Mikä on henkilöhahmo, kuka on kertoja? Arviossa Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin Romaanihenkilön elämä

Kuvat: WSOY / Veikko Somerpuro

Sinikka Vuolan (s. 1972) ja Tommi Melenderin (s. 1968) teoksessa Romaanihenkilön elämä (WSOY, 2026) tarkastellaan romaanien henkilöhahmoja ja kertojia. Kirja on rakenteeltaan samankaltainen, vuoropuheluun perustuva kirjallinen keskustelu kuin aikaisempi sisarteos Maailmojen loputkin (WSOY, 2018), jossa käsiteltiin romaanien lopetuksia.

Tekijöiden mukaan Romaanihenkilön elämä edustaa esseistiikkaa, jossa kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset. Teksti ei väitä eikä julista, vaan ehdottaa. Tämä onkin totta. Teoksen muodossa korostuu pohdinta ja analyysi, ei niinkään tietokirjamaisuus.

Ensimmäisessä luvussa tekijät kirjoittavat omasta suhteestaan henkilöhahmoihin sekä kirjailijoina että lukijoina. Toisessa luvussa tarkastellaan päähenkilöiden asemaa kerronnassa ja tarinan maailmassa. Kolmas luku keskittyy sivuhenkilöihin ja neljännessä luodaan katse erilaisiin kertojiin. Lopussa on vielä kaksikymmentäneljä lyhyttä analyysiä yksittäisistä romaaneista. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jostain syystä näissä pienoisesseissä painottuu eläinseksi, johon viitataan ainakin kolmessa eri tekstissä.)

Jokainen romaani luo oman maailmansa, ja jokaisessa maailmassa asuu henkilöhahmoja. Eikä näillä hahmoilla olisi elämää ilman lukijoita. Hahmot elävät lukijoiden mielikuvissa, vaikka eivät olekaan oikeasti olemassa. Lukija myös usein kuvittelee henkilöhahmolle sellaisia ominaisuuksia, joita romaanissa ei varsinaisesti ole edes kuvattu. Vuolan mukaan henkilöhahmot ovatkin:

”…fiktiivisen maailman osia, kerronnan välineitä, symboleita, tiivistyksiä: ne eivät ole ihmisiä, vaan näkökulmia ihmiseen, kuvia ihmisestä. […] Romaanihenkilökin on aina paitsi kirjailijan muotoilemaa kieltä, myös lukijan muodostama mielikuva, metafora, projektio.”

Tähän Melender puolestaan vastaa:

”Omat kirjalliset mieltymykseni suosivat sellaista proosaa, joka tarjoaa informaatiota mieluummin niukasti kuin runsaasti, koska silloin lukijan kuvittelukyvylle jää tarpeeksi tilaa. Erityisen tärkeää informaation oikeanlainen annostelu on henkilökuvauksessa ja aivan erityisen tärkeää päähenkilön kuvauksessa.”

Johon Vuola kommentoi takaisin:

”Päähenkilöstä ei tarvitse pitää pätkän vertaa. Sen sijaan oleellista on, että päähenkilö on kiinnostava. Kiinnostava hahmo herättää lukijassa reaktioita: muistoja, ideoita, oivalluksia, positiivisia tai negatiivisia tunnevasteita. […] Pituus, paino, parran väri, vaatetus ja muut piirteet ja ominaisuudet kiinnostavat vain, jos niillä on aitoa merkitystä romaanin totaliteetissa.”

Ja Melender jatkaa vielä:

”Romaani on yksityiskohtien taidetta, mikä tarkoittaa, että romaanin totaliteetti rakentuu yksityiskohdista samalla tavalla kuin pointillistien maalaus täplistä ja pisteistä. […] Taito kertoa henkilöhahmoista epäolennaisia asioita on yhtä tärkeä kuin taito kertoa niistä olennaisia asioista. Ratkaisevaa on oikeanlainen annostelu.”

Melender korostaa ohi katsomista, vierestä kuvaamista. Täytyy valita juuri oikeat yksityiskohdat, sillä vähäpätöisetkin seikat ovat kiinnostavia, kunhan niitä tarkastelee tarpeeksi pitkään. Samoilla linjoilla oli myös muun muassa Miki Liukkonen (1989–2023) teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet (toim. Ville Hänninen; WSOY, 2023):

”Ihan kaikesta voi löytää jotain kiehtovaa, oli kyse sitten töpselistä seinässä, huoneen valottomasta nurkkauksesta tai avaruudesta. Jokainen asia kätkee sisäänsä oman mikrokosmoksensa, jos vain pääsee arkiajattelun tuolle puolen.”

Tyypillisesti ristiriitaiset ja moniulotteiset hahmot ovat kiinnostavampia kuin pelkästään hyvät tai pelkästään pahat. Näin on myös sivuhenkilöiden kohdalla. Heidän kauttaan täydennetään kuvaa päähenkilöstä. Vuola mainitseekin, että sivuhenkilöt muodostavat ikään kuin verkoston, jonka säikeet johtavat päähenkilöön.

Teoksessa tarkastellaan myös erilaisia kertojaratkaisuja, kuten kaikkitietävää, epäluotettavaa ja objektiivista kertojaa. Vaikka romaanin kirjoittaa kirjailija, on sen kertoja aina luotu, kuvitteellinen rakennelma. Kertojan tehtävänä on välittää lukijalle romaanin maailma ja henkilöhahmot. Kertoja on siis kerronnan väline eikä täysin kertojatonta romaania ole olemassakaan. Jokaisessa romaanissa on omanlaisensa kertoja, joka on rakennettu juuri tuon kyseisen romaanin tarpeita silmällä pitäen.

Henkilöhahmon ja kertojan lisäksi Vuola ja Melender käyvät samalla läpi paljon muitakin kirjallisuuden käsitteitä. Vaikka tekijät esipuheessaan mainitsevat, että teos on yleistajuinen teos kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille ja että he pyrkivät kirjoittamaan mahdollisimman selkeästi, edellyttää teos tiettyä kirjallisuuden tuntemusta. Esimerkiksi siitä kuka on Meursault tai mikä on odotushorisontti, joita ei sen enempää selitetä lukijalle. Tekstiä ympäröikin luultavasti tekijöiden taustoista johtuen vahva kirjaliisuudentutkimuksellinen kehys, joka käy tekstistä ilmi vaikkapa kohdassa, jossa kerrotaan, että

”…kirjallisuustieteellisesti ei ole kuranttia puhua näkökulmatekniikasta, vaan kerronnasta, joka koostuu eri fokalisoijista tunnistettavine äänineen ja yksilöllisine piirteineen.”

* *

Kaksi keskustelevaa kirjoittajaa tuo aiheeseen kaksi näkökulmaa, mutta olisi ollut mielenkiintoista, jos he olisivat välillä olleet myös eri mieltä keskenään ja väitelleet aiheesta perustellen omat kantaansa. Nyt he ovat lähes kaikesta samaa mieltä ja myötäilevät toisiaan. Jos keskustelu ei etenisi aivan niin virtaviivaisesti, saisi lukija itselleen vieläkin enemmän pureksittavaa.

Esseiden pohjalta käy kuitenkin selväksi, ettei romaanihenkilö ole lainkaan niin yksiselitteinen hahmo kuin voisi kuvitella, vaan siihen liittyy monenlaista problematiikkaa, jota ei aina tule romaania lukiessaan ajatelleeksi. Teos onkin henkilöhahmon syväluotaus, niin perusteellinen pohdinta henkilöhahmon olemuksesta, ettei yhtä kattavaa keskustelua ole ainakaan suomen kielellä aikaisemmin käyty.

Keskusteleva essee-muoto tuo henkilökohtaisen otteen kautta pohdintaan keveyttä, jolloin teksti ei käy liian raskaaksi, ja lukemisesta on helppo pitää myös taukoja aina kirjoittajan vaihtuessa. Teoksen luettuaan voi vain ihastella kirjoittajien laajaa tietämystä kaunokirjallisuudesta.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua