Hammasharja taskussa ja upeaa karismaa – Patti Smith Quartet konsertoi Allas Livessä

Patti Smith Quartet Helsingin Allas Livessä 25.7.2026.

Matkalla Patti Smithin konserttiin pohdin ratikassa, mitä olisi tulossa. Sateisen kalsea heinäkuun ilta ei ole kutsuvin astumaan ulkoilmalavan ääreen, ja muistissa oli taannoinen Flow-keikka, joka jäi mieleen hieman hapuilevana pettymyksenä. Olisiko lähes 80-vuotias newyorkilaislegenda vielä voimissaan? Ilokseni sain todeta, että Smith on edelleen yksi rockin huikeimmista esiintyjistä.

Tihkusade loppui juuri, kun Smith asteli bändeineen lavalle ja aloitti settinsä klassikkobiisi Dancing Barefoot. Jo ensisoinnuista ilahdutti kvartetin yhteissoitto: selkeästi pitkään yhdessä soittaneet muusikot loivat vahvan pohjan Smithin omintakeiselle äänelle. Erityisesti Jackson Smithin (Pattin poika) kitarointi ilahdutti, mutta myös jo 1990-luvulta asti Smithin bändeissä soittanut Tony Shanahan vakuutti niin pianon kuin basson äärellä. Kuultiinpa hänen laulamanaan myös mainio George Harrison -cover Isn’t It A Pity, jonka aikana Smith seurasi bändiään lavan reunalta matriarkanomaisesti.

Miksaus olisi saanut olla hieman tarkempana, sillä basso välillä jyräsi alleen muut äänet. Yleisöstä tasaisin väliajoin kuullut “I Love You!” -huudot ilahduttivat myös artistia itseään, ja punkin kummitäti kertoi rakastavansa myös yleisöään. Tämä lämmitti sydäntä kovin.

* *

Illan musiikillinen anti nojasi vahvasti klassikoihin, kuten olettaa saattoi. Kappaleiden välissä Smithin runoilijanlahjat tulivat selkeästi esiin, kun hän alkoi kuvailla vuosien takaista Jim Morrison -unta (jota ennen kuultiin The Doorsin Crystal Ship). Unen inspiroima ja Televisionista tutun Tom Verlainen kanssa kirjoitettu Break It Up aukenikin uudella tavalla unitarinan jälkeen.

Keikan ehkä hauskin hetki koettiin, kun Smith kaivoi tutun bleiserinsä taskusta hammasharjan ja alkoi tarinoida hammastahnanhakureissusta 1970-luvun Helsingissä. Pitkän uran varrelta olisi kuunnellut tarinointia vaikka koko loppuillan.

Viime vuosina Patti Smithin keikkojen tasossa on ollut suurta vaihtelua, mutta kesäisessä Helsingissä hän oli vahvassa vedossa, vaikka unohtuikin välillä ihastelemaan vieressä lipuvia Suomenlinnan lauttoja. Ääni ei enää kenties kanna samalla voimalla kuin vuosikymmeniä sitten, mutta sanoma kantaa entistäkin vahvemmin. Viisikymmentä vuotta punkin syntymän jälkeen kapinallisuus on muuttanut muotoaan.

Lukuisista Patti Smith -konserteistani tämä oli omalla tavallaan lempein. Aiempien vuosien raivoisat, jopa hyökkäävät hetket ovat pehmentyneet, mutta onneksi punk on yhä vahvasti läsnä. Ehkä me yleisönäkin olemme hieman hioutuneet, vaikka yleisöstä kuuluikin hieman humaltunutta ”play some punk” -huutelua. Voiko mitään punkimpaa olla, kuin 80-vuotias isoäiti omistamassa kappaleensa Kongon ja Palestiinan lapsille?

* *

Allas Live oli konserttipaikkana alkuperäistä, ankeahkoa Veikkaus Arenaa intiimimpi, mutta täydellinen se ei ollut: lavan läheisyydessä vietettiin bassobiitin volyymin mukaan aikamoisia bileitä, ja välispiikkien taustalla nautittiinkin lokkien sijasta teknosta, mutta Smith ei tästä ottanut tokkiinsa, vaan huomautti: We are having our fuckin party. Punk-meininki olisi siis vahvasti läsnä, ja kaikille Katajannokan juhlijoille riitti sijaa.

Sivuhuomiona mainittakoon, että yleisössä kuuli kuulumisten vaihtoa ja muuta ei niin hetkeen kuuluvaa aika kovalla volyymilla. Sovittaisiinko, että jatkossa jätetään nämä konsertin aftereille?

Viime vuosien tapaan encorena kuultiin yleisön innokkaaseen yhteislauluun innoittanut People Have The Power. Lavalta poistuessaan Smith vielä muistutti viimeisen kerran yleisöään: Use your voices! Jos tämä oli viimeinen artistin konsertti Suomessa, en parempaa loppua näille lukuisille vierailuille olisi voinut toivoa.

Muru Vähänikkilä, teksti ja kuva

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua