Eeva Oksala. Kuva: Nokian kesäteatteri
TEATTERI | Nokian kesäteatterin kunnianhimoinen ohjelmistovalinta on virkistävä vaihtoehto kesäteatteritarjontaan. Viulu soi Karpaattien vuoristokylässä.
”Hylättyyn kylään saapuva pakolaisjoukko tuo mieleen tämän päivän sotaa pakenemaan joutuvat ihmiset.”
ARVOSTELU

Viulunsoittaja
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Heli Pitkänen
- Musiikki: Sami Varvio
- Esitys: 28.6.2026
Tehdäpä kantaesitys suomalaiseen harrastajakesäteatteriin, jonka tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan melskeisiin jonnekin Karpaattien vuoristokylään – siinäpä haastetta kerrakseen. Ja kun kokonaisuuteen lisätään varta vasten tarinaan sävelletty musiikki ja laulunumerot, voi puhua jo taiteellisesti varsin kunnianhimoisesta yrityksestä tuoda perinteiseen kesäteatteriohjelmistoon jotain uutta.
Tällaista valtavirrasta poikkeavaa musiikkiteatteria on tarjolla Kennonnokan upeassa kesäteatterimiljöössä Nokialla. Viulunsoittaja–nimen saanut epookki on selviytymistarina, jossa rakkaus parantaa rikkoutuneen. Täysillä tarinaan heittäytyvä ensemble ohjaaja-käsikirjoittaja Heli Pitkäsen johdolla selviää urakastaan vähintäänkin kelvollisesti.
Toki tässä tulkinnassa katsojalta vaaditaan vähän tavallista enemmän vastaanottavaisuutta, jotta suomalainen koivujen kehystämä näyttämö muuntuisi eläväiseksi vuoristokyläksi ja sen asukkaat lihaksi vereksi iloineen ja murheineen. Tässä edesauttavat Tapio Huilan mietitty lavastus ja Milja Leppäsen suunnittelemat värikkäät asusteet. Vaikka esiintyjät ovat pääosin harrastajia – moni heistä toki jo kokenut ja osaava tekijä – niin kokonaisuudesta paistaa koko kollektiivin halu tehdä ammattimaista jälkeä olipa kyse sitten ääni- ja valotekniikan ajamisesta tai tarpeistosta ja tehosteista.
Eikä sovi unohtaa sitä Nokian työväen teatterin talkooväkeä, joka ennen esitystä ja väliajalla palveli katsojia ystävällisesti ja avuliaasti. Olin aistivinani tervettä ylpeyttä oman paikkakunnan teatterista ja sen pitkästä historiasta. Vuonna 1905 perustettu Nokian työväenteatteri kantaa kunniakkaasti työväennäyttämöperinnettä.

Lauri Pelander. Kuva: Nokian kesäteatteri
* *
Voi myös ajatella, että tämän kesän esitysvalinta resonoi vahvasti työväennäyttämötraditioon yhteiskunnalliseen sanomaan. Hylättyyn kylään saapuva pakolaisjoukko tuo mieleen tämän päivän sotaa pakenemaan joutuvat ihmiset. Ihmisoikeudet ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kuvaaminen ovat aina olleet keskeinen osa suomalaisen työväenteatteriliikkeen sanomaa.
Viulunsoittaja on tarina Aneta-nimisestä tytöstä, jonka vanhemmat ja koko kylän väki ovat kadonneet sodan melskeissä. Aneta kasvaa vuosien saatossa aikuiseksi naiseksi seuranaan vain viulu, jolla hän kommunikoi muun muassa ympärillä olevan luonnon ja sen äänien kanssa. Käsikirjoittaja Heli Pitkäsen neronleimaus on käyttää viulua dramaturgisena välineenä, jolla Aneta aluksi kommunikoi myös ihmisten kanssa.
Nimiroolin on saatu huippunimi. Eeva Oksala on monipuolinen viulisti, esiintyjä ja musiikin tohtori. Ja kuinka virtuoottisesti Oksala instrumenttiaan käsitteleekään. Sami Varvion säveltämä musiikki tarjoaa taitavalle Oksalalle mahdollisuuden näyttää osaamistaan, oli kyse sitten hitaasta tunnelmallisesti balladista tai hurjaan tempoon yltyvästä mustalaistanssista.
Varvio on säveltänyt myös muutaman laulunumeron muulle esiintyjäjoukolle. Ihan korvamadoiksi ne eivät jää, mutta tarinan tunnelmaa ylläpitävinä numeroina ovat aivan perusteltuja valintoja. Myös laulujen tulkitsijat ovat ilahduttavasti tehtäviensä tasalla. Erityisesti neljän tytön esittämä Karpaattien kuningas -kappale sykähdyttää herkkyydellään.
Jos koko Suomen – tai ainakin Pirkanmaan – kesäteatteriskenen vallannut buumi esittää milloin Juicen tai Katri Helenan tai jonkin muun laulajatähden moneen kertaan kuultu ja nähty elämäntarina kyllästyttää, niin Nokian kesäteatterin Viulunsoittaja tarjoaa virkistävän vaihtoehdon.
Jussi Kareinen
Viulunsoittaja
- Käsikirjoitus ja ohjaus Heli Pitkänen
- Musiikki Sami Varvio
- Lavastus Tapio Huilla
- Puvustus Milja Leppänen
- Pääosissa Eeva Oksala, Lilja Varvio, Lauri Pelander
Ensi-ilta Nokian kesäteatterissa 24.6.2026. Esityksiä 8.8. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuusikymmentäluvun nostalgiaa – arviossa Lempäälän Nuorisoseuran teatterin Onnen maa
TEATTERI | Ohjaaja Johanna Pekola ja lähes parikymmenpäinen näyttelijäryhmä tekevät oivallista työtä Markku Pölösen elokuvan sovituksessa.
Ykspihlajan kesäteatteri todistaa, että karavaani kulkee, vaikka vaunu pysyisi paikallaan – arviossa Yxpila Caravan
TEATTERI | Ykspihlajan kesäteatterin tämän vuotinen esitys naurattaa ja liikuttaa. Vahva ammattitaito ja hersyvä heittäytyminen nostavat esityksen viiden tähden luokkaan.
Nelinpelistä ei kehity kunnon matsia – arviossa Kangasalan Kesäteatterin uutuus, jossa roolit on käännetty nurin
TEATTERI | Brittikomedia on parhaimmillaan hersyvää tilannehuumoria, mutta Kangasalla mennään liikaa väkisin yrittämisen puolelle.
Sekoilua potenssiin kaksi – Törnävän kesäteatterin Draculan sekopäiseen menoon on pakko samaistua
TEATTERI | Miika Murasen Seinäjoelle ohjaama Dracula on silkkaa kohellusta, mitä tietenkin komediakesäteatterilta odotetaankin.




