Hirviö teurastaa veljeään – arviossa Dess Terentjevan Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää

Dess Terentjeva. Kuva: Sami Reivinen / WSOY

”Tämä teos ei ole fiktiota, vaan perustuu tositapahtumiin. Nimet on jätetty muuttamatta henkilöllisyyksien vaarantamiseksi. Mitkään virheet eivät ole kirjailijan vastuulla.”

Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää (WSOY, 2026) on romaani venäjän kansalaisuuden häpeästä. Se sekoittaa iloisesti Dess Terentjevan (s. 1992) omia kokemuksia fiktioon ja avaa Venäjän suhtautumista seksuaalivähemmistöihin kautta aikojen.

Kun Venäjä vuonna 2022 hyökkää Ukrainaan, päättää teoksen päähenkilö, suomenvenäläinen kirjailija Marusja Terentyeva (huomaa sukunimien samankaltaisuus), nykyinen Korhonen, luopua Venäjän kansalaisuudestaan, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Tarvitaan muun muassa avioliittotodistus, joka ei kuitenkaan kelpaa, sillä Venäjä ei tunnusta Marusjan avioliittoa toisen naisen kanssa.

Marusja alkaa pelätä, että hyökkäyksen myötä kaikki suomalaiset vihaavat häntä. Hän tuntee muita venäläisiä kohtaan vihan läpäisemää ymmärrystä ja ymmärryksen läpäisemään vihaa. Hän potee huonoa omaatuntoa siitä, että voi itse juoda rauhassa aamukahviaan samaan aikaan, kun Ukrainassa hirviö teurastaa veljeään. Terentjeva ottaakin teoksessaan vahvasti kantaa Venäjän ja ”Putlerin” toimiin. Marusjan hahmon ydinajatus tuntuu olevan: Haista vittu, homo putinicus.

”Silti hän oli nähnyt, miten ukrainalaisia oli mustamaalattu vuosikausia Venäjällä; länsi saastutti heidät, heistä tuli natseja, samalla heidän väitettiin olevan kansana olemattomia, mistä huolimatta – minkä takia – heidät piti hävittää. Kansanmurhaa julkisalaisessa tähtäimessä pitelevä sota oli ollut käynnissä jo pitkään. Suurhyökkäys ei ollut yllätys, se oli järkytys.”

Viittaukset todellisiin kirjailijoihin ja heidän teoksiinsa hämärtävät entisestään rajaa faktan ja fiktion välillä. Muun muassa Daniil Kozlov myy kirjojaan somessa lahjoittaakseen tuotot Ukrainan hyväksi. Samaan aikaan Marusja itse työstää romaania nimeltä ”Päätön”, jonka olisi tarkoitus kertoa venäläisten seksuaalivähemmistöjen historiasta. Ukrainan sodan myötä käsikirjoituksesta on kuitenkin tullut kelvoton läjä paskaa.

Terentjevan romaanin toinen aikataso sijoittuukin 1980-luvun lopulle Marusjan kirjoittaman käsikirjoituksen maailmaan: perestroikaan ja Neuvostoliiton hajoamista edeltävään aikaan. Tarinan päähenkilö Liza lähtee Petroskoihin opiskelemaan opettajaksi. Hänellä on myös salaisuus: Ljolja, kuohkea éclair-unelma, jota hän rakastaa niin päättömästi ja mustasukkaisesti, että se menee paikoin jo aivan banaaliuden puolelle.

”Andrjuha panee Ljoljaa juuri tällä hetkellä! Andrjuha ei käy pesulla vaan tunkee kusisen molonsa Ljoljaan! Ljolja pitää eniten siitä, mitä sinä et voi hänelle antaa! Andrjuha antaa kusimunaa ja asunnon! Andrjuha antaa lapsia, ja lapset ja Andrjuha imevät Ljoljan tissejä vuorotellen, aina on tyrkyllä suu per nänni! Ljolja synnyttää kaksi lasta kerrallaan ja kaksi kerrallaan lisää, heidän kotonaan haisee synnytysuloste ja istukat ja he nauravat sinulle, he nauravat sinun kuvitelmillesi ja epänaiseudellesi, he nauravat sille ettei sinulla ole miestä!”

Kaiken aikaa läsnä on pelko paljastumisesta. Jos instituutissa saataisiin tietää Lizan ja Ljoljan suhteesta, he joutuisivat jättämään opintonsa kesken ja heidät suljettaisiin sosiaalisen elämän ulkopuolelle. Puhumattakaan Lizan äidistä, joka epäilemättä hylkäisi tyttärensä.

Kolmannella, melko irralliseksi ja vähälle käsittelylle jäävällä tasolla liikutaan 1960-luvulla, jossa Tšjornyi Tšjort, Musta Paholainen, kommunisti ja nuorisoseuran johtaja, joutuu vankilaan, koska on ihmiskukko ja pitää miehistä.

* *

Oudoksi Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää kääntyy siinä vaiheessa, kun Terentjeva itse hyppää mukaan tarinaan. Myös eri tarinatasot alkavat sekoittua keskenään. Mukaan tulee lisäksi maagisen realismin elementtejä, kun ajassa läpi vuosikymmenten liikkuva koira päätyy 1960-luvulla vankilaan ja tapaa siellä kukon.

Keskellä romaania on eräänlainen lähdeluettelo, jonka tulkitsen kuuluvan Marusjan Päätön-teokseen, sillä esimerkiksi yksi lähteistä on kuvitteellinen Dess Terentjevan teos ”Kaksoisselämiä ja kaksoisstrategioita: venäläinen LGBT+-historia” (Tulossa Trollilta 2027). Mukana on siis kaikenlaista kummallista ja päätöntä.

Vaikka Terentjevan romaani onkin taiten kirjoitettu ja sen aihe on hyvin tärkeä, en täysin ymmärtänyt teoksen metafiktiivistä luonnetta. Onko lukijaa suoraan puhutteleva kertoja tarinan kannalta välttämätön? Olisiko aihe saanut enemmän painoarvoa, jos erilaiset kikkailut olisi jätetty pois? Onko vieraannuttaminen tarkoituksellista ja tarpeellista?

Itselleni Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää jätti lukijana hieman epävarman olon: Miksi en täysin saanut sen kokonaisuudesta kiinni? Tai olisiko minun edes pitänyt?

Kati-Annika Ansas

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua