Kuvat: Riikka Hurri

Aina joku eksyy, mutta onneksi Tuomo Aitta ei tällä kertaa ole se eksyjä. Reko Lundánin klassikon Aina joku eksyy Joensuun kaupunginteatterin lavalle ohjannut Aitta yllättää iloisesti karheankauniilla tulkinnallaan, joka on painokkaan ilmaisuvoimainen, mutta ei raskas.

Vuonna 1998 kantaesitetyssä näytelmässä alkoholisoitunut, jo ikääntynyt Hanna on sairaalassa oltuaan vuorokauden tajuttomana. Muisti palailee pätkittäin. Hänestä huolehtimassa ovat lapset Liisa ja Aki, ensimmäinen uhrautuvasti ja jälkimmäinen vastentahtoisemmin. Takaumien kautta palataan myös Hannan lapsuuteen, jossa urheillaan. Sukulaisia ja äitikin kuolee.

Sodan käynyt, yksinhuoltajaksi jäävä isä ei tunteitaan ilmaise, mutta hoitaa velvollisuutensa. Sitten Hanna löytää Ripan, joka on kelvottoman maineessa, mutta osoittautuu lopulta hänkin tonttinsa riittävän hyvin hoitavaksi yksinhuoltajaksi kun maailma ja viina vievät Hannan. ”Yksi vuosi” venyy kymmeniksi.

* *

Olisi helppoa tulkita näytelmä lavalle samanlaiseksi pateettiseksi, kollektiivisen itsesääliseksi, kansallisromanttiseksi sosiaalipornoksi kuin vaikkapa lajityypin ehkä kauhein esimerkki, Aku Louhimiehen elokuva Paha maa. Tällaisiakin tulkintoja Lundánin tekstistä on nähty, mutta Aitta ei luojan kiitos lähde tähän kurjuudessa piehtarointiin. Päihdeongelmat ja ylisukupolviset traumat ovat hänenkin tulkinnassaan kyllä raakoina ja paljaina läsnä, mutta niiden hierominen katsojan kasvoille ei ole itsetarkoituksellista.

Erityisen arvokasta on, että näytelmän synkästä pohjavireestä kumpuavan komiikan annetaan virrata vapaasti ja luontevasti sen sijaan, että tekstin painoa pyrittäisiin väkisin keventämään.

* *

Lundánin teksti mahdollistaisi hyvin tarkkanäköisen yhteiskunnallisen analyysin uhraamatta silti tarinan tehoa. Sitä Aitta ei ikävä kyllä paneudu tekemään. Nyt keskiössä on sinänsä kiehtova ja koskettava yksittäisen perheen tarina, joka kasvaa vain vaivoin yksityisestä yleiseksi. Yhteiskunnallisesti tietoisen varovainen, poliittisuutta välttelevä tulkinta vesittää osan Lundanin väkevästä tarinasta.

Aitta oli Teatterikorkeakoulussa Lundánin oppilas ja riskinä oli, että hän olisi sen vuoksi ollut myös taiteellisesti liian varovainen. Vahvaa tekstiä voi lähteä sovittamaan monella tapaa, mutta sen saama klassikon asema voi myös rampauttaa ohjaajan. Esimerkiksi Tampereen Teatterin viimevuotisessa Aina joku eksyy -tulkinnassa oli yritystä. Siinä vaihtuivat Hannan lasten roolit niin, että Liisa oli vastentahtoinen ja Aki kaikkensa-antanut. Esitystä näkemättä en osaa sanoa oliko ratkaisu mielekäs. (Lue Ritva Alpolan kirjoittama kritiikki täältä.)

Aitta pysyy tekstille uskollisempana, eikä kikkaile, mutta tekee tulkinnasta silti rohkeasti ja varmaotteisesti omansa.

* *

Anna Ojanne ja Suvi-Maaria Virta hoitavat mallikkaasti Hannan roolit eri aikatasoilla ja Petteri Rantatalo tekee perusvarmaa, vakuuttavaa työtä Ripana. Regina Launivuo on monissa tukirooleissa, joista hauskankauhea rooli opettajattarena on upea. Ripan uuden naisen rooli jää harmillisen ohueksi ja Irmelin rooli sitäkin ohimenevämmäksi. Jaakko Tohkanen Tuomona jää myös turhan sivuun, sillä roolihahmo on kiehtova herkkyydessään ja konservatiivisen jäykässä kunnollisuudessaan, jossa huolehtivaisuus kääntyy välillä tuhoavaksi.

Varsinainen pihvi on sitten Otto Henrikssonin ja Aino Karlstedin ravistelevan upea työskentely Akin ja Liisan rooleissa. Kumpikin heittäytyy rooliin syvän läsnäolevasti ja heidän keskinäinen dynamiikkansa on mahtava. Heidän esittäessään aikuisia vähä vähältä esiin kuoriutuvat katkeruudet, pettymykset ja turhautumiset tarjoillaan koskettavasti ja uskottavasti. Akin ja Liisan lapsina he tekevät riipaisevan heittäytyvästi ja osuvan tuntuisesti, mutta silti ylilyönnit välttäen.

Odotin loputtomalta tuntuvaa kärsimysnäytelmää, mutta Joensuun kaupunginteatterin Aina joku eksyy kantaa kahden tunnin ja 40 minuutin mittansa vaivatta. Se on kovin maltillisesti yhteiskunnallinen ja sosiologisesti ohut, mutta psykologisesti vankka. Se koskettaa, mutta ei heruttele väkisin.

Pasi Huttunen

Aina joku eksyy

• Käsikirjoittaja Reko Lundán
• Ohjaaja Tuomo Aitta
• Ohjaajan assistentti Inga Hiltunen
• Lavastaja Jonna Kuittinen
• Pukusuunnittelija Nina Paakkunainen
• Valosuunnittelija Asko Heiskanen
• Äänisuunnittelija, musiikin säveltäjä Michael Böger
• Ääniajaja esityksessä Tiina Vepsä
• Naamiointimestari Sanna Sahlman
• Kampaaja esityksissä Jaana Tasma
• Tarpeistomestari Tuula Hakulinen
• Kuiskaaja-tarpeistonhoitaja Marja-Liisa Turunen
• Järjestäjä Jussi Heikkilä
• Näyttämömestari Anssi Pennanen
• Näyttämötyöntekijät Juha Kerkkonen (näyttämömies), Kati Lotvonen (teatteriteknikko) ja Ville Soppela (teatteriteknikko)
• Pukijat Sanna Tarvainen / Soile Tarvainen
• Puvustomestari Nina Paakkunainen
• Puvustuksen valmistajat Nina Paakkunainen, Sanna Tarvainen ja Soile Tarvainen
• Lavastemestari Juuso Ojanen
• Lavastuksen valmistajat Anna Gröhn, Juuso Ojanen, Ville Valve

Ensi-ilta Joensuun kaupunginteatterissa 14.3.2026. Esityksiä 16.5. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua