Tuukka Raitala ja Miikka Wallin. Kuvat: Heikki Järvinen

Irmeli Heliö, teksti

Tampereen Teatterin Laulavat sadepisarat on tanssin ja laulun juhlaa ja step-taituruutta parhaimmillaan. Tämän kaltaiseen musikaaliin ei varmasti ole ollut ihan helppo löytää taiteilijoita päärooleihin eikä myöskään ensembleen.

Miikka Wallin kertoo, että hänelle Cosmo Brownin rooli tuli oikeastaan sattumusten kautta.

– Olen ollut Lahdessa kiinnityksellä viimeiset kolme vuotta ja siellä tuli sopimuskatko eli määräaikainen sopimus loppui. Teatterilla oli YT:t päällä eikä ollut varmaa jatkuisiko sopimus enää kevään jälkeen. Sitten Hili (ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen) soitti ja kysyi tulisinko koe-esiintymään, Olisi vielä tämmöinen Cosmo Brownin rooli täyttämättä. Tietty sanoin, että voin tulla mielelläni, tällä haavaa ei ole muuta tiedossa, Wallin kertoo.

– Oli ilmeisen hankala täyttää tämä rooli ja mähän yritin sitten sekoilla mahdollisimman paljon siellä koe-esiintymisessä ja tuoda jotakin itsestäni esille, hän nauraa.

Ella Niinistö, Miikka Wallin ja Katriina Lilienkampf.

Myöhemmin teatterilta soitettiin ja kysyttiin, ottaisiko Miikka roolin vastaan.

– No joo, let’s go, ajattelematta yhtään sen enempää että millaiseen hirveeseen ralliin joutuu. Olin tosi innoissani.

Miikka valmistui vuonna 2013 Lahden musiikki- ja draamainstituutista. Siellä hän alkoi myös käydä tanssi- ja balettitunneilla.

– Mulla on enemmän urheilutausta. Harrastin yleisurheilua nuoruudessani aika pitkälle ja sitten aikuisiällä olen ruvennut tanssimaan enemmän. Musta on aina ollut kiva liikkua. Aina, kun näen hyviä tanssijoita, yritän matkia niitä mahdollisimman paljon.

* *

Tuukka Raitalan tie Laulavien sadepisaroiden Don Lockwoodiksi kävi normaalin protokollan mukaan.

– Musikaaliin oli avoin haku ja koe-esiintymiset kaksi vuotta sitten täällä Tampereella. Sai valita, mihin tehtävään halusi, ja valitsin koelauluksi Singin’ in the Rain -biisin ja opettelin repliikit Don Lockwoodin dialogeista. Onneksi ei kaikkia joutunut tekemään.

Tuukka alkoi tanssia aktiivisesti noin 15-vuotiaana, jolloin hän teki ensimmäisen ison musikaalin, Famen, Lahden kaupunginteatterissa.

– Silloin mä innostuin ylipäätään tanssimisesta ja musiikkiteatterista. Sitten 18-vuotiaaana pääsin opiskelemaan sitä Lahteen, missä Miikkakin on ollut, Tuukka kertoo.

– Meillä on vaan eri nimi, mulla on Musiikki- ja draamainstituutti ja sulla Musiikkilaitos, Mulla on paljon parempaa opetusta, Miikka kuittaa.

Etualalla Emmi Nieminen, Tuukka Raitala ja Miikka Wallin. Kuva: Heikki Järvinen

Opiskelujen ohella Tuukka kävi tanssitunneilla.

– Parikymppisenä vietin useamman pitkän kesän New Yorkissa ja kävin katsomassa esityksiä. Kävin myös Broadway Centerillä tanssitunneilla. Olen käynyt ”Nykissä” varmaan noin viisitoista kertaa. Siellä tuli treenattua tanssia tosi paljon.

– Tanssija ja koreografi Reijo Väre on henkilö, joka on vahvasti vaikuttanut tanssiini ja siihen, että olen ylipäätään päässyt tanssimaan. Hänen kanssaan tein yhdessä vaiheessa tosi paljon, teatteria, musiikkivideoita ja tanssikilpailuita.

Laulavien sadepisaroiden koreografi Chris Whittaker näki Tuukan ja Miikan potentiaalin ja luotti heihin.

– Meille tuli alkuun Miikan kanssa olo meidän yhteisestä steppinumerosta (Mooses), että me ei ikinä pystytä vetään tota biisiä, ei ikinä tulla oppimaan sitä.

Miikankin mukaan tavoite oli hyvin kaukana.

– Mutta Whittaker luotti siihen, että me tehdään se duuni mikä meille annetaan, ja kyllä me paljon tehtiinkin. Jokainen pikku tauko mitä löytyi olin raudat jalassa, koko ajan.

– Sama mulla, jatkaa Tuukka. – Aina kun oli vapaata harjoituksissa tai esitysten välissä niin mä steppasin.

– Whittaker on näyttänyt meille, että tässä on se taso mitä halutaan. Me oltiin Tuukan kanssa, että tämä vaatii tunteja. Ei siinä auttanut muu kuin pitää koko ajan tanssia herkillä ja hakea uusia liikkeitä ja nostaa vaikeustasoa ja nopeutta, tehdä rauhassa, pitkäkestoisesti ja pitkäjänteisesti.

* *

Tuukka Raitala ja Miikka Wallin.

Produktion vaikeinta tanssia pojat eivät miettineet hetkeäkään. Moosestanssi nähdään heti ensimmäisessä näytöksessä.

– Se on biiseistä kaikkein raskain ja vaikein. Siinä on pieni breikki välissä ja siinä jos ajattelee, että täähän loppuu kohta että kyllä me jaksetaan vielä, niin ei, se on väärä luulo. Biisin lopussa on kyllä ihan hapoilla. Se on kuin urheilusuoritus.

– Mehän ollaan aivan hengästyneitä, vaikkei se näykään, mutta syke pysyy koko ajan. Ja kun pääset siitä sivuun niin hiki vaan valuu.

Tuukalta myös soolotanssikohtaus ja laulu Singin’ in the Rain ovat vaatineet paljon harjoittelua – siksikin, että näyttämöllee sataa vettä ja lattia on liukas.

– Siinä ei steppikengillä voi mennä. Siihen haettiin erilaisia vaihtoehtoja kengiksi ja löytyi tanssilenkkarit. Eikä muuten Gene Kellylläkään elokuvassa ole steppikenkiä. Äänet on tehty jälkikäteen.

– Siinä pitää pystyä liukumaan ja kengissä pitää myös olla pitoa. Ja olen kyllä kaatunut useamman kerran harjoituksissa.

Tuukka Raitala.

Tanssimusikaalin yksi haasteista on pitää lauluääni kunnossa ja artikuloida teksti selkeästi.

– Jos ei saa selvää, niin kyllä sitä sanotaan heti, että ”artikuloi, artikuloi”. Ollaan myös tekstiorientoituneita laulajia, ettei lauleta vain ääniä vaan että ajatus pysyy mukana siinä tekstissä mitä lauletaan.

– Voi vielä sanoa, että meidän äänimies Janne (Jan-Mikael Träskelin) ei ole nukkunut elokuussa yhtään, kun se on säätänyt äänentoistoa ja miksannut meidän lauluja yötä päivää. Siksi se kuulostaa niin hyvältä kuin se kuulostaa.

Molemmilla on omat suosikkikohtauksensa rankan Moosestanssin lisäksi.

Miikan lempikohtaus on Good Morning ensimmäisessä näytöksessä.

– Siinä on myös dialogia eli pääsee oikeasti näyttelemään. Ja sitten siinä on kiva tanssipätkä välissä. Se on hyvä kuljetus. Siinä ollaan kolmistaan Tuukka, Emmi (Nieminen) ja minä.

Tuukka Raitala, Emmi Nieminen ja Miikka Wallin.

– Tässä kohtauksessa on kiva olla, lisää Tuukka ja jatkaa, että kyllä myös Singin’ in the Rain kuuluu omiin suosikkikohtauksiin.

– Sitten tykkään myös Emmin ja mun duetosta.

Koreografina Chris Whittaker on vaativa. Hän tulee Lontoosta ja erilaisesta musiikkiteatterikulttuurista kuin mihin Suomessa on totuttu. Siellä teos laitetaan kasaan huomattavasti nopeammassa aikataulussa.

– Hänellä on tosi korkea taso siinä mitä hän tekee ja paljon dramaturgista silmää. Vie hienosti eteenpäin koko Suomen musateatterin skeneä, Miikka sanoo.

* *

Tuukka Raitala ja Emmi Nieminen.

Steppiharjoitukset aloitettiin tammikuussa puolitoista vuotta sitten.

– Kerran kuussa nähtiin. Whittaker ja Chris Bewsher (tanssikapteeni) pitivät tunteja kolmen viikon välein. Lähdettiin ihan perusaskelista. Aina kun treenasi niitä juttuja, tuntui, että nyt tää menee, ja sitten tuli uusi tunti ja uutta vettä myllyyn.

Tanssi näyttää uskomattoman helpolta katsomoon.

– Sehän se tähtäin on, että se näyttää vaivattomalta. Sitä työmäärää on vaikea hahmottaa sen helppouden takaa.

Muun työryhmän kanssa kokonaisuutta harjoiteltiin pari kuukautta keväällä ja elokuussa muutama viikko.

– Taso on tosi kova. Kun on tiedetty, että tehdään tanssipainotteinen musikaali, niin sillä silmällä on haettu esiintyjiä ja näyttelijöitä. Kaikilla meidän jengissä on kova tausta. Nykyään kaikki on jo niin korkeakoulutettuja tuolla lavalla. On tehty paljon opintoja ja se näkyy kyllä, Miikka kommentoi.

Elina Rintala, Tuukka Raitala ja Pia Piltz.

Yksi musikaalin upeista kohtauksista on vaativan Moosestanssin lisäksi tuo ”sadetanssi”. Tuukka Raitala laulaa Gene Kellyn kuuluisan Singin’ in the Rainin ja tanssii sateen ropistessa näyttämöllä.

– Kyllä sitä vettä tulee. Menen näyttämöltä suoraan pesuhuoneeseen ja siellä vaihdetaan kaikki varusteet. Kaikki on ihan läpimärkää. Ykkösnäytöksen loppu on haastava, kun siinä on mulla neljä biisiä peräkkäin. Duetto Emmin kanssa ja sitten meidän Mooses ja sitten ennen sooloa vielä meidän trio. Viimeiseen puoleen tuntiin neljä isoa numeroa peräkkäin.

– Sopivaan kohtaan tulee väliaika ja se välisuihku, Miikka nauraa.

Tuukka Raitala litimärkänä.

* *

Lavaste- ja näyttämöryhmä tekevät ison työn väliajalla, kun vesi putsataan pois. Lava on tehty neliöistä ja niiden välissä on urat, joista vesi valuu pois myös tanssin aikana. Alle on rakennettu koko lavan kokoinen viemäröintisysteemi.

Jokaista näytöstä ennen kroppa pitää saada lämpimäksi. Tuukka ja Miikka steppailevat ja harjoittavat lihaskuntoa kahvakuulalla.

– Virittäydytään, heilutaan ja tehdään avaavia liikkeitä. Meille on tullut aika hyvä rutiini tehdä yhdessä näitä lämmittelyjä. Tehdään myös ääniharjoituksia.

– Se on myös tärkeää et vähän haistellaan mikä on päivän fiilis. Miltä toisen jutut tänään tuntuu, kokeillaan ja kerrataan jotain juttuja, jos on edellisestä näytöksestä jäänyt joku tsekattava asia.

Molemmilla on hyvin vaativat roolit. Entä jos sattuu haaveri tai jompikumpi sairastuu. Löytyykö paikkaajia?

– Kaikkiin rooleihin on understudyt, varahenkilöt. Miikalle puhuinkin, että nämä roolit ovat niin fyysisiä ja vaativia, että ei kyllä kipeänä pysty tekemään minään päivänä.

* *

Molemmille Laulavat sadepisarat nousee yhdeksi tähänastisen uran kohokohdaksi.

Tuukka toteaa, että tämä on ehdottomasti yksi suosikkiproduktioista.

– Musikaali, johon aikoinaan halusin tosi paljon mukaan, oli Helsingin kaupunginteatterin Frozen. Olisin ollut valmis menemään siihen mukaan vaikka kulissipainoksi, hän naurahtaa.

– Mutta Don Lockwood, tämä on ihan yksi mun unelmarooli. Tässä pääsee tekemään kaiken sen mitä haluaa tehdä: näyttelijän työn, laulun ja tanssin, joka on vahvasti osa roolia.

Miikalle Cosmo Brownin rooli on ollut iso merkkipaalu uralla.

– Olen tykännyt hirveästi tehdä Cosmon roolia. Usein lähden tekemään roolia ruumiillisesti ja Cosmo on hahmo, joka aktiivisesti hakee tekemistään kehon kautta, hän sanoo.

– Mua motivoi tosi paljon, kun ympärillä on niin taitavia tyyppejä. Ei säästellä missään ja tehdään täysillä, tosissaan. Kaikilla on yhteinen päämäärä ja tekemisen palo. Se näyttäytyy katsojallekin, että vitsit noi haluaa tehdä tätä ilon kautta. Cosmolla on paljon vaativia liikkeitä ja hyppyjä, jossain kohtaa itsekin mietin, että miten äijän käy. Mutta kyllä Tuukkakin sanoo, että haukkoo välillä henkeä mun hyppyjen takia.

Miikka Wallin.

* *

Ennen kuin Tuukka ja Miikka lähtevät lämmittelemään ja virittäytymään illan ensi-iltaan Miikka huikkaa:

– Mä haluan nähdä myös, että teatteri on vastavoima kaikelle muulle, se on tärkeää tässä maailmassa tähän aikaan.

– Teatterista tullessa katsojan olo kevenee. Se on mahtavaa, Tuukka lisää.

Laulavat sadepisarat – Singin’ in the Rain Tampereen teatterissa. Esityksiä 30.1.2027 asti. Esityskalenteriin tästä.

* *

Lue lisää

• Antaa sataa vaan – Tampereen Teatterin Laulavat sadepisarat saa suun hymyyn (Jussi Kareinen, 10.9.2026)
• Valitse ilo! Tampereen Teatterin Laulavat Sadepisarat ohjaa oikean ilon suuntaan (Maarit Saarelainen, 17.9.2026)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua