Kuvat: Yaël Temminck / Tammi
KIRJAT | Édouard Louis pohtii uudessa kirjassaan alkoholismiin kuolleen isoveljensä elämää ja huomaa, että on paljon, mitä hän ei tiedä.
”Louis’n tapa kirjoittaa on muuttunut pohdiskelevammaksi, mutta usein on niin, että lyhyimmät lauseet kertovat eniten.”
ARVOSTELU
Édouard Louis: Luhistuminen
- Suomentanut Lotta Toivanen.
- Tammi 2026.
- 167 sivua.
”Ehkä ihminen pystyy olemaan vilpittömästi pahoillaan vasta sitten, kun on liian myöhäistä.”
Näin miettii ranskalainen menestyskirjailija Édouard Louis uusimmassa kirjassaan Luhistuminen (Tammi, 2026).
Jonkinlainen katumus menneistä tekemisistä ja tekemättömyyksistä saa Louis’n jälleen kerran kirjoittamaan suhteestaan perheeseensä, tässä tapauksessa isoveljeen. Tuloksena on vuonna 2024 ranskaksi ilmestynyt autofiktiivinen L’effrondrement, suomeksi siis Luhistuminen. Lotta Toivasen suomennos on jälleen loistokas.
Äiti soittaa ja kertoo, että isoveli on löydetty kodistaan tajuttomana, elimistö on pettänyt. Nyt veli on sairaalassa ja vain kone pitää häntä hengissä. Äidin pitää päättää, milloin töpseli otetaan seinästä irti.
Louis lähtee heti Amiensiin, vaikka veljen kuolema tuntuu hänestä yhdentekevältä. Perillä on vaikea ottaa osaa äidin tunteisiin, eikä tilannetta tee helpoksi sekään, että isosisko odottaa Louis’n maksavan ison osan hautajaiskustannuksista, kun kerran on kirjoissaan perhettä retostellut ja siten rikastunut.
Louis ei oikein osaa vastata avunpyyntöihin eikä edes osallistu hautajaisiin. Hän haluaa kuitenkin kirjoittaa veljestään ja selvittää, miksi tämä kuoli alkoholistina vain 38-vuotiaana. Mistä johtui hänen Haavansa?
* *
Isoveli oli Louis’n velipuoli. Isoveljen elämän suurin tragedia ilmeisesti oli, että oikea isä hylkäsi hänet, perusti uuden perheen eikä halunnut enää pitää yhteyttä poikaansa.
Äiti meni uudelleen naimisiin, ja niin veli sai uuden isän. No, millaisen, olemme lukeneet siitä aiemmista kirjoista. Kaivoinkin esiin Édouard Louis’n esikoisen Ei enää Eddy (Tammi, 2019) tutkiakseni, miten Louis lapsuutta ja nuoruutta muistaessaan kuvaa suhdetta isoveljeen. Lopulta veljen osuus jää kirjassa melko vähälle. Väkivaltaa, sopeutumattomuutta ja homofobiaa kyllä Louis siinäkin kuvaa.
Tässä uudessa kirjassa Louis yrittää selvittää, mitä veljelle oikein tapahtui ja samalla hänen on pakko muistaa myös hyvät hetket veljen kanssa, kuten silloin, kun veli tuli maalaamaan Louis’n kämpän seinät.
”Sinä olet pikkuveljeni. Jos tarvitset apua, soita vaan, niin meikä kyllä tulee. Olen aina valmis auttamaan.”
Tai veljen suuttumus silloin, kun vanhemmat eivät suostu ostamaan Louis’lle välttämättömiä lukiokirjoja.
”Sinulle isä ja äiti ei saa tehdä sitä minkä ne teki minulle.”
Lapsuuden perheen pahin taakka ei ollut raha tai sen puute, pahinta on se, että ilmapiiri lannisti. Suurimman taakan kantoi isoveli. Jos veli haaveili jostakin ja keksi jonkin uuden tavan selvitä eteenpäin, isä nujersi kaikki toiveet alkuunsa, olipa kyse paikasta lihakaupassa, entisöijäkoulutuksesta tai mistä tahansa.
* *
Kuvaavaa Luhistumiselle on, että Louis jo alussa, matkalla Amiesiin lukee junassa Joan Didionin kirjaa Maagisen ajattelun aika, kirjaa surusta aviomiehen kuoltua ja tyttären maatessa koomassa sairaalassa.
Kirjalliset viitteet Julia Kristevasta Freudiin, Ludwig Binswangeriin ja Michel Foucaultiin alleviivaavat Louis’n tavoitetta katsoa veljen kohtaloa ulkopuolisin silmin ja psykologisoida sitä. Lukiessa olin muutaman kerran jo huudahtamassa kirjailijalle itsekseni: Älä ylianalysoi!
Louis katsoo veljen tilannetta myös luokkanäkökulmasta. Työväenluokkaisella veljellä ei ollut paikkaa puhua haavoistaan, pääsyä terapiaan, kuten olisi ollut ylemmissä luokissa. Joskus pitäisi kyllä myöntää, että taipumus alkoholismiin tai muuhun riippuvuuteen voi olla myös geneettistä tai kemiallista. Oliko se sitä veljellä, sitä Louis ei juuri mieti, vaikka suvussa on alkoholiin nuorehkona kuolleita.
Keskustelut entisten tyttöystävien ja muiden perheenjäsenten kanssa avaavat toisia puolia veljen elämästä ja luonteesta. Lopulta kirjoittajan on pakko myöntää:
”Voi olla, etten tiedä veljestäni mitään, mutta haluan uskoa tietäväni. Tarvitsen ehkä tarinan, selityksen, jotakin merkityksellistä.”
* *
Édouard Louis on loistava kirjoittaja. Teksti on niin soljuvaa, että sivut vaihtuvat melkein huomaamatta. Vertasin nyt Luhistumista esikoiseen ja totesin, että Louis’n tapa kirjoittaa on muuttunut pohdiskelevammaksi, mutta usein on niin, että lyhyimmät lauseet kertovat eniten. Niihin kannattaa pysähtyä.
Marjatta Honkasalo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kirja MV-lehden vaiheista ja siitä miten se repi Suomen kahtia – arviossa Vehkaojan ja Creutzin Maan vaiva
KIRJAT | Mikael Vehkaoja ja Karin Creutz keskittyvät Ilja Janitskiniin ja MV-lehden käänteitä täynnä olevaan historiaan. Teoksen henkilöluettelo on laaja.
Hortoilu vie mennessään – arviossa Raija Kivimetsän villiyrteistä kertova tietoteos
KIRJAT | Mitä jos omalla pihalla kasvavat rikkaruohot ovatkin rikkausruohoja? Hurmaava horta hurmaa ja inspiroi kokeilemaan erilaisia luonnonantimia.
Älä koskaan luovuta – arviossa Sylvester Stallonen omaelämäkerrallinen Portaat
KIRJAT | Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Sylvester Stallone kertoo tarinansa lapsuudesta läpimurtoelokuvaansa Rocky.
Turhautunut diplomaatti Genevessä talvisodan alkupäivinä – arviossa Ilkka Rentolan Geneven mies
KIRJAT | Ilkka Rentola onnistuu luomaan kirjan sivuille oudon epätodellisen tunnelman, jonka voi uskoa syntyvän vain Genevessä joulukuussa 1939.