Aruán Ortiz tarjoili trioineen jymy-ylläyksen ja Mikko Innasen juhlayhtye Suomi-jazzin tähtihetkiä

Aruán Ortizin I’ve Known Rivers Trio. Kuva: Maarit Kytöharju

46. Tampere Jazz Happening 29.10.–1.11.2026.

Tampere Jazz Happening oli tänä vuonna juhlatuulessa. 45. kerran järjestetyn festivaalin teemaksi muotoutuivat 100-vuotias Suomi-jazz sekä 30-vuotias Vapaat äänet -agentuuri. Perinteiset jazzhuomionosoitukset jaettiin perjantaina Pakkahuoneen avajaistilaisuudessa, josta voit lukea lisää täältä.

Nelipäiväinen Tampere Jazz Happening alkoi torstaina Kahvila Laikussa taiteilijatapaamisella. Kontrabassotaiteilija Claude Tchamitchian esitteli iltapäivätilaisuudessa mielenmaisemaansa musiikkinäytteellä ja jutustellen. Tapaamisen alussa hän soitti katkelman teoksestaan In Spirit. Teos on omistettu edesmenneelle basisti Jean-François Jenny-Clarkelle.

Oli kiehtovaa kuunnella karismaattisen taitelijan esitys soittimella, joka on joskus kuulunut legendaariselle Jenny-Clarkelle. Saimme kuulla sympaattisen tarinan siitä, miten soitin päätyi ihmeellisten sattumusten kautta Tchamitchianille. Hän oli yrittänyt käyttää omassa bassossaan erikoista viritystä, mutta se ei onnistunut. Yllättäen edesmenneen basistin leski Anne Jenny-Clarke otti yhteyttä ja tarjosi apua: hän päätti antaa Tchamitchianin käyttöön miehensä kontrabasson. Sitä Tchamitchian soitti Tampereella ja muilla Suomen-kiertueensa keikoilla.

Se, miten Tchamitchianista tuli basisti, on oma tarinansa. Hän kulki nuorukaisena musiikkikaupan ohi ja näki sen ikkunassa komean kontrabasson. Kuin salamaniskusta hän tiesi heti, että siinä olisi hänen elämänsä soitin. Hänestä tulisi bassonsoittaja, vaikka hän ei ollut koskaan koskenutkaan bassoon.

Claude Tchamitchian esitteli soitintaan ja soittotyyliään kontrabassoa soittavalle Virpi Hildénille (vas.) sekä musiikintuntijalle ja soitonopettajan uran tehneelle Maritta Heliölle. Kuva: Marita Nyrhinen

* *

Lukuisia kertoja Suomessa konsertoinut Claude Tchamitchian toi Tampere Jazz Happeningiin huikean ranskalaisyhtyeensä Poetic Powerin, jossa soittivat saksofonisti Christophe Monniot sekä muun muassa Kimmo Pohjosen kanssa soittanut rumpali Eric Echampard. Konsertti oli yksi Tampere Jazz Happeningin ylivoimaisesti voimaannuttavimmista. Tchamitchianin tyylikkäissä sävellyksissä yhdistyivät vapaat musiikilliset teemat ja syvä ilmaisu. Trion musiikissa elää vapaus, melodisuus, svengi ja villi rytmiikka, jotka yhdistyivät huikeaan soittotaitoon ja intensiiviseen hetkessä elämiseen. Konsertti villitsi yleisön.

Erikoismaininnan ansaitsee Christophe Monniot. Hänen soitossaan kohtasivat luontevasti svengi, herkkä lyyrinen ote ja bebopin ketteryys, jotka sulautuivat hurjaan improvisaatiorevittelyyn. Hetkittäin hän irrotteli niin infernaalisella voimalla, että vertaus free jazzin legendaariseen saksofonistiin Peter Brötzmanniin oli väistämätön.

Claude Tchamitchian ja hänen trionsa Poetic Power hurmasi villillä soitolla. Kuva: Marita Nyrhinen

* *

Huippuhetkiä

Happeningin konserttikattaus tarjosi perinteiseen tyyliin jokaiselle jotakin. Avajaisklubin hollantilaisbändien sähköisestä illasta ei puuttunut menoa eikä meininkiä, mutta kokonaisuutena se jätti melko kylmäksi.

Yksi festivaalin komeimmista konserteista oli Yrjö-palkitun saksofonisti Pauli Lyytisen ja rumpali Markku Ounaskarin duon esitys. Nämä valovoimaiset muusikot muodostivat poikkeuksellisen parivaljakon, jonka dynaaminen esiintyminen oli yksi festivaalin herkkupaloista. Lyytisellä on harvinainen taito kehittää soittoaan ja löytää instrumentistaan aina uusia huimia sävyjä. Nyt hän maalaili herkullisesti polveilevia sävelkulkuja, joihin Ounaskari tarttui hanakasti. Ounaskari onkin enemmän kuin rytmiryhmä tai säestäjä; hän on innostava kokeilija, joka lähti lentoon Lyytisen mukana ja vei musiikin uusiin, veikeisiin ulottuvuuksiin.

Pauli Lyytisen ja Markku Ounaskarin dynaaminen duo latasi esitykseen positiivista energiaa. Kuva: Marita Nyrhinen

Jymy-yllätys oli Aruán Ortizin I’ve Known Rivers Trio, jossa soitti kolme huipputaitavaa muusikkoa. Trioa luotsaava innovatiivinen ja monipuolinen pianisti Aruán Ortiz ei päästänyt kuulijaa helpolla. Ortiz hyödynsi taitavasti afrokuubalaisia juuriaan, ja hänen huikea tekniikkansa pääsi oikeuksiinsa virtuoosimaisessa, koko pianon alaa hyödyntävässä soitossa. Ei ihme, että mieleen tuli tuon tuosta muun muassa avantgarde-jazzin ja vapaan improvisaation uranuurtaja, pianisti Cecil Taylor. Ortizin trio tarjosi improvisaation juhlaa ja poikkeuksellista groovea. Piano-huilu-sellokokoonpano oli mainio esimerkki siitä, miten huikea musiikkikokemus syntyi näin erikoisella soitinkokoonpanolla.

Sellisti Jeremy Harman oli loistava triokumppani. Hän esiintyi kuin hurja rokkari ja häivytti ovelasti klassisen sellon ja sähkökitaran väliset rajat. Hän hyödynsi soitintaan rytmisenä välineenä ja korvasi bändistä puuttuvan komppiryhmän jousta pomputtamalla.

Laura Cocksin kaltaista huilistia en ole ennen kuullut. Hänen kehonsa oli osa musiikin ilmaisua; hän yhdisti fyysisen liikkeen monipuoliseen soittotekniikkaan, joka keskittyi kohinoihin, suhinoihin sekä läppien naksutteluun. Cocksin soitin toimi hetkittäin trion rytmikoneena, ja välillä soitto kuulosti siltä kuin sata pikkulintua olisi visertänyt oksalla.

Aruán Ortizin I’ve Known Rivers Trio. Kuva: Maarit Kytöharju

* *

Yhtä juhlaa

Aito juhlan tuntu saavutettiin, kun lavalle astui Mikko Innasen Juhlayhtye: Jazz Suomi 100 Nyt! Yhtyeen muodostivat Mikko Innasen lisäksi kitaristi Teemu Viinikainen, pianisti Kirke Karja, basisti Eero Tikkanen ja rumpali Mika Kallio. Yhtye kävi ohjelmistossaan läpi suomalaisten jazzsävellysten historiaa, ja oli suorastaan luontevaa – arvattavaakin – että avausnumerona kuultiin ensimmäisenä suomalaisena jazzlevytyksenä pidetty Muistan sua Elaine. Tähän klassikkokappaleeseen oli ujutettu ovelasti viittauksia John Coltranen ilmaisuun.

Juhlaorkesteri sai myös solistivieraita, joista ensimmäisenä saksofonisti Adele Sauros. Hän tulkitsi Seppo Kantosen säveltämän teoksen For a Memory of a Friend. Selma Savolainen lauloi Anni Elifin säveltämän ja Edith Söderganin runoon pohjautuvan kappaleen Det främmande träd. Jazzlegenda Juhani Aaltonen esitti oman vuosien takaisen sävellyksensä Alhambra Mood. Lopuksi kaikki yhtyivät yhdessä valtavalla paatoksella Otto Donnerin säveltämään ja Aulikki Oksasen sanoittamaan kappaleeseen Kuka kertoisi minulle.

Innasen hauskat spiikit kulminoituivat pyyntöön huutaa juhlatilaisuuden kunniaksi vain yksi ”Eläköön”. Yhteisen huudon jälkeen Heikki Sarmannon Mr. Magoo päätti konsertin hurjan svengaavalla meiningillä.

Juhlaorkesterin keikkataival huipentuu itsenäisyyspäivänä, kun se esiintyy Presidentinlinnan juhlavastaanotolla.

Mikko Innasen juhlaorkesteri juhlisti erityisesti suomalaisen jazzin 100-vuotista olemassaoloa. Kuva: Maarit Kytöharju

* *

Telakan tärpit

Kulttuuritalo Telakka on kotimaisen nykyjazzin ehdoton kohtauspaikka. Sikäli kun Pakkahuoneelta ehti ja sisään mahtui, kaksi kokoonpanoa kannatti kuulla.

Kitaristi Raoul Björkenheim ja rumpali Paal Nilssen-Love olivat uskomattomassa vedossa. Heidän ennakkoluulottomassa ja rajussa soitossaan yhdistyivät mitä suurimmassa määrin avantgarde-jazz, kokeellinen rock sekä intensiivinen free jazz -improvisaatio.

Raoul Björkenheim ja Paal Nilssen-Love heittäytyivät hurjaan vuoropuheluun. Kuva: Marita Nyrhinen

Myös erilaisia tyylejä yhdistävä Elifantree nosti tunnelman kattoon Telakan lauantai-illassa. Kokeellisesta musiikistaan tunnettu trio oli tyylilleen uskollinen ja yhdisteli sujuvasti ja omaleimaisesti taidepoppia, jazzia ja muita musiikillisia elementtejä.

Anni Elif on bändin keskeinen hahmo; laulaja, kosketinsoittaja ja toinen säveltäjistä. Kiinnostavaksi teki hänen monipuolisesti käyttämänsä ääni, joka oli kuin yksi trion instrumenteista. Välillä hänen kanssaan kisailivat värikäs rumpali Olavi Louhivuori sekä saksofonisti Pauli Lyytinen. Keikka osoitti jälleen kerran, kuinka jäljittelemätön tämä trio on niin soundeiltaan kuin soitannollisesti.

Soundeiltaan ja ilmaisultaan jäljittelemätön Elifantree osoitti voimansa livenä. Kuva: Marita Nyrhinen

Uudistunut Tullikamari Pakkahuoneineen ja Klubeineen toi juuri oikean Happening-tunnelman. Kuten useimmiten, tänäkin vuonna Telakan illat sekä lauantain Pakkahuoneen-konsertit myytiin loppuun ennätysajassa. Telakka on tietenkin tärkeä intiimien konserttien paikka, Pakkahuoneella taas on suuren juhlan tuntua, ja siellä yleensä esiintyvät ulkomaiset kokoonpanot.

Lauantainen Pakkahuoneen iltapäiväkonsertti toi väkeä etupäässä Mikko Innasen juhlaorkesterin takia. Se kävi ilmi lähes jokaisen jututtamani konserttivieraan puheista. Olisikin hienoa, jos pääkonserteissa kuultaisiin enemmän kotimaisia yhtyeitä. Suomessa on tällä hetkellä huipputaitavia muusikoita, ei pelkästään veteraaneja vaan myös nuoria virtuooseja.

Ensi vuonna Tampere Jazz Happening järjestetään 4.–7.11.2027.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua