Mieskirjailijalla on vaikea äitisuhde – arvioitavana Heikki Kännön Silmät

Heikki Kännö. Kuvat: Jussi Vierimaa / WSOY

Toisen maailmansodan aikana miehitetyssä Pariisissa nuori Lucien on ystävineen ryöstämässä hylättyä antiikkikauppaa. Muut etsivät rahaa ja arvotavaraa, mutta Lucienin mukaan tarttuu vanha, iso kirja. Kirjan pronssivahvisteisen kannen takaa ensimmäiseltä sivulta tuijottavat vihertävällä musteella painetut silmät, joiden katseessa on jotain häiritsevää. Muuten kirja on enimmäkseen tyhjä. Lucien livistää kirjan kanssa paikalta.

Viikkoa myöhemmin Lucien saa ryöstöretken johtajalta Léoncelta selkäsaunan ja äitiinsä kohdistuvan loukkauksen. Äidin puuhat kieltämättä mietityttävät hieman Lucieniakin; äiti työskentelee tanssijana ja miehitetyssä Pariisissa se tarkoittaa käytännössä natsimiehittäjien palvelemista. Lihaa ja kahvia on valmistettava asunnossa varoen, ettei haju kantaudu rappukäytävään herättämään pahennusta.

Lucien toivoo Léoncen kuolemaa ja kirjoittaa löytämäänsä kirjaan mielikuvituksellisen kohtauksen Léoncen kuolemasta. Kun Léonce sitten vähän myöhemmin löytyy kuolleena, Lucien on varma, että aiheutti tämän kuoleman kirjan avulla.

Kun sota sitten päättyy ja miehitys loppuu, Lucienin äiti katoaa. Onko hän paennut natsien kanssa, mennyt maan alle vai kuollut? Sitä ei Lucien voi tietää.

Lucien haluaa kirjailijaksi. Hän viihtyy Pariisin intellektuellien seurassa. Erityisesti älykköpariskunta Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir kiehtoo häntä, samoin sveitsiläinen kuvanveistäjä Alberto Giacometti, johon Lucienin vanhemmillakin oli joku yhteys. Lucien kirjoittaa käsikirjoituksia ja on pakkomielteinen siitä, että hänen on saatava isäänsä riivannut Motierin kustantamo julkaisemaan ne. Marcel Proust ei 1920-luvulla kuolleena ole tämän tarinan aikalainen eikä itse esiinny kirjan sivuilla, mutta jonkinasteinen esikuva Lucienille hänkin kuitenkin on, ja Kadonnutta aikaa etsimässä -teokseen viitataan.

* *

Heikki Kännön kirjahan tämä on; se on hyvin nopeasti selvää. Silmät (WSOY, 2026) on juuri sellainen kirja, jollaisia Kännö kirjoittaa. Se on historiallinen romaani, jossa fiktiiviset henkilöt ja todelliset henkilöt sekoittuvat, ja mukana on myös jonkinlainen mystinen kerros. Tässä se konkretisoituu Lucienin löytämään kirjaan, jonka hän nimeää Enkelin kirjaksi. Millaisia voimia kirjalla on ja mikä on niiden hinta? Sitä pohdiskellaan Silmissä paljon.

Kuten nimi viittaa, myös katsominen ja näkeminen ovat kirjan toistuvia teemoja. Giacomettin sanomaksi kirjattu lausahdus ”Elävän ihmisen erottaa kuolleesta katse” toistuu teoksessa moneen kertaan.

Ainahan Kännö on kirjoittanut mieskirjallisuutta, mutta Silmissä se oli erityisen silmiinpistävää. Kirja kertoo miehistä, jotka käyttävät naisia, ja se katsekin on vahvasti miehinen. Epäilemättä historiallinen romaani on näkökulmiltaan historiallinen, mutta näin nykyaikaisen lukijan näkökulmasta kirjan kaikkien mieshenkilöiden pakkomielteinen ja käyttävä suhtautuminen naisiin oli raskasta luettavaa. Silmät palautti taas voimakkaasti mieleen, miksi olen viime vuosina viihtynyt merkittävästi paremmin naisten kirjoittaman kirjallisuuden parissa: ei tällaista tunkkaisuutta kovin suurissa määrissä jaksa.

Silmillä on hetkensä, mutta samalla se edustaa Kännön tuotannon heikompaa laitaa. Lucienin tarina on huuruinen kuvaus pakkomielteistä, traumaattisesta ja seksualisoidusta äitisuhteesta ja mystisen Enkelin kirjan osalta faustilaisesta kaupankäynnistä verta kaipaavan kirjan kanssa. Mystiikka kuitenkin hukkuu hummereita pursuavaan mielenvikaiseen sekavuuteen.

Kännö on sentään kehitellyt kirjaan vähän kiinnostavamman rakenteen, jossa Lucienin vaiheita tarkastellaan myös naisnäkökulmasta nykyajasta käsin, mutta synkkää miestaiteilijan kärsimyskertomusta se silti on. Jos sellaiseen on jo läpikotaisin kyllästynyt, Silmät ei lajityyppiä pelasta.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua