Alanna Eleonooran kirjallista lahjakkuutta osoittava novelli Haluan vain olla vapaa voitti jaetun ykkössijan Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailun alle 16-vuotiaiden sarjassa. Novelli kertoo tekijänsä rikkaasta sisäisestä maailmasta. Raadin mielestä tarina koskettaa lukijaa suoraan ohi arjen. Novellin perästä löydät kirjoittajan haastattelun.
Lisää kilpailusta voit lukea täältä. Kaikki tähän mennessä julkaistut lyhytnovellit voit lukea täältä.
* *
Haluan vain olla vapaa
Seisoin keskellä niittyä, kauniita keltaisia kukkia on jokaisessa suunnassa niin pitkällä kuin silmäni näkevät. Katson taivasta kohti, ei yhtäkään pilveä missään. En muista milloin viimeksi olen nähnyt mitään muuta kuin nämä niityt. Siirrän katseeni keltaisiin kukkiin, jotka ovat vierelläni, mietin että tekisin kukkaiskruunun niistä.
En kuitenkaan tee niin, vaan seison ja hengitän ilmaa. Mekkoni liehuu tuulessa ja ihollani tuntuu kylmiä väreitä. En halua olla täällä enää, ajattelin kun menin makaamaan selälleni. Suljin silmäni ja kuvittelin, millaista olisi matkustaa ja syödä herkullisia ruokia. Tiedän kuitenkin, että tämä ei tule koskaan tapahtumaan, tiedän myös mitä minulle tulee tapahtumaan. Mutta juuri tässä hetkessä aion vain olla.
Haluaisin tehdä niin paljon asioita vielä, mutta aika on loppumassa. Tiedän että tämän pitää tapahtua, enhän minä voi ikuisesti olla tällä niityllä, se maksaisi liikaa äidilleni. Kuuntelen kuinka tuuli kuiskaa salaisuuksiaan minulle ja kuiskaan omani sille, tietäen että kukaan ei koskaan tule kuulemaan minua. Se on vapauttavaa omalla tavallaan, tietää mitä on tulossa ja tehdä mitä haluaa. Minähän halusin pois, mutta en näin.
Nousen ylös taas ja näen jo tuhansia kuolleita kukkia, ne lähestyvät minua. Ennen keltaisista toivon kukista tuli nyt mustia ja elämättömiä. Ne kaatuivat yksitellen ja lopettivat tehtävänsä täällä. Ovatko he viimein vapaita minusta, ajattelin ja kyyneleet putoavat poskeani pitkin. Happi oli loppumassa ja niin olivat myös elävät kukat. En halunnut tätä.
Enemmän kukkia kuolee niin nopeasti, että en pysty katsomaan. Kaaduin polvilleni silmät suljettuna, en pystynyt hengittämään kunnolla enää. Mutta jotain outoa tapahtui, näin äitini mielessäni. En ole pystynyt muistamaan hänen kasvojaan pitkään aikaan mutta siinä hän oli. Hän itki ja hymyili surullisesti: ”Sinun ei tarvitse pelätä enää”, hän sanoi.
Huusin niin kovaa kuin pystyin ja juoksin hänen syliinsä, en ole halannut häntä vuosiin, en ole halannut ketään vuosiin. Hän piti minua sylissään ja laittoi käden pääni päälle. ”Ota tämä”, hän sanoi. Minä katsoin häntä ja hänellä oli yksi keltainen kukka kädessään. Otin sen häneltä ja yhtäkkiä hän katosi, yhtä nopeasti kuin hän oli tullut, hän oli myös poissa.
Olin yksin jälleen kerran. Avasin silmäni ja minulla oli kädessäni yksi keltainen kukka. Makasin keskellä kuollutta niittyä. Puristin kukkaa kaikin voimin mitä minulla oli jäljellä ja otin syvän henkäisyn. Puhalsin ulos sanat: ”Näemme toisella puolella”.
Alanna Eleonoora
* *
”Haluan aina saavuttaa jonkun tunteen kirjoittaessani”
Anne Välinoro, teksti
Kuka olet ja mistä tulet, Alanna Eleonoora?
– Käyn Porvoon Linnajoen yläastetta, olen kahdeksasluokkalainen. Olen 15-vuotias paljasjalkainen porvoolainen ja äidinkieleni on ruotsi. Halusin kuitenkin kirjoittaa tekstini suomeksi, koska siten saan ilmaistua itseäni parhaiten.
– Kirjoittamisessani yritän aina saavuttaa jonkin tunteen ilmaisun kautta.
Miten innostuit ottamaan osaa Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailuun?
– Koulunkäynninohjaaja Teresa Ackalin innosti minua kirjoittamaan. Hän kertoi, että on olemassa tällainen kilpailu ja se alkoi kiinnostaa luokkalaisiamme. Itse ajattelin, että saisin julkaistua sitä kautta tarinani. Se lisäsi heti motivaatiota. En ole aikaisemmin osallistunut kirjoituskilpailuihin.
– Nuorten sarjan otsikko Turvassa, ansassa inspiroi siinä mielessä, että ajattelen, miten jotkut ajattelevat olevansa turvassa ja se on ikään kuin lomaa ja toiset kokevat olevansa ansassa, kun eivät pääse mihinkään. Itse olen kokenut vähän molempia.
– Eristyksessä ollessa olen ehtinyt lukemaan todella paljon.
Miten kauan olet kirjoittanut?
– Pari–kolme vuotta, omia tarinoita, fantasiaa ja kauhua.
– Olen seurannut televisiosta Black Mirror -sarjaa, ja se on inspiroinut minua varsinkin kirjoittamisessa. Sen tapa käsitellä asioita kiinnostaa ja itse olen koettanut tehdä vähän samaan tapaan omia juttujani.
Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
– Se merkitsee kyllä aika paljon. Sillä voi kertoa minkälainen olen ja se on tapa ilmaista itseään. Tärkeämpää kuin kieli sinänsä on se mitä sillä ilmaistaan. Kirjoittamalla voi välittää tunteita.
– Öisin omassa huoneessa syntyvät usein parhaat ajatukset.
Onko sinulla esikuvia ja jos on, niin keitä?
– Pidän tosi monista kirjailijoista, ensimmäinen kirjailija, jota olen lukenut, on Stephen King. Siitä innostus varsinaisesti alkoi. Olen lukenut tosi paljon.
Minkälaisia suunnitelmia sinulla on kirjoittamisen suhteen?
– Haluaisin saavuttaa sillä jotakin, ehkä kirjoitan jonakin päivänä kirjan. Ehkä haluaisin kirjailijaksi. Mielessäni on nyt yksi fantasiateksti. Kirjoitan kaikista mieluiten käsin.
Miten oma korona-aikasi on sujunut?
– Tässä ei ole ollut juuri muutosta aikaisempaan. Kouluni on sujunut etänä ihan hyvin.
Mitä teet, kun eristys lakkaa?
– Menen ehkä ensimmäiseksi rannalle. On niin paljon asioita, mitä haluan tehdä.
* *
VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.
