Edessä valkoisissa Dame Sarah Connolly. Kuva: Kari Pitkänen
KONSERTTI | Edward Elgarin kuoro- ja orkesteriteoksen kirkkain tähti oli sopraanosolisti Dame Sarah Connolly.
”Jos ihmisellä pitää olla suojelusenkeli, olkoon hän Dame Sarahin kaltainen.”
Edward Elgar: Gerontiuksen uni. Kapellimestarina Matthew Halls. Tampere Filharmonia ja Tampereen Filharmoninen Kuoro Tampere-talon Isossa salissa 2.4.2026.
Vuosi sitten unohtumaton tulkinta Benjamin Brittenin War Requiemista (lue arvio). Nyt Edward Elgarin (1857–1934) harvoin kuultu Gerontiuksen uni. Tamperelaisia kuulijoita hemmotellaan brittiläisen kuoro- ja orkesterimusiikin suurteoksilla. Niiden aihekin on yhteinen: kuolema ja sen jälkeinen elämä.
Valinnoista saamme kiittää kapellimestari Matthew Hallsia, joka tavatessamme ennen konserttia oli silmin nähden ylpeä Elgarin teoksesta. Se ensiesitettiin vuonna 1900 Birminghamissa – kaupungissa, jonka konserttisalin ohi kävellessään Halls kertoi usein miettineensä, mitä Elgar mahtoi tuntea tuon esityksen jälkeen.
Se oli nimittäin aikamoinen katastrofi. Kapellimestari Hans Richter sai partituurin käsiinsä vasta juuri ennen orkesteriharjoitusten alkua. Kuoronjohtaja vaihtui edellisen äkkikuoleman jälkeen. Kaksi kolmesta solistista kärsi ääniongelmista.
– Kriitikoiden kunniaksi pitää sanoa, että he näkivät epäonnistumisten läpi – sen, että teoksessa oli jotakin tätä enemmän, Halls mietiskeli.
Läpeensä katolinen teos
Elgar itse piti Gerontiuksen unta mestarityönä, ja hyvin pian se vakuuttikin kuulijat kotimaassa ja kohta Saksassa.
Kuningas Edward VII tosin boikotoi ensiesitystä Lontoossa, koska se järjestettiin katolisessa Westminsterin katedraalissa. Elgar itse oli katolinen ja kieltäytyi liudentamasta sävellyksen umpikatolista teologiaa tippaakaan, anglikaanien vaatimuksista huolimatta.
Gerontiuksen uni perustuu runoilija-kardinaali John Henry Newmanin tekstiin vuodelta 1865. Nimi Gerontius on johdettu kreikan kielen sanasta geron, joka tarkoittaa vanhaa miestä/ihmistä. Keskiössä on siis eräänlainen iäkäs jokamies, joka voisi olla kuka tahansa meistä.
Runossa Gerontius kuolee, jonka jälkeen hänen sielunsa jatkaa kohti kiirastulta ja viimeistä tuomiota. Matkalla kohdataan enkeleitä, demoneita, kuolleita sieluja ja saadaan myös aavistus Jumalan läsnäolosta. Kuulijoille näytetään koko katolinen käsitys kuoleman jälkeisestä elämästä.
Tapahtumien kulku selittää myös, miksi yksikään reformoitu runoilija ja säveltäjä tuskin olisi saanut aikaan vastaavaa teosta. Luterilaisesta teologiasta puuttuu käsitys siitä, mitä meille kuoleman jälkeen tapahtuu. Lopuksi seuraa tuomio, kyllä, mutta muut vaiheet sitä ennen jätetään arvoitukseksi.
Kuoro lauloi kuin demonit
Jos Gerontiuksen uni lässähtikin Birminghamissa vuonna 1900, ensiesitys Tampereella 126 vuotta myöhemmin sujui toisenlaisissa merkeissä. Tampere-talon Ison salin estradilla nähtiin lähes 200 esiintyjää, mutta ei heikkoja lenkkejä.
Orkesteri ja kuoro olivat ottaneet teoksen haltuun suvereenisti. Elgarin musiikki on muhkean viktoriaanista ja osin aika raskasta, Hallsin sanoin ”kuin kuuntelisi Wagneria tai Richard Straussia”. Orkesterimuusikkona Elgar ei kuitenkaan yllä Straussin säkenöivän nerokkaalle tasolle.
Kuoro loisti vuoroin Gerontiuksen rukoilevina läheisinä, Jumalaa ylistävinä enkeleinä tai ihmistä ja hänen sieluaan rienaavina demoneina. Ja kun lauluvoimaa tarvittiin, sitä löytyi. Lopun enkelimäinen hyrinä yhdessä sopraanosolistin kanssa laski Gerontiuksen ja kuulijat lopulliseen rauhaan.
Runoilija ja teologi Newman muuten näytti piilottaneen tekstiin kritiikin ituja katolista maailman- ja uskonkäsitystä kohtaan:
”Mikä on pyhimys?…
Kasa luita,
joita hölmöt palvovat,
kun hänen elämänsä on jo ohitse. Ha! Ha!”

Matthew Halls toi Gerontiuksen unen viimein Tampereelle, ja esitys oli menestys. Kuva: Eero Vahtola
Suojelusenkeli Sarah
Illan kaikki kolme solistia olivat brittejä, joten kuulijoiden oli lupa odottaa sisäistynyttä ja tekstin syvällisesti ymmärtävää tulkintaa Gerontiuksen taivasmatkasta. Se saatiin.
Tenori Benjamin Hulettin urakka oli pisin, sillä Gerontiuksena hän oli äänessä käytännössä koko yli puolitoista tuntia kestäneen esityksen ajan. Vanhaksi mieheksi Hulett on vielä turhan nuori, mutta lauluääni on luja ja vakuuttava. Sitä myös tarvittiin, kun taustalla pauhasivat sekä orkesteri että kuoro.
Basso Andrew Foster-Williams nähtiin Tampereella viime vuoden Brittenissä, ja Elgarissakin hän oli mies paikallaan. Basson laulettavaksi on varattu yksi teoksen komeimmista osuuksista ensimmäisen osan lopussa, jossa hän pappina ja kuoro Gerontiuksen läheisinä saattelevat tämän sielun taivasmatkalleen. Tuo kohta on teoksen ehkä vavahduttavin yksittäinen osuus.
Kaikki kiitokset ja kunnia menevät kuitenkin Dame Sarah Connollylle, joka suojelusenkelinä saattelee Gerontiuksen sielua rajan tuolla puolen.
Tätä osaa ei voisi varmaan täydellisemmin esittää. Connollyn sopraanoääni on lämpimän luonnollinen, ja siinä on alttomaista syvyyttä ja lohdullisuutta. Kokonaisuus oli upea, varsinkin kun Connolly oli pukeutunut kokovalkoisiin.
Jos ihmisellä pitää olla suojelusenkeli, olkoon hän Dame Sarahin kaltainen.
Vaatii aikaa ja kuuntelua
Gerontiuksen uni oli tervetullutta vaihtelua pääsiäismusiikkiin tuttujen passioiden asemasta. Kuulin itse teoksen ensi kertaa, ja luultavasti se oli ennestään outo suurelle osalle muistakin kuulijoista. Vastaanotto oli innostunut ja kiittävä.
Teoksen korkeakirkollinen teksti ei kuitenkaan puhutellut minua samalla tavalla kuin Bachin ja muiden vanhojen mestarien passiot. Evankeliumien nopeatempoiset ja dramaattiset tekstit taipuvat iskevämmäksi kärsimysmusiikiksi kuin katolisen runoilijan pohdiskelevat ja korulausein kiedotut ajatukset. Enkä voi sille mitään, että mieluummin jätän mahdolliset kuoleman jälkeiset tapahtumat arvoituksiksi kuin annan mielikuvituksen laukata ennakolta.
Minulta meni vuosia päästä sisään Brittenin War Requiemiin. Gerontiuksen uni tuntuu sekin vaativan toisen tai kolmannenkin kuuntelukerran. Siihen on meillä kaikilla oiva tilaisuus vaikka nyt pääsiäisenä Yle Areenan kautta. Nicholas Collonin ja RSO:n tulkinta Gerontiuksen unesta, olkaa hyvät.
Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Unenomaista tunnelmaa ja pienieleistä kauneutta – Ichiko Aoba konsertoi Finlandia-talossa
KONSERTTI | Japanilainen laulaja-lauluntekijä Ichiko Aoba vangitsi Finlandia-talon yleisön omintakeisella folktronicallaan.
Pelkkä Poutanen pohtii levyllään elämän ja kuoleman suhdetta: ”Mussa kulkee just noin synkät sävyt ja just toi valo”
KONSERTTI | Galleria Himmelblaussa esiintynyt Pelkkä Poutanen tekee lauluja, joissa ollaan hautojen äärellä, itketään ja poltetaan noitia, mutta myös kurkotetaan valoon.
Helsingin Barokkiorkesterin Schumann-ilta lohdutti kauneudellaan – arviossa Musiikkitalon konsertti
KONSERTTI | Robert Schumannin teokset toivat seesteisen ja rauhoittavan tunnelman yleisöön. Pääosassa olivat sellisti Steven Isserlis, hienot solistit ja Arnold Schoenberg -kuoro.
Tulta, urkuja ja ihmissusien ulvontaa – Metallijätti Powerwolf on luonut ympärilleen omaleimaisen maailman
KONSERTTI | Helsingin jäähallissa konsertoinut saksalaisyhtye ammentaa inspiraatiota niin kirkkotaiteesta kuin kansantaruistakin.




