee kaupaksi hurjaa vauhtia.

Paikasta on tullut niin suosittu, että usein ruoka loppuu kesken ja sitä pitää odottaa. Irina-rouva kehottaa ottamaan kahvia ja huomauttaa asiantuntevasti, että ”se on pannukahvia”.

Irina

Siperiasta tullut Irina uskoo pannukahviin ja joutuu usein myymään ruokapuolella ei oota.

4

Parasta juuri nyt on ilman muuta metsä, mitä se on ollut jo useita viikkoja. Tatteja on jo ollut runsaasti, mutta nyt pitäisi saada lisää sadetta. Vadelmia ja mustikoita on ollut paljon.

Joululahjaksi saamani Rakkaudella ruokasienistä (Sieni-ihmiset ry, 2016) on ollut ilahduttava teos uudenlaisella otteellaan. Kirjan tarjoamissa resepteissä on paljon tavanomaisista poikkeavia ja tuoreita reseptejä perinteisten sienipiiraiden, sienirisottojen ja sienikeittojen lisäksi. Kirja antaa ohjeita myös oman sieniviljelyksen aloittamiseksi ja vinkkejä siitä, millä silmällä katsella sienisäilykkeitä ulkomailla tai etnisissä kaupoissa Suomessa.

Koska ulkomaisia marjanpoimijoita on koronan vuoksi ollut ongelmallista saada maahan, suomalaisia on patisteltu itse menemään metsään. Kerrotaan, millaiset määrät esimerkiksi mustikoita jää kokonaan poimimatta, kun nykysuomalainen ei enää metsään lähde, eritoten nuori suomalainen.

Marjojen jääminen metsään on tietysti kansantaloudellisesti hölmöä, mutta Maaseudun Tulevaisuudessa biologian opettaja Pinja Sipari sanoo armollisesti: ”Metsän kannalta on yhdentekevää, päätyvätkö marjat ihmisen vai eläimen suuhun vai jäävätkö ne metsään. Kun puhutaan marjojen mätänemisestä metsään, pitää muistaa, että silloin on kyseessä pelkästään ihmisen näkökulma. Marjan kannalta ihminen ei ole hyödyllinen, sillä ihminen ei levitä marjojen siemeniä.”

5

Mutta parasta siis juuri nyt: Metsä.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua