Rakkaudesta sähköön (Marc Gassot ja Tanjalotta Räikkä). Kuva: Mitro Härkönen

1

Maanantai 9.3.2026. Rakkaudesta sähköön. Tampereen Teatterin ensi-ilta 9.3.2026. Ohjaus Aitor Basauri.

Marc Gassot’n ja Karl Sinkkosen Rakkaudesta sähköön -esitystä mainostetaan ”kuolettavan hauskana fyysisenä komediana”. Fyysinen se totta vieköön on, Gassotin taito on aivan uskomatonta ja ainutlaatuista. Esitys on kokonaisuudessaan todella taitavaa, anteeksipyytelemätöntä, röyhkeää ja täysin omanlaistaan teatteria. Tunteeni vaihtuvat nopeasti aina hämmästyksestä ihailuun ja ällötyksestä suruun, jopa tuskaisuuteen asti. Permannon eturiveissä on mahtanut olla todella kuumottavaa istua, koska yleisö pysyi varpaillaan ja valppaana jopa parvekkeen ylimmillä riveillä asti.

Lue myös: Mimiikan mestari Marc Gassot käsittelee kipeitä aiheita fyysisen komedian keinoin – Rakkaudesta sähköön Tampereen Teatterissa

2

Tiistai 10.3.2026.

Ei teatteria, mutta maanantainen esitys pyöri päässä vielä yölläkin. Mietin teoksen aihevalintaa ja sen teemoja yleisemminkin. Illan totaalinen tunnekuohu ja inhonsekainen (perverssi?) viehtymys vaihtui aamulla omaan päätökseen ja toiveseen kaikille muillekin kanssakulkijoille:

• Näe ihmiset ympärilläsi.
• Älä ohita vastaantulijaa välinpitämättömästi vaan katso kohti.
• Suoraan silmiin.
• Lempeästi.
• Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kohdatuksi.

3

Keskiviikko 11.3.2026. Viisi naista kappelissa. Valkeakosken kaupunginteatteri. Ohjaus Henna Valkeamäki

Valkeakosken teatteri tekee korkeatasoisia esityksiä kokeneiden ja osaavien harrastajanäyttelijöiden voimin. Ihmettelen ja ihailen heidän sitoutumistaan ja panostustaan tälle elämäntavalle, joka vie kaiken ajan ja varmasti ainakin välillä myös voimatkin.

Arto Seppälän jo vuonna 1979 kantaesityksensä saanut Viisi naista kappelissa on kunnianhimoinen näytelmävalinta. Kaikki näyttelijät ovat pienellä näyttämöllä yhtä lukuun ottamatta koko puolitoistatuntisen esityksen ajan. Tekstiä ja tunnetilan vaihteluita on paljon. Tapahtumapaikkoja ei ole kuin kaksi ja tekstiin kirjoitettua toimintaa vähän. Henna Valkeamäen sovitus on hauska ja ohjaus kekseliäs. Näyttelijät selviävät haasteesta hienosti.

Jäin miettimään näytelmän sanomaa: Kuinka monta eri roolia meillä on elämässämme? Mitä salaamme ja millaista kaksoiselämää mahdollisesti elämme?

Siis: PPP eli pitää pystyä puhumaan, kuten meitä aikanaan opetettiin. Ohje liittyi tietysti liikuntasuorituksen tehoon, mutta pätee se ihan kaikkeen muuhunkin.

Ei jätetä luurankoja kaappiin muiden reviteltäviksi.

Lue myös: Valkeakosken vuoro hersyttää menestysnäytelmää – Viisi naista kappelissa melskaa ja piikittelee mehukkaasti

4

Torstai 12.3.2026. Riihimäen Nuorisoteatteri.

Torstaina pääsin tutustumaan Riihimäen Nuorisoteatteriin rehtori Reija Iso-Mustajärven opastuksella. Teatteri on perustettu vuonna 1991 ja siellä voi opiskella teatteritaiteen laajan oppimäärän kokonaisuudessaan. Oppilaita on yli 300, aina nelivuotiaista seniori-ikäisiin asti. Ensi-iltoja on vuodessa parisenkymmentä.

Nuorisoteatterin puitteet ja resurssit ovat kohdallaan. Päätoimisen rehtorin lisäksi Nuorisoteatterissa työskentelee yhteensä yhdeksän henkilöä. Teatterilla on iso puvustamo, jota hoitaa puvustonhoitaja. Opetus tapahtuu enimmäkseen kaupungin keskustassa ja lopputöiden esityspaikkana on Nuorisoteatterin pääasiallisessa käytössä oleva teatteri Kino Sampo.

Rehtori Reija Iso-Mustajärvi Nuorisoteatterin puvustamossa. Kuva: Kati Eskola

Riihimäen kaupungin voi sanoa olevan todellinen teatterikasvatuskaupunki. Kouluissa on mahdollista opiskella teatteria ja jokainen riihimäkeläinen luokka käy vuosittain katsomassa Nuorisoteatterin esityksen. Näin teatterikasvatus tuodaan luonnolliseksi osaksi opintoja ja Nuorisoteatteri saa uusia katsojia. ”Harrastamisen Suomen malli” tukee teatterin harrastamista ilmaiseksi myös heille, joille se ei muuten olisi mahdollista.

Illan päätteeksi pääsin katsomaan ensi-iltaa Kino Sammossa. Lumikuningatar ja Gerda oli visuaalisesti viimeistelty ja näyttävä teos. Oli mieltä lämmittävää seurata ryhmän yhteistyötä. Muistan itsekin, kuinka tärkeää oli aikoinaan kuulua teatteriryhmään ja kuinka jännittävältä ja ainutlaatuiselta esiintymiset tuntuivat.

Lapset ja nuoret ovat aina omanlaisiaan, mutta toisaalta ihan samanlaisia kuin aina ennenkin. Olen huojentunut ja vähän liikuttunutkin siitä, kuinka taide ja teatteri pitävät pintansa tässä kovenevien arvojen maailmassa.

5

Perjantai 13.3.2026. Lokki. Tampereen Teatteri. Ohjaus Henri Tuulasjärvi.

Henri Tuulasjärven ohjaama – jo vuonna 2015 ensi-illassa ollut – Anton Tšehovin klassikko Lokki on saanut aivan uuden elämän.

Näyttämökuva on hyvin pelkistetty. Keskellä lavaa on vain iso maisemataulu, pari tuolia, pieni pöytä ja muutama rekvisiitta. Esiintyjät ovat mustissa asuissa ja paljasjaloin. Mitään ylimääräistä ei siis ole.

Näyttelijät Ella Mettänen ja Eero Ojala vaihtavat roolista toiseen pikavauhtia. On todella mielenkiintoista seurata heidän näyttelijäntyötään ja luontevaa vuorovaikutusta yleisön kanssa. Mettäsen roolityö on uskomattoman taitavaa, hiottua ja kokonaisvaltaista. Rytmi, puhe ja eleet tuovat selkeän kuvan kulloisestakin henkilöstä. Ojalan hahmoista ja työskentelystä tulee puolestaan mieleen klovneria. Esitys on hauska, tiivis, intensiivinen ja erittäin hyvin rytmitetty.

* *

Mitä mietin?

Itselleni tällainen viikkotahti on jo vähän liikaa, mutta kokemuksena erittäin antoisa. Viikko tarjosi todella paljon erilaista katsottavaa, koettavaa ja ajateltavaa. Sulateltavaa on runsaasti, eikä kaikkea ole todellakaan ehtinyt vielä edes sisäistää.

Teatterin taika on ihmeellinen. Katsomossa ollaan yksin mutta yhdessä toisten kanssa.

Se on hetken taidetta, joka vaikuttaa pitkään.

Kati Eskola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua