Tähtien sodan Yoda, tähden ripuli ja jumalan peitto

Kuva: Wiki Commons

Viime vuosina on julkaistu aika joukko maallikkolukijallekin sopivia suomen sukukieliä, kielihistoriaa ja sanojen alkuperää käsitteleviä kirjoja. Pikaesittelen tässä muutamia niistä. Esittelyni tarjoavat vain pieniä maistiaisia kirjojen sisällöstä. Kolumnini on samalla lukusuositus: kaikki mainitsemani teokset kannattaa lukea, jos aihepiiri vähänkin kiinnostaa.

Tuomas Palosen oaljon julkisuutta saaneen esseekokoelman Etymologian etymologia ja muita etymologioita jätin pois kolumnistani. Siitä voi lukea lisää Kulttuuritoimituksen kirja-arviosta tai täältä.

On hienoa seurata, kuinka palavasti innostuneita tässä esiteltävien kieliteosten kirjoittajat ovat asiastaan. Sekin on hienoa, että sukukielistä, kielihistoriasta ja etymologiasta tehdään meillä (säästöistä huolimatta) edelleen korkeatasoista tutkimusta. Kolumnin lopulla harhaudun pohtimaan suomensukuisten (ja muidenkin) kielten perin synkkiä tulevaisuudennäkymiä.

* *

Ville Elorannan ja Lotta Jalavan kirjasta Sana sanasta opin, että verbi unohtaa tulee sanasta uni. Unohtaa on alun perin tarkoittanut jonkin asian muuttumista unen kaltaiseksi ja vasta myöhemmin muistista häviämistä. Suojelemista tarkoittava varjella taas liittyy sanaan varjo, ja aavistaa vastaavasti sanaan aave.

Sana hillo juontuu suomuuraimesta eli hillasta. Rinne-sanan takana on rinta, joka murteissa tarkoittaakin rinnettä. Äidin veljeä kuvaava eno tulee suurta tarkoittaneesta enä-sanasta, joka esiintyy edelleenkin sanoissa enää, enemmän ja eniten. Ja toisinpäin: iso tulee sanasta isä.

Useimmissa kielissä lause alkaa tekijällä eli subjektilla. Tähtien sodan Yoda-hahmo käyttää objekti-subjekti-verbi-sanajärjestystä, jossa verbi tulee lauseen loppuun: “Much to learn, you still have.” OSV-sanajärjestys on maailman kielissä harvinainen. Sitä tavataan vain joissakin Amerikan ja Australian alkuasukaskielissä.

* *

Jeongdo Kimin teos Äänestä sana, samasta merkitys kuvaa kielemme runsasta onomatopoeettista eli ääntä jäljittelevää sanastoa: pulputa, porskuttaa, havista, narskua, hykertää.

Sana kapina on tarkoittanut kopinaa, rapinaa tai kuivien lehtien kahisevaa ääntä. Nykyään kapina tarkoittaa kansannousua tai vallankumousta. Kapinan onomatopoeettisuus on siis haalistunut. Verbi juoruta kuvasi vanhassa kirjasuomessa marisevaa, kiukuttelevaa puhetta. Startup-yritysten ja somen pöhinä on ennen kuvannut savuhormista kuuluvaa pihinää.

Äänestä näköaistiin siirtynyt sana on esimerkiksi kirkas, joka on samaa alkuperää kuin kirkua. Adjektiivi raikas liittyy samalla tavalla verbiin raikua. Sana heleä kuvaa sekä kirkasta väriä että kirkasta ääntä. Heleä lienee samaa perua kuin onomatopoeettinen helistä. (Kim löysi onomatopoeettisia sanoja käsittelevään väitöskirjaansa kaikkiaan 114 viinaryyppyä merkitsevää substantiivia, joita en ala tässä luettelemaan.)

Mikko Saaren Kulttuuritoimitukseen kirjoittaman arvion voit lukea tästä.

* *

Tuomas Haikala käy kirjassaan Kielet ennen meitä läpi Suomen kielihistorian kivikaudelta keskiajalle. Kielihistorian tutkimus muistuttaa rikospaikkatutkijoiden työtä. DNA:n ja sormenjälkien sijasta analysoidaan äänteenmuutoksia ja lainasanoja. Haikala on haastatellut teokseensa kuutta asiantuntijaa, jotka ovat usein eri mieltä. Moni asia jääkin kirjassa hämäräksi ja sotkuiseksi. Se tulee kumminkin selväksi, että Volgan mutka suomalaisugrilaisten alkukotina ja koko perinteinen uralilaisten kielten sukupuu ovat jo vanhentunutta tietoa.

Käsi on usein käytetty esimerkki sanasta, jonka monimutkainen taivutus selittyy kielihistorialla. Sanan vanha nominatiivimuoto on ollut *käte. (Tähti sanan alussa tarkoittaa rekonstruktiota, joka on tehty kielihistoriallisen päättelyn avulla.) Sittemmin loppu-e on muuttunut i:ksi. Vielä myöhemmin on tapahtunut äänteenmuutos *ti > si. Sama kehitys on tapahtunut myös esimerkiksi sanoissa vesi, vuosi ja viisi. Vanha te-loppuinen sanavartalo näkyy edelleen taivutusmuodoissa: käteen, vuotta, viitenä. Kantauralilainen rekonstruktio sanalle hiiri on muuten *šiŋiri.

Topias Haikalan kirjaa käsittelee myös Kari Heinon Kulttuuritoimitukseen kirjoittama essee.

* *

Esseekokoelmassaan Suomen kieli ja mieli Janne Saarikivi antaa lukijoille tehtävän. Kääntäkääpä sanat tuohivirsu ja kontti bengaliksi, somaliksi tai edes englanniksi. Ei taida tuosta vaan onnistua. Sama koskee vaikkapa suomen kielen lumisanoja tai kielemme kymmeniä eri nimityksiä erilaisille kosteille paikoille: kulju, hetteikkö, keidas, vesilakso, (p)rutakko… Moni suomalainen tuntee nigiri- ja tataki-sushit, mutta ei tiedä, miten erottaa kuljun ja hetteikön toisistaan. Sushia saa ravintoloista ympäri maailmaa, mutta prutakkoja (matala, mutainen lätäkkö tai lampi) löytää vain Suomesta.

Kun sana kulkeutuu kielestä toiseen, sen merkitys ei aina pysy samana. Suomen jes! ei tarkoita lähellekään samaa kuin englannin yes. Saarikivi määrittelee jes-ilmauksen innostunutta samanmielisyyttä ilmaisevaksi huudahdukseksi, jolla on ihan oma käyttönsä suomen myöntymisilmausten joukossa. Englannista on napattu muutakin uutta ja luovaa: sanasta ex-husband on saatu meille eksä, jonka pohjalta on keksitty näppärä uudismuodoste nyksä.

* *

Mariann Bernhardtin ja Minerva Pihan Suomalais-ugrilaiset kielet ja kansat: mitä, missä, milloin, miksi? on helppolukuinen, uusimpaan tutkimukseen perustuva kirja sukukielistä ja suomen kielen historiasta. Teos on suunnattu lukio- ja yläasteikäisille nuorille, mutta sopii aikuisillekin.

Suomalais-ugrilaiset kielet ja kansat esittelee laajasti pienten kielten elvytystä kirjoissa ja internetissä. Nina Zaitsevan, vepsän kielen Elias Lönnrotin, toimittaman kokoelman vepsänkielisiä satuja voi hankkia Juminkeon verkkokaupasta. Tampereen kaupunginkirjastosta voi lainata vaikkapa Leena Lehtolaisen karjalaksi käännetyn dekkarin. Karjalankieliset uutiset löytää Yle Areenasta. Suomi–Venäjä-seuran sivuilla on ennen Ukrainan sotaa tehty luettelo suomalais-ugrilaisista sometähdistä, räppäreistä ja videobloggareista.

Small Languages Rock –projektissa tehdään musiikkia ja videoita eri vähemmistökielillä. Saksalaisen Tintenfaß-kustantamon valikoimissa on Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi käännettynä yhdeksälle eri uralilaiselle kielelle. (Pikku prinssin mansinkielinen nimi on suoraan kääntäen suomeksi Pikku tsaarinen.) Olmapu (Omenapuu) on suomalaisille tarkoitettu marin kielen oppikirja. Kiinnostuneet voivat ladata pohjoismansin peruskurssin Helsingin yliopiston sivuilta.

* *

Saarikivi, Piha ja Bernhardt ovat syystä huolissaan suomensukuisten kielten tulevaisuudesta. Liivin kielen viimeinen äidinkielinen puhuja kuoli Kanadassa vuonna 2013. Vatjan puhujia on jäljellä viitisen henkilöä ja inkeroisen noin 70. Karjalan ja vepsän kielten asema Venäjällä oli hyvin voimakkaasti heikentynyt jo ennen Ukrainan sotaa. Karjalan kieltä (samoin kuin inarinsaamea) elvytetään kuitenkin Suomen puolella aktiivisesti. Yhdeksästä saamelaiskielestä ainoastaan pohjoissaame ei ole uhanalainen.

Venäjän pienet suomensukuiset kielet häviävät melko varmasti tämän vuosisadan kuluessa. Puhujien kieli-identiteetti on jo valmiiksi hauras: omaa kieltä puhutaan kotona, mutta viimeistään bussipysäkillä vaihdetaan venäjään. Kieli ei useinkaan enää siirry vanhemmilta lapsille.

Suurimmilla Venäjän uralilaisilla kielillä on vielä satojatuhansia puhujia. Seka-avioliittojen ja syrjinnän takia niidenkin puhujat ovat vaarassa sulautua venäjänkieliseen väestöön. Vähemmistökansoihin painottuvat sotarekrytoinnit, länsiyhteyksien katkeaminen ja ilmapiirin yleinen kiristyminen ovat pahentaneet tilannetta entisestään.

Samojedikieli nganasanissa (125 puhujaa) on pääte, joka ilmaisee kenen joku asia tulee olemaan. Päätteen nimi on predestinatiivi. Nganasanin kielessä on myös irreaalinen destinatiivi. Se kuvaa asiaa, jonka piti olla jonkun, mutta josta ei kumminkaan tullut sen jonkun omaa.

Suomen kielessä on demonstratiivipronominit tämä, tuo ja se. Saamessa on mutkikas järjestelmä, jossa on eri pronominit esimerkiksi lähellä puhujaa olevalle asialle, kädessä olevalle asialle ja lähellä kuulijaa olevalle asialle. Pohjois-Sahalinin nivhin kielessä (200 puhujaa) on peräti 27 demonstratiivipronominin systeemi, jolla ilmennetään hyvin monia erilaisia ulottuvuuksia.

* *

Maailman 7 000 kielestä puolet häviää tämän vuosisadan aikana. Se oli optimistinen arvio. Pessimistit arvioivat (ilmastonmuutoksen takia ehkä perustellusti), että kielistä voi kadota jopa 90-95 prosenttia. Janne Saarikivi kirjoittaa Rakkaat sanat –teoksessaan, että pienikin kieli on samalla koko universumi, oma ainutkertainen tapansa ajatella ja nähdä maailma. Kun kieli sammuu, menetetään koko se maailma, sanat ja kaikki asiat, mitä niillä on nimetty.

Anna Idströmin kiinnostava pro gradu -työ käsittelee taivaaseen liittyviä kielikuvia eri kielissä. Lause ”näkyy tähdenlento” on pohjoissaameksi násti luhčče, ”tähti ruikkaa ripulia”. Inarinsaamen lause vyene lii čäcikuoššiin tiškâlâm on suoraan kääntäen ”anoppi on viskimellä vettä viskannut”. (Ukkosen jälkeen tulee pitkä sade.)

Sana taivas on komin kielellä jen-ezh, kirjaimellisesti kääntäen Jumalan iho tai Jumalan peitto.

Pekka Henttonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua