Irene Roivainen. Kuva: Kaija Toivonen
HENKILÖ | Missä lähiö, siellä ongelma. Tähän tyyliin tavataan puhua, mutta Irene Roivainen valottaa asian toista puolta. Yli puolentoista miljoonan suomalaisen koti on lähiössä ja heistä suurin osa viihtyy lähiössä, kotiseudullaan.
”Pitää huolehtia sujuvasta joukkoliikenteestä, monipuolisesta asuntotarjonnasta ja palvelujen säilymisestä.”
Päivi Vasara, teksti
Kaija Toivonen, kuvat
Sosiaalineuvos ja tietokirjailija Irene Roivainen on asunut Tampereella lähiössä yli 40 vuotta ja nykyisessä kotilähiössään Kaukajärvellä 36 vuotta.
Mustarastas livertää, ja luumupuu on kukassa. Omenapuut puhkeavat kukkahuntuun aivan pian. Tontin vierestä alkaa heti metsä, josta voi poimia kesällä mustikoita ja syksyllä suppilovahveroita soppaan. Ollaan lähiössä, kotona.
Omakohtainen tarina ei Irene Roivaiselle kuitenkaan riitä, vaan hän haluaa valottaa lähiöasumista antamalla äänen asukkaille, tutkijoille, päättäjille ja instituutioille, kuten vuokrataloyhtiöiden johtajille.
Tämä kuva on Koti lähiössä -tietokirjan kannessa. Kuva on Kaukajärven alkuajoilta vuodelta 1969. Kuva: Matti Selänne / Vapriikin kuva-arkisto
Tamperelainen näkökulma
– Otteeni on tarinallinen, mutta tutkimusperustainen. En ole itse tutkinut lähiöitä kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, joten olen turvautunut muiden tuottamaan tutkimusaineistoon. Tietokirjassa olen ottanut vapauden rikkoa tutkimuksen teon sääntöjä, kun en ole kerännyt edustavaa tutkimusjoukkoa, analysoinut ja jäsentänyt huolellisesti tutkimusaineistoa, vaan olen välittänyt eri kertojien näkemyksiä sellaisenaan.
– Tulokulmani on häpeämättömän henkilökohtainen ja tamperelainen.
Hän palaa tuoreessa Koti lähiössä -tietokirjassaan (Jyväskylän yliopisto, 2026) väitöskirjansa (1999) aiheeseen. Hänen väitöskirjansa, nimeltään Sokeripala metsän keskellä – lähiö sanomalehden konstruktiona, käsitteli lähiöstä rakennettua kuvaa Helsingin Sanomissa. Paluu aiheeseen oli mahdollista, kun hän jäi eläkkeelle.
Myös hänen pro gradunsa hervantalaisista kotiäideistä vuodelta 1987 ja lisensiaatintyönsä hervantalaisista teollisuustyöntekijöistä vuodelta 1992 liittyivät lähiöihin.
Roivainen teki työuransa Tampereen yliopistossa. Aluksi sosiaalipedagogiikan ja sosiaalityön yliassistenttina, sittemmin määräaikaisena sosiaalityön professorina yli kymmenen vuotta, erityisesti sosiaalityön erikoistumiskoulutuksessa ja välillä myös sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksen johtajana. Lähiötutkimus ei sopinut oikein sosiaalityön tutkimus- ja opetusprofiiliin, joten hän keskittyisi vuosiksi yhteisöteemaan ja myöhemmin vielä tamperelaiseen köyhyyteen. Tutkimusjulkaisuja on kaikista näistä aihealueista.
Kirja on eläväisesti kirjoitettu. Teoksessa on kolme osaa: lähiöiden historia, nykypäivä ja tulevaisuus. Omat mielipiteensä Roivainen tuo esiin lähinnä aineiston järjestämisessä ja yhteenvedoissa.
Koti lähiössä on vertaisarvioitu julkaisu. Kustantajaa oli vaikea löytää, mutta sitten tärppäsi. Jyväskyläläinen SoPhi julkaisi huhtikuun lopulla kirjan verkkoversiona, mutta siitä otettiin pieni painos kirjoittajalle ja kirjaa myyvälle Sosiaalityön tutkimuksen seuralle.
Tietokirjaa varten Roivainen sai apurahan Suomen tietokirjailijat ry:ltä.
Metsän läheisyys on Irene Roivaiselle tärkeä asia. Ehkä osin siksi, että hän on kotoisin Kainuun syrjäkylältä. Kuva: Kaija Toivonen
Asumisuralla
Nuorena perheenä Irene Roivainen ja Pauli Välimäki asuivat Lukonmäessä opiskelijatalossa. He viihtyivät kuplassaan, yhteisvoimin perustettiin kasvimaa ja järjestettiin pihajuhlia. Päiväkoti rakennettiin viereen, oli lähikauppa, metsä ihan vieressä. Irene valmistui maisteriksi ja piti muuttaa pois opiskelijataloista.
Seuraava koti oli Kaukajärven Annalan Kolunkadulla. Pariskunta ei ollut ajatellut oman asunnon ostoa, mutta vuokra-asuntoja ei ollut tarjolla, joten he ostivat ison ja kalliin perheasunnon. Korot olivat 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa korkealla ja lama nurkan takana. Piha oli Kolunkadulla lapsille ihanteellinen, kunnallinen Montessori-päiväkoti tien toisella puolella ja suppilovahveromaastot pyörämatkan päässä. Perhe osallistui täälläkin asukastoimintaan. Pihalle ilmestyivät kompostit.
Asunto kävi ahtaaksi, kun lapset kasvoivat. Saman lähiön laidalle kaavoitettiin omakotialue. Sinne! Lama oli päällä ja talous tiukoilla, koska Irene oli projektitutkija ja Pauli freelance-toimittaja. Vähän ennen vuosituhannen vaihtumista perhe muutti puolivalmiiseen omakotitaloon. Taas päästiin metsän laitaan.
Metsän läheisyys on hänelle tärkeä asia, koska hän on kotoisin Kainuun syrjäkylältä.
– Haastattelin kirjaan entisiä naapureita. He ovat kokemusasiantuntijoita. En kuitenkaan lähtenyt soittelemaan ovikelloja, vaan he ovat omasta verkostostani, Irene Roivainen kertoo.
Kirjassa on 19 haastattelua. Mainittakoon kansanedustaja Pia Viitanen, jota pidettiin niin oman kylän likkana, että hänelle järjestyi heti istumapaikka täydessä Hervannan ostoskeskuksen kahvilassa.
Tässä mainostarkoituksiin otettu kuva Kaukajärveltä. Kuvausvuosi on 1969. Kuva: Matti Selänne / Vapriikin kuva-arkisto
Ettei menisi hukkaan
Irene Roivainen nojaa omiin tutkimustuloksiinsa kirjaa tehdessä.
– Ensin ajattelin, että kirjan teko on helppoa vanhalta pohjalta, mutta kun lähiöaiheisia tutkimuksia ei löytynytkään paljon, aloitin haastatteluaineiston keräämisen. Myöhemmin tutkimuksia alkoi löytyä, kun käytti esimerkiksi hakusanoja segregaatio ja maahanmuutto.
Tutkimushankkeiden kiinnostavat havainnot tahtovat jäädä suurelle yleisölle tuntemattomiksi, koska ne julkistaan ainoastaan hankeraporteissa ja kansainvälisissä julkaisuissa. Siksi Roivainen on haastatellut aihepiiriin perehtyneitä tutkijoita ja esitellyt heidän tekstejään. Monilla heistä on myös omakohtaisia kokemuksia lähiöasumisesta.
Matti Kortteisen Lähiö vuodelta 1980 on jo klassikko. Uudemmista julkaisuista mainittakoon maantieteen professori Mari Vaattovaaran ja hänen tutkimusryhmänsä julkaisu Re:Urbia – lähiöiden segregaatiohaaste ja tulevaisuus. Myös Turun ja Tampereen yliopistoissa harjoitetaan merkittävää alan tutkimusta.
Irene Roivainen ja Pauli Välimäki asuvat omakotitaloa kahdestaan. Muuttoa lähemmäksi keskustaa on harkittu, mutta sitten pitää luopua kevään ihanuuksista omalla pihalla, kuten omenapuiden kukinnasta. Kuva: Kaija Toivonen
Lähiöt marginaalissa
Yli puolitoista miljoonaa suomalaista asuu lähiöissä. Silti lähiöt ovat monella tapaa marginaalissa. Jos niistä kirjoitetaan mediassa, sävy on ollut pitkään negatiivinen ja ongelmalähtöinen.
– Jos ajatellaan vaikkapa Hervantaa, niin moni tulokas sai tilavan kodin, jossa oli mukavuudet. Se oli huima hyppy esimerkiksi tehtaan huoneista. Kun puutaloalueet keskustasta purettiin, ei asukkailla ollut varaa uudistuotantoon. Maalta muuttaneille pääsy luonnon lähelle oli kotoista.
Hervanta nähtiin myös Aamulehdessä eri valossa. Se oli uusi uljas kaupunginosa, erilainen kuin muut, oli Pietilöiden suunnittelema keskusta ja kaikki hyvinvointipalvelut, lähipoliisikin.
– Toki julkisen keskustelun eri vaiheissa lähiöiden leimaamista on ollut. Kaukajärveä tämä ei niin ole koskenut.
Asukkaat ovat alusta asti asettuneet puolustamaan kotiseutujaan. Aluksi tutkijatkin puhuivat ”onnellisuusmuurista”. Siitä, että asukkaat eivät ole ymmärtäneet olevansa onnettomia, kun joutuvat asumaan lähiössä.
Kehittäminen uupuu
Yhtä lailla lähiöt ovat kaupunkikehittämisessä lapsipuolenroolissa. Kehittäminen koskee nykyään enemmälti keskusta-alueita.
Irene Roivainen on entinen vihreä kuntapoliitikko. Kaukajärvellä oli yhdessä vaiheessa onni, kun kuntapolitiikassa oli edustus monesta puolueesta. Oli Sirkka Merikoski (sd), Riitta Ollila (sd), Olavi Borg (lib), Leena Kostiainen (kok) ja Taavi Lintunen (skp).
– Kaukajärvellä on vielä terveysasema. Sosiaalitoimistoa ei ole. Terveysaseman säilymisen puolesta on huoli. Riskinä on yhdistäminen Hervantaan. Toisaalta sinne on poikittainen bussilinja, mutta Hervanta on niin kuormittunut, että se ei nielaise helposti kaukajärveläisiä asiakkaita.
Kaukajärvi on saamassa uuden koulukeskuksen.
Roivainen hoitaa kauppa-asiansa Kaukajärvellä. Hän kaipaa kukkakauppaa ja leipomokahvilaa, jonne poiketa lauantaina ostamaan viikonloppuherkkuja.
Kuva Kaukajärveltä vuodelta 1969. Kuva: Matti Selänne / Vapriikin kuva-arkisto
Tulevaisuus
Lähiön elämän kannalta ensisijaista on sujuva joukkoliikenne. Tampereella on nähty ratikan vaikutus. Hervannassa on hyödytty siitä. Yleensäkin isot ”superlähiöt” porskuttavat, mutta pienet lähiöt ovat vaarassa syrjäytyä. Esimerkiksi Tesoma pärjää kokonsa ansiosta, vaikka on bussilinjojen varassa.
Kuten monissa tutkimuksissakin on todettu, on hyväksi, jos on sekä vuokra-asuntoja että omistusasuntoja. Toisin kuin julkisuudessa usein väitetään, Suomi ei ole lähiöiden suhteen Ruotsin tiellä, koska niissä asuntoja on monipuolisesti tarjolla.
Koulushoppailuilmiöltä veisi terää, jos myös lähiöissä olisi painotusluokkia, kuten musiikki tai vaikkapa jokin pedagoginen vaihtoehto. Joku voisi tämän vuoksi muuttaa lähiöön.
Tiivistämisrakentaminen ulottuu jo lähiöihinkin. Siinä tärkeää olisi, että lähiluonto säilyy ja asukkaat saavat vaikuttaa tehtyihin ratkaisuihin.
Ne omenapuut
Irene Roivainen ja Pauli Välimäki asuvat nyt kahdestaan omakotitaloa. Mietinnässä on ollut muutto keskustaan päin ja kulttuuripalvelujen lähelle vielä, kun se on mahdollista ja jaksaa. He ovat houkutelleet tyttären perhettä muuttamaan Kaukajärvelle, mutta hänelle tuntuu kymmenen kilometriä keskustaan olevan liian paljon.
– Joka kevät puutarhan puiden kukkiessa olen tyytyväinen siitä, ettei olla muutettu.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mitä ovat audition, ensemble, understudy ja swing? Näyttelijä Pekko Hirvonen kertoo
HENKILÖ | Näyttelijäksi valmistuva Pekko Hirvonen taitaa näyttelijäntyön, laulun ja tanssin lisäksi myös alan ammattitermistön.
Elämän salaisuus paljastuu Pispalan kattojen yllä – teatterimies Jotaarkka Pennanen täyttää 80 vuotta
HENKILÖ | Jotaarkka Pennanen on uransa aikana johtanut useita isoja teattereita ja ohjannut yli 70 näytelmää. Mutta hienointa mitä ihminen voi saada aikaan on runous.
Natalil Lintala esittää Katri Helenaa ensi kesänä Valkeakosken Apianniemessä – ”Musikaaleja ei ole tarpeeksi”
HENKILÖ | Natalil Lintala toivoo, että Suomessa tehtäisiin enemmän isoja musikaaleja suuren orkesterin kanssa. Näitä ei ole lähellekään tarpeeksi.
Mansi Styczin tuikkiva perintö – teatterivaikuttaja täytti 80 vuotta
KOLUMNI | ”Olet tehnyt elämäntyölläsi Tampereesta monipuolisemman teatterikaupungin kuin ehkä itse tajuatkaan”, Anne Välinoro kiittää Mukamaksen teatterinjohtajaa.