Eevi Iisakkila. Kuvat: Milla Sikala / Into
KIRJAT | 1810-luvulle sijoittuvassa romanttisessa viihdekirjassa kahden perijätärsisaruksen rakkauselämä saa uutta potkua maaseutukartanossa vietetystä kesästä.
”Romaani piirtää viehättävää ajankuvaa, mutta on juonensa puolesta melko sekavaa vipellystä.”
ARVOSTELU

Eevi Iisakkila: Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa
- Into, 2026.
- 323 sivua.
Sisarukset Sophie ja Cecilia matkaavat kevääksi Avainkukan kartanoon, joka sijaitsee jossain Varsinais-Suomessa – tai tarkalleen ottaen Venäjän keisarikunnassa, ollaanhan 1810-luvulla. Sisarukset ovat Turusta kotoisin, mutta Cecilian maine on kärsinyt kolauksen, joten heidät on passitettu maalle kartanoa hallitsevan vapaaherratartätinsä Loviisan hoiviin.
Loviisalla on suunnitelmansa nuorten naisten varalle. Cecilia varsinkin olisi syytä luotsata avioliiton satamaan ja perijättärinä sisarusten on syytä oppia kartanon tavoille. Sophiekin välittää vain kirjoista, ja on korkea aika, että hän oppii hieman käytännön asioitakin.
Suuria suunnitelmia voi olla, mutta sydämen asioissa käskyä ei noin vain totella. Cecilia tapailee kiltisti seudulla oleilevaa kapteeni Franz Ulpulaa, mutta on todella rakastunut Joakimiin, ajuriin ja palvelijaan kotipuolesta, joka on lähetetty saattamaan sisaruksia maalle. Epäsäätyinen suhde on toki täysin mahdoton ja Joakimillakin on oma sutinansa kamarineito Briitan kanssa. Briitalla on myös omat suunnitelmansa, eikä hän ole lainkaan niin hyväntahtoinen herrasneitejä kohtaan kuin esittää olevansa. Sophie taas huomaa sydämensä sykkivän sekä kartanon pehtoori Taavetille että pappilassa kesää viettävälle kasvitieteilijä Alfred Juseliukselle.
Toimintaa kesään tarjoaa kadonnut viuhka. Loviisalla on vanha, arvokas viuhka, joka yllättäen katoaa. Sophie kiinnostuu selvittelemään viuhkan mysteeriä ja kutsutaanpa pappilasta pastori Kauno Iivarssonkin setvimään katoamisen mysteeriä. Onko syyllinen naapurikartanon kaunoja hautova kreivitär Eleonor Falk, vai löytyykö syypää lähempää, kenties jopa omasta palvelusväestä?
* *
Suoraan sanottuna kartanon kesä on melkoista hässäkkää. Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa (Into, 2026) säntäilee suuntaan jos toiseen ja mukaan on mahdutettu monenlaista lemmenkuviota ja salajuonta. Onpa paikkakunnalla kiertävä teatteriseuruekin, jonka osuus asioissa jää lopulta niin ohueksi, että sen olisi voinut aika vaivattomasti nipsaista kirjasta poiskin. Lopussa odottaa iso juonenkäänne, joka tosin lässähti, se kun oli lopulta vähän tylsällä tavalla ennalta-arvattava.
Eevi Iisakkila on kirjoittanut myös Kaunisjärvi-sarjaa, jossa hän on harrastanut vanhahtavien sanojen ja ilmaisujen pudottelua tekstin joukkoon. 1800-luvulle sijoittuvassa tarinassa tällaiseen koristeluun on tietysti paljon vapaampi lupa ja niinpä teksti henkii runsaasti ajankuvaa. Tutkimustyötä on selvästi tehty. 1800-luvun tunnelman luomisessa on onnistuttu: tämä tuntuu hauskasti vanhanaikaiselta. Kirjan lopun perusteella veikkaan, että sarjan seuraavassa osassa suunnataan Loviisan nuoruuteen 1700-luvun puolelle.
Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa piirtää viehättävää ajankuvaa, mutta on juonensa puolesta sen verran sekavaa vipellystä, että lukunautinto jäi puolitiehen. Kaunisjärvi-sarjan avausosa Majatalo omenapuiden katveessa (lue arvio) oli minulle samaan tapaan huti, mutta toinen osa paransi menoa. Kävisikö niin tämänkin sarjan kanssa? Kotimaisen viihdekirjallisuuden puolella tasokasta tarjontaa on sen verran paljon, että tällä kertaa en taida antaa sarjalle toista tilaisuutta.
Mikko Saari
@msaari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tyylikäs pieni kirja hirviöistä – arvioitavana Pinja Meretojan Monsterit vapaalla
KIRJAT | Klassisten elokuvahirviöiden arkisia salaisuuksia valottava lastenkirja on pieni ja nopeasti luettu, mutta toteutukseltaan viimeistelty ja opetukseltaan arvokas
Robert Walserin Ryöväri on kirjailijan omaksi iloksi luotu kokeellinen romaanin kaltainen
KIRJAT | Alun perin 24 paperiarkille äärimmäisen pienellä käsialalla kirjoitettu teos on ilahduttavaa, pyörryttävää kirjallisuutta.
Terapiaa, pöytätennistä ja outoja otuksia – arvioitavana Juhani Karilan Terapeuttini on ihmissusi
KIRJAT | Juhani Karilan odotettu toisinkoinen syöttää lukijalle kiperän kierrepallon ja sisältää kotimaisen kirjallisuuden perinpohjaisimmat pöytätenniskuvaukset.
Pienet ihmiset sodan keskellä – arviossa Veli-Matti Oinaan Varjoon jäänyt maa
KIRJAT | Itä-Lappiin sijoittuva romaani katsoo sotavuosien tapahtumia asukkaiden ja vähän muualta tulleidenkin silmin.




