Vahtikoirat. Kuva: SVT

1

Svetlana Aleksijevitšin Viimeiset todistajat (Tammi, 2026) pitäisi laittaa pakolliseksi lukemiseksi kaikille poliitikoille, erityisesti valtioiden päämiehille ja sellaisiksi aikoville.

Teos kertoo toisesta maailmansodasta neuvostoliittolaisten lasten silmin ja tekee sen hyvin koruttomasti ja niin, että sen varmasti muistaa.

Rintamalinjoja ei siis siirrellä eikä pohdita taktisia siirtoja; lyhyet tarinat ovat hyvin yksinkertaisia todistajanlausuntoja siitä, mitä sota heille jonakin päivänä tai hetkenä teki ja mitä se aiheutti heidän perheilleen.

Nobelisti Svetlana Aleksijevitš teki haastattelut 1970-luvulla, mutta niiden todistusvoima ei ole mihinkään hävinnyt.

Lue Kati-Annika Ansaksen Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

2

Tarratoimikunta on vanhoislestadiolaisuudesta ponnistava sateenkaari- ja seksuaalioikeuksia ajava yhteisö, ja heidän työstään kertoo Ylen rohkea Tarratoimikunta-sarja.

Tarratoimikunnan vuoden huippukohta on suviseurat, joissa yhteisö levittää tarrojaan, muun muassa tällaisia:

• ”Meitä on ollut aina.”
• ”Isä, anna SRK:lle anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.”
• ”Jumala rakastaa transihmisiä.”

Aktivisteissa on niin homoja, heteroita kuin transihmisiäkin. Jotkut ovat eronneet vanhoislestadiolaisesta liikkeestä, jotkut ovat edelleen siinä mukana. Yhteistä kaikille on toive ja halu lisätä avointa keskustelua liikkeessä, jossa heistä jokainen on kasvanut.

Ohjelma on harvinaisen avoin ja kertoo hyvin ymmärrettävästi myös ulkopuoliselle asioista, joihin nuoret haluaisivat muutosta.

Tarratoimikunta Yle Areenassa.

3

Ranskalais-marokkolaisen Leïla Slimanin Toisten maa -trilogia on edennyt päätösosaansa. Tässä kohtaa harmittaa, että olen lukenut osat heti niiden ilmestyttyä, koska melko paljon ehtii välillä unohtaa. Romaanin alussa oleva henkilöluettelo on tarpeellinen.

Kannan tulta mukanani (WSOY 2026) kertoo kirjailijan omasta elinajasta 1980-luvun alusta alkaen ja sijoittuu sekä Ranskaan että Marokkoon.

Belhajin suvun nuorimmaiset Mia ja Inés elävät Rabatissa aivan toisenlaista elämää kuin aiempien sukupolvien marokkolaisnaiset – silti raamit tuntuvat nuorista ahtailta.

Belhajin perhe on hyvin länsimainen ja liberaali, mikä toisinaan aiheuttaa hankauksia uskonnollisemmaksi muuttuvan yhteiskunnan kanssa. Tytöt muuttavat Ranskaan opiskelemaan, mutta huomaavat kokevansa sielläkin vierautta ja ulkopuolisuutta.

Slimani on hieno kertoja. Parhaiten nämä lahja pääsevät esiin trilogian aiemmissa osissa Toisten maa (WSOY, 2021) ja Katsokaa kun tanssimme (WSOY 2023).

Uusin teos puolestaan kertoo osuvasti omasta ajastamme ja maahanmuuttajanuorison kohtelusta ja tunteista Euroopassa.

Lue myös Kulttuuritoimituksessa julkaistut arviot sarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta.

4

Riikka Suomisen uutuusromaani Riitta ja Ilkka (Otava, 2026) on monitahoinen ja hieno kirja rakastumisesta, rakkaudesta ja erilaisista liitoista.

Pääosissa ovat kirjailijan vanhemmat ja oman aikansa kokoomusvaikuttajat Riitta ja Ilkka Suominen. Tyttärelle selvisi vasta vanhempien kuoltua, että onnellista avioliittoa oli edeltänyt pitkä salasuhde 1970-luvun alussa, kun molemmat olivat tahoillaan avioliitossa.

Riitta ja Ilkka tapasivat puoluehommissa. Kahden avioliitossa olevan tapaamisia oli hankala järjestää, ja siksi he kirjoittivat toisilleen. Kirjoittaminen saattoi alkaa aamulla ja kirjettä jatkettiin pitkin päivää. Poste restante oli ahkerassa käytössä, kun Ilkka ei voinut lähettää kirjeitään Riitalle sen paremmin tämän kotiin kuin työpaikallekaan.

Kirjeet ovat kauniita. Niiden kautta avautuu myös 1970-luvun Suomi ja sen poliittinen maailma mielenkiintoisella tavalla. Kirjailija ihmettelee sen aikaisten ihmisten yhteiskunnallista vaikuttamishalua ja pohtii virkistävällä tavalla sitä, miksi nykyihminen on niin kiinnostunut itsestään ja niin vähän yhteisistä asioista.

Vanhempiensa pitkän ja onnellisen rakkaustarinan lisäksi Riikka Suominen kertoo myös omista ihmissuhteistaan ja siitä, miten vaikea on yrittää elää omien arvojensa ja periaatteidensa mukaan eikä niin, kuin ”kuuluu”, ja on yleisesti hyväksyttyä. Suominen on tunnettu monogamian kyseenalaistajana ja on kirjoittanut aiheesta muun muassa romaanin Suhteellisen vapaata (Otava, 2020) ja tehnyt podcastin Suuri rakkaushuijaus.

Suomisen kuvailu omasta aiemmasta, vapaasta liitostaan ja muista suhteistaan on vailla eksotismia eikä niistä lukeminen tunnu tirkistelyltä. Hän kertoo aikuisten ihmisten suhteista, joita määrittelevät rakkaus, luottamus ja kunnioitus, suhteen muodosta viis. Harvinaista ja harvinaisen hienoa!

5

Ruotsalaisen draaman ystäville on Yle Areenassa konvehtirasia nimeltään Vahtikoirat. Se on jälleen kerran osoitus siitä, että kyllä ruotsalaiset osaavat.

Kahden ystävän perustama puolustusasianajajatoimisto ottaa asiakkaakseen rikollisia, jotka ovat syyllistyneet rankkoihin rikoksiin. Asianajajat itsekin liikkuvat hetkittäin melko harmailla alueilla. Moraalia pohditaan monelta kantilta.

Näyttelijäntyö on hienoa, samoin kuvaus ja käsikirjoitus. Ote pitää alusta loppuun asti.

Vahtikoirat Yle Areenassa.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua