Liiankin runsas lukuromaani – arviossa Chris Whitakerin Kaikki pimeän värit

Kuvat: David Calvert / WSOY

Kaikki pimeän värit -romaanin (WSOY, 2026) ydin on pimeä kellari, jossa kaksi lasta kohtaa hirvittävissä olosuhteissa. Tästä seuraa yli 700 sivun mittainen kovin monipolvinen tapahtumaketju, joka välillä viehättää, toisinaan pistää harppomaan sivujen yli.

Patch on saanut lempinimensä silmälapusta, jota hänen on pakko pitää. Poika ottaa merirosvoimagostaan kaiken irti; vieroksutun pojan ystäväksi alkaa omanlaisensa Saint-tyttö, jonka intohimo on mehiläistarhaus. Missourilainen pikkukaupunki on tapahtumien keskipiste.

13-vuotiaana Patch pelastaa kaupungin rikkaimman tytön kidnappaukselta, mutta jää itse hyökkääjän kynsiin. Patch pysyy pussipimeässä vankeudessa järjissään, koska hymyääninen Grace kertoo hänelle kauniista ja jännittävästä maailmasta kellarin ulkopuolella. Pelastumisensa jälkeen Patchille tulee Gracen löytämisestä kaiken muun ohi ajava pakkomielle.

Kaikki pimeän värit on kansainvälisesti valtavan menestynyt lukuromaani, jossa on rakkautta, romantiikkaa, julmia henkirikoksia, ystävyyttä ja paljon hempeyttä sekä melodraamaa.

Whitakerin kerronta on jäntevää ja miellyttävää, moninaiset koukerot pysyvät hänen käsissään. Mutta välillä tuntuu, että liika on liikaa. Juonen kannalta tärkeiden tapahtumien lisäksi Whitaker kuvailee alusta loppuun paljon sellaista, jolla ei lopulta ole mitään merkitystä.

Synkkänä alustarinana on nuoriin naisiin kohdistuneet henkirikokset, mutta ne, ja eritoten niiden uhrit, saavat romaanissa kaikkein vähiten huomiota. Lähelläkään perinteistä rikosromaani teos ei ole.

Mielenkiintoisinta on seurata päähenkilöiden kehitystä vuosikymmenien mittaan; jokainen todella saa persoonallisuuden, ja näiden ihmisten mukana lukija kulkee mielellään.

Kirjailija Chris Whitaker on kertonut selvinneensä lapsuutensa traumakokemuksista kirjoittamisen avulla. Romaanin Patch purkaa omia traumojaan maalaamalla henkirikosten uhreja ja antaa samalla lohtua uhrien omaisille; taide parantaa, tai tekee ainakin hyvää.

Arto Schroderuksen suomennos kulkee oivallisesti. Äänikirjan lukee Aku Laitinen, jonka lukutapa ja ääni sopivat teokseen hyvin.

Leena Reikko

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua