Pikku-Matista incel-miehiin: tarkastelussa vanhojen lastenlaulujen sanat

”Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi”, Georg Malmstén (1962) tietää. Kuva: Wiki Commons

”Ho houku hauku, vouku vauku, nyt mä pistän sun poskehen!”

Suomalainen lastenlaulu syntyi (tai itse asiassa varta vasten synnytettiin) 1800-luvun lopulla. Koulut tarvitsivat uuden laulu-oppiaineen oppimateriaalia. Oppimateriaaliksi valittiin naapurimaiden koululauluja, kansanlauluja ja arvostettujen säveltäjien tilauksesta tekemiä uusia lauluja. Lauluteksteissä korostui kansallishenkinen ihanteellisuus.

Lisätietoa lastenmusiikin historiasta löytää esimerkiksi Piia Nikkisen ja Henna Kapiaisen tutkielmista sekä Pekka Jalkasen kirjasta Pohjolan yössä. Yle Areenan runsaasta lastenlauluvalikoimasta voi muistin virkistämiseksi kuunnella vaikkapa Kipparikvartetin, Brita Koivusen ja Maikki Länsiön lastenlauluja.

* *

Ylen yli kymmenen vuotta vanhan kyselyn mukaan moni on saanut koulun musiikintunneilta kroonisen korvamadon. ”Varmaan viimeisillenikin dementoituneena osaan vielä vetää maakuntalaulut, virret ja koko saakutin Siukosen laulukirjan sisällön.”

Tämän kirjoittajalla oli ilo ja autuus saada musiikinopettajikseen perinteiseen yhteislauluun kaikkensa panostavia opettajia. Muistini kätköistä pulpahtaa vieläkin esiin kaikenlaista: lastenlauluja, maakuntalauluja, Riennämme innoin, sykkivin rinnoin, Laulumme nouse ja lippu jo liehu, Yl’ kasteisten vuorten… Opimme musiikintunneilla myös uuden marjalajin: tuhantein rantain partahilla (jo aamunkoitto leimu-aa-aa).

Tehokkaita lastenlaulukorvamatoja saa myös mediasta. Tämä kolumni seuraa lastenmusiikkia 1960-luvun lopulle asti. Tosi ärsyttävää matoainesta ovat esimerkiksi Aja hiljaa isi ja Peppi Pitkätossu (muistanette säkeen ”Ullan nimi on Ulla”). Kaikista kamalinta on kumminkin pakkokuunnella korvissaan Eveliinan jodlausta kappaleesta Sveitsin kuvakirja (”Kerro alppimaasta, kerro mulle”).

* *

Sinisilmäisen ja vaaleatukkaisen (sic) Pikku-Matin pirtti on tuomen alla. Matin työnä on avata viereistä porttia ohiajavien herrojen autoille ja toisten raukkojen rattaille. Avaamisesta saa palkaksi markan, jonka Matti kiikuttaa mummon taskuun. Pankkitilille rahoja ei kannattane myöhemminkään siirtää, siellä ne vähentäisivät mummon vähäistä toimeentulotukea.

Pikkuinen paimen kiskaisee kengät jalkaan ja ottaa kauaksi korpeen mukaansa sekä torven että helkyteltävän kanteleen. Pikkupoika posteljooni kiertää ympäri Suomenmaata ja jakelee nopeasti ja luotettavasti ”ne kirjeet ja muut”.

Pieni nokipoika kiipeää uunin piippuun ja sieltä katolle. Lapsityövoimaa hengenvaaralliseen työhön hankittiin aikoinaan orpokodeista ja ostamalla köyhistä perheistä. Halutuimpia olivat pienikokoisimmat pojat, jotka mahtuivat kiipeämään ahtaisiinkin piippuihin.

Pakinoitsijanimimerkki Bisquit on lähilukenut Suutarin emännän kehtolaulun sanoja parissa pakinassaan. Kaksi rutiköyhän perheen pojannulikkaa tulee noutamaan suutarilta kenkiään. Mutta olisiko tuon sosiaaliluokan edustajilla oikeasti ollut kenkiä, puhumattakaan niiden huollattamisesta? Bisquit tietää vastauksen laulun aloittavaan kysymykseen: ”Keitä te olette ne nuoret poijat, kunnen ma tunne teitä?” Poikien nimet ovat tietenkin Piupali ja Paupali.

Mökin laittajan talon toiseen päähän tulee sievä ja puhtoinen pirttinen ja toiseen päähän kamari. Rakennusluvista ja alueen kaavoitustilanteesta piittaamatta himokirvesmies pykää tontille tuota pikaa myös kuusi ulkorakennusta: tallin, aitan, ometan, saunan, riihen metsän rintaan ja nuottakodan rantaan.

Ruissalon työkellon sanoittaja epäonnistuu maalaisidyllin manifestoinnissa pahoin. Liisa karjuu porsaille, ja Pietari röyskelee (äyskii, ärjyy) härkiä. Kutut karkaavat rukiiseen ja kanat kaurapeltoon. Pyykki-Saara luiskahtaa järveen. Laulu päättyy ilkeämieliseen työpaikkakiusaamiseen: Esteri ja Heikki ryystävät kahvitauollaan kahdestaan koko pannullisen ja jättävät kertojan katselemaan vierestä kuivin suin.

* *

Ensimmäinen suomenkielinen lastenlaulu, Georg Malmsténin Sairas karhunpoika, levytettiin vuonna 1930. Malmstén sävelsi ja esitti suuren osan lastenmusiikista 1930-luvulta 1950-luvulle asti.

Lastenmusiikki oli pitkään vanhakantaista ja opettavaista. Lasten liikennelaulu muistuttaa, että valpas mieli on liikenteessä verraton turva. ”Ei saa huolta, äidille tuottaa, tuhmilla tempuillaan.”

Neljä kissanpoikaa Kisu, Sisu, Visu ja Misu (”hah hah hah hah, miu mau, joukko vallaton”) temmeltävät jäällä vastoin äidin nimenomaista (”lapsikullat, leikkikää, mut älkää menkö jäälle”) käskyä. Jää murtuu, tottelemattomuudesta näyttää olevan seurauksena kuolo ja äidin kyyneleet. Halli-koira pelastaa viime hetkellä kurittomat kissanpojat. (Nyt kotiin ja pian, sillä kylmä kangistaa nopeasti.)

Mikki Hiiri -laulujen päähenkilöllä (”hii-u-li-hei, huolta nyt ei”; ”tiiliataalia tallallaa”) ja maailmankuululla piirrettyjen sankarilla oli yhteistä vain nimi. Malmsténin lastenlevyjen kaava toistui monesti samanlaisena: uhkaava tilanne (Meripeikko, Vuorenpeikko), josta päähenkilö sitten pelastetaan.

Mikki Hiiri ja susihukka -laulussa Mikki Hiiri kulkee ”mättähältä mättähälle”, ja ”pikkujalka pilkahtaa”. Susihukka tulee ja haukahtaa: ”Ho houku hauku, vouku vauku, nyt mä pistän sun poskehen!” Paikalle rientää valtava joukko muita Mikki Hiiriä auttamaan, ja Häijy Hukka Kiilusilmä juoksee kauhuissaan pois.

Nukke Nieminen kaatuu portaissa ja sen pää särkyy (”hahhahhaa, naurattaa, kun rikki meni pääni kerrassaan”). Kaisa ompelee pään taitavasti paikoilleen. Toisessa kappaleessaan Nieminen ystävineen lähtee automatkalle Lassen leikkiautolla. Jumbo-norsu ei noudata Lasten liikennelaulun ohjeita, vaan ajaa portaita ulos kadulle ja päin seinää. Huonoimmin käy kolarissa leikkiautoparalle, jonka palasia on ”siellä sekä täällä”.

Telefooni Afrikassa kertoo marakateista, jotka kilpailuttavat puhelinliittymänsä. Elefantin, vanhan sedän edustama virtuaalioperaattori antaa parhaan tarjouksen: ”Häntä pannaan toisen korvaan, toinen kärsää käyttää.” Yksi marakatti siis ääntelee kärsään, ja toinen laittaa norsun hännän korvaansa. Uusi liittymä täyttää kaikki toiveet niin kuuluvuuden kuin lisäpalvelujenkin suhteen.

Pikku maalari maalaa kaniinin vihreäksi, hevosen tiikeriksi ja koiran pantteriksi. Kirkuva pikkuveli päätyy siniseksi ja kukko mustaksi. Porsas kaataa maalipurkin. Mummon osalta työ jää kesken, pohjamaaliin. Isä jatkaa performanssia nykyisin lainvastaisiksi katsotuin keinoin. Pikku maalari saattaa olla ensimmäinen suomalainen lastenlevy, jossa sankarina on pahojaan tekevä lapsi. Pahan lapsen diskurssia jatkoivat 1960-luvulla etenkin Saukki ja Pikkuoravat.

* *

Hauskoiksi tarkoitetut vanhat lastenlaulut eivät välttämättä naurata nykypäivänä. Myös suhtautuminen eläimiin on entisajoista muuttunut. Vanhojen ja uudempien eläinlaulujen valikoima on laaja ja monipuolinen.

Jänöjussi kuusen alla istuu uljahalla mielellä ja uhoaa, ettei pelkää ketään. Metsämies tulee pyssyn kanssa paikalle ja surma vie jänösen. (Jänis istuu maassa saattaa päättyä yhtä surullisesti. Laulun viimeinen säkeistö vihjaa väsyneen pupun saavan kurjan kohtalon metsäkoiran hampaissa.)

Pieni kissanpoika houkuttelee hiirosen kanssaan kilpasille. Hiiri tulee maaiin ensimmäisenä, mutta luvattu rinkeli jää saamatta. Kakkoseksi jäänyt Miiri palkitaan paistilla.

Mirrin kolttu –laulusta tunnetaan yleisesti vain kaksi ensimmäistä säkeistöä. Kolttu on kirjava; kissa kehrää langanpäitä, joista ommellaan hilkka keijusen häihin. Kolmannessa säkeistössä Mirri pyydystää suuhunsa hiiren ja peipon siiven. Neljäs vaihtaa näkökulmaa: peiponpojat (kuten myös tikka, kerttu ja pulmunen) joutuvat kissan pahojen töiden takia kulkemaan tyhjänä ja köyhänä mieron mailla.

Mirri sairastaa -laulussa potilasta silitellään ja mairitellaan maidolla, mutta Mirri ei ala hyrrätä eikä ”lerkkiä”. (Lerkkiä on murteissa tarkoittanut latkimista tai hörppimistä). Lopuksi potilas ryömii lepäämään isän tohveliin.

Ratsastusmarssissa Olle, Toivo ja Ilmari ratsastavat erityyppisillä hevosilla. Veikko seuraa heitä ja ajaa pientä peuraa. (Onkohan kyseessä metsäpeura, poro vai jokin kaurislaji?) Pikku Tauno tulee perässä vaunuilla torvea soittaen.

Iskelmällinen lastenlaulu ja ulkomaisten kappaleiden käännökset syrjäyttivät vähitellen perinteisen lastenmusiikin. Peppi-karhun aamutossut -kappaleessa iskiaksesta ja leinistä kärsivä Peppi ei kuormita vaivoillaan ruuhkautunutta Karhunmaan hyvinvointialuetta, vaan turvautuu kunnon kansalaisen tavoin self help -menetelmiin. Peppi kaivaa taskustaan karhunlankaa ja neuloo naavasta itselleen ekologiset, jalkoja lämmittävät aamutossut.

Saku Sammakko on kosiomatkalla. Kenen kanssa Saku sitten menee naimisiin? Sanoituksen mukaan ei kenenkään. Hillevi Hiiri on jo ehtinyt lupautua hygieniaongelmaiselle, multavarpaiselle Matias Myyrälle. Matias Myyräkin jää lopulta ilman puolisoa, kun Hepokatti Heikki hurmaa soitollaan Hillevin. Nainen on nainen aina vaan.

Pöllö Huu Huu Huu vie tyttöystävälleen arkisin kaksi hiirtä, lauantaisin neljä, ja sunnuntaisin ei yhtäkään. Seurustelu päättyy, kun tyttöpöllö saa paistikseen huuhkajalta häränkieltä ja hylkää Huu Huu Huun. Piilovaikuttavatko 1960-luvun lastenlaulut tavallinen mies ei kelpaa naisille -ajattelun puolesta? Tuliko Huu Huu Huusta, Sakusta ja Matiaksesta sittemmin yksinäisiä incel-miehiä?

Samaa ongelmavyyhtiä käsittelee jo (yksi lastenlaulusuosikeistani) kansanlaulu Aleksille taikinaa. Komiana poikana Julius saa voita ja kelpaa talon tyttären sulhaseksi. Vähemmän nätti (ja ehkä myös köyhempi) Aleksi saa tyytyä taikinaan.

Pekka Henttonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua