Murhia Istanbulissa – arviossa Ylellä nähtävä Turkkilainen etsivä

Kuva: Yle

Turkkilainen etsivä (2023) kuvaa Istanbulin poliisin murharyhmän työtä, ja jo uusi tapahtumaympäristö on virkistävää; niin laadukkaita kuin esimerkiksi brittisarjat ovatkin, joskus niihinkin kyllästyy.

Sarjan tähti on persoonallinen ja jo iällä oleva komisario Çetin Ikmen, joka rakastaa isoa perhettään suuresti – melkein yhtä paljon kuin työtään. Ikmen on vähän kuin turkkilainen Columbo: viaton ulkonäkö harhauttaa.

Sympaattinen komisario saa ihmiset puhumaan vihjailemalla, imartelemalla ja tekeytymällä tietämättömäksi. Hän yrittää opettaa kärsivällisyyttä myös uudelle kollegalleen, Lontoosta tulleelle Mehmet Süleymanille.

Murharyhmän uusi vahvistus on asunut Britanniassa lähes koko ikänsä ja hänellä on ongelmallinen suhde turkkilaisen isänsä kanssa. Lisäksi häntä vaivaa entisen tyttöystävän Leylan tapaus. Tutkivana toimittajana työskennellyt Leyla oli päässyt Istanbulissa ison jutun jäljille, kun joutui auto-onnettomuuteen ja loukkaantui pahasti. Süleyman ei usko tapauksen olleen vahinko.

* *

Poliisilaitoksena esitetään Turkin postin pääkonttori, osmanien aikainen rakennuskaunotar, jonka toimistohuoneita on tähän tarkoitukseen sisustettu vanhanaikaisen viihtyisiksi. Sarjan miljööt ovat ylipäätään mielenkiintoisia ja näyttävät Istanbulia turistikohteiden ulkopuolella.

Jokaista murhaa tutkitaan parin jakson verran, ja muilta salaa Süleyman selvittää lisäksi omia asioitaan koko ajan. Sarja ei satsaa uskottavuuteen.

Roolihenkilöt ovat mielenkiintoisia, ja näyttelijät tekevät työnsä hyvin, mutta hahmot jäävät kuitenkin pelkiksi kuoriksi. Mitä pidemmälle sarja ehtii, sitä enemmän se nakertaa.

Katsojalle tarjotaan peruspoliisidraamaa, joka ei kovasti hetkauta. Monikansallisissa yhteistöissä yritetään miellyttää vähän kaikkia. Lopputulos on kaikesta yrityksestä huolimatta haalea, eikä sen paremmin englantilainen, amerikkalainen kuin turkkilainenkaan.

Ärsyttävää on myös englannin kielen käyttö silloinkin, kun siihen ei ole mitään syytä.

* *

Çetin Ikmenin hahmo perustuu Barbara Nadelin kirjasarjaan, jossa on jo 17 osaa. Suomeksi niistä on ilmestynyt neljä ja ne ovat tutustumisen arvoisia, jos charmantti komisario alkaa kiinnostaa enemmänkin.

Sarjan turkkilainen tuotantoyhtiö Ay Yapimi on kotimaassaan alan menestyneimpiä ja kansainvälisimpiä, ja resurssit näkyvät: kuvaus ja kaikki muukin tekninen tuotanto on ensiluokkaista.

Mukavia ovat sarjan kissat. Niitä on ”hiiririkososaston etsivinä” poliisilaitoksella, konttoreissa ja ravintoloissa lemmikkeinä ja vilauksina pitkin matkaa vähän joka paikassa – aivan kuin Istanbulissa oikeastikin.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua