Kuva: Siltala / McSweeney’s / Faber and Faber

1

Lainasin alkukesästä kirjastosta Elisa Shua Dusapinin kirjan Sokcho talvella (suom. Anu Partanen; Siltala, 2023), koska se näytti sellaiselta, että mahtuu takin taskuun ja soveltuu näin ollen reissukirjaksi.

Kävikin ilmi, että kyseessä oli Dusapinin läpimurtoromaani, jonka hän kirjoitti vain 24-vuotiaana. Kirjan päähenkilö on Etelä- ja Pohjois-Korean rajakaupungin hiljaisessa hostellissa työskentelevä nuori nainen, joka tutustuu hostellissa majailevaan ranskalaiseen sarjakuvataiteilijaan. Dusapinin herkät havainnot arjen pienistä asioista saavat jotkut kappaleet vaikuttamaan runoilta, jotka toimisivat irrallaan kokonaisuudestakin.

Dusapin on ranskalais-korealainen kirjailija ja myös hänen toinen kirjansa Pachinko-kuulat (2024) käsittelee nykyajan, länsimaalaisuuden ja vanhojen aasialaisten ajatusmallien kohtaamisia.

Erittäin hyviä kirjoja, jotka tosiaan mahtuvat takin taskuun.

Lue Marjatta Honkasalon arviot kirjoista täältä ja täältä.

2

Olen lueskellut myös musakirjoja. Talking Heads -solistina tunnetuksi tullut, mutta myöhemmin monitaiteilun kirjavassa maailmassa seikkaillut David Byrne purkaa kirjassaan How Music Works (McSweeney’s, 2012) sekä musiikin ja ääniteteollisuuden historiaa että omaa taiteellista uraansa. Hän myös vetää taitavasti yhtymäkohtia näiden kerrontatapojen välille.

Osa tekstistä on ns. ensimmäisen vuosikurssin kamaa kaltaiselleni etnomusikologian opiskelijalle, mutta joitakin jänniä arkihavaintoja musiikin luonteesta esitetään heti kirjan alussa. Yksi näistä on esitystilan vaikutus musiikin sisältöön: jos soitetaan pihalla isossa porukassa, kuten afrikkalaisessa musiikissa, on luontevaa käyttää rumpuja. Sen sijaan rumpumusiikki ei toimi katedraalissa, missä on neljän sekunnin viivekaiku.

Ilahduin myös tarinasta, jossa kerrotaan modernin nauhuriteknologian ottaneen aimo harppauksen Bing Crosbyn rahoituksesta johtuen. Crosby halusi pelata enemmän golfia, joten oli keksittävä keinot saada hänen huippusuosittu radio-ohjelmansa tallenteeksi. Näin ei tarvitsisi olla joka päivä studiossa.

3

Toinen vastikään lukemani musakirja on Blur-kitaristi Graham Coxonin Verse, Chorus, Monster (Faber and Faber, 2023). Kirja oli syytä lukea jo ihan tasapuolisuuden vuoksi, sillä olen seuraillut innolla Damon Albarnin touhuja jo vuosia ja samoin luin Blur-basisti Alex Jamesin päiväkirjateoksen bändin comeback-vuodelta.

Coxoniin on tavallaan helppo samaistua. Hän on laillani musiikki-intoilija ja indienörtti. Kirjassa käydään hyvin läpi myös sitä, kuinka suursuosio ja brittipop-kohkaaminen saivat Coxonin lähinnä vaivautuneeksi.

Kuten kaikissa hyvissä muusikkomuistelmissa, Coxon ei kirjoita vain itsestään vaan luettelee runsaasti innoittajiaan. Olenkin kuunnellut kokatessani Shirley Collinsin ja Davy Grahamin hienoa brittifolk-albumia Folk Roots, New Routes (1964) ihan Grahamin suosituksesta.

4

Coxonin kirjasta bongasin myös hehkutusta vanhasta suosikistani, elokuvaohjaaja Mike Leigh’stä.

Muistan, kuinka lainasin noin 16-vuotiaana videovuokraamosta hänen elokuvansa Naked ja olin välittömästi tohkeissani.

Coxon kertoo kirjassaan, kuinka Leigh’n tv-elokuva Meantime (1983) vaikutti moniin brittipoppareihin. Myös Jarvis Cocker on elokuvaa hehkuttanut. Kappas, raina löytyi hyvälaatuisena YouTubesta ja siellä Tim Roth, Phil Daniels ja Gary Oldman kumppaneineen tohottivat menemään vuokrataloissa.

Useimpien Leigh’n leffojen tavoin Meantime on yhtä aikaa hauska ja koskettava ja lähestyy maailmaa altavastaajan näkökulmasta. Siinä mielessä näen hänen työssään yhtymäkohtia Aki Kaurismäkeen.

Tietysti katselin heti perään myös High Hopesin (1988) ja luulen, että muutama muukin Leigh-ohjaus täytyy vielä pyöräyttää. Loistavaa kamaa!

5

Henkilökohtaisesti syksyn suurimpia juttuja on Tullikamarin avautuminen uudelleen parin vuoden peruskorjauksen jälkeen.

Talon avaa palkittu Tampere Jazz Happening -festivaali (29.10.–1.11.2026), jonka ohjelma julkistetaan syyskuun alussa. Olen sen saanut jo salaisesti nähdä: luvassa on hienoja, uusia avauksia ja taattua laatua.

Paitsi että tapahtumapaikka on uudistunut, myös festivaalin taustalla puhaltavat uudet tuulet, kun ansioitunut taiteellinen johtaja Juhamatti Kauppinen jäi eläkkeelle ja hänen tilalleen tuli Martyna van Nieuwland.

Kannattaa siis pitää silmällä pian julkaistavien konserttien sisältöä. Nähdään syksyn ytimessä Tullikamarilla!

Janne Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua