Verijäljet, ruumis, rikos, poliisi – arviossa Outi Hongiston Dekkarinkirjoittajan opas

Kuva: Myllylahti / Espoon Kirjailijat

”Olkoon tämä opas siis myös kunnianosoitukseni Suomen poliisille.”

Näin päättää Outi Hongisto (s. 1974) teoksensa Dekkarinkirjoittajan opas (Myllylahti, 2026) ensimmäisen osan. Kuten kirjan kannessa sanotaan, kyseessä on rikollisen runsas tietopaketti, joka pitää oikeastaan sisällään kaksi eri teosta. Ensimmäinen osa perehdyttää poliisitutkintaan 2020-luvun Suomessa, kuten poliisin yksiköihin, koulutukseen, työvälineisiin ja rikospaikkatutkintaan.

Toisessa osassa Hongisto antaa ohjeita dekkarin kirjoittamiseen. Toinen osa onkin enemmän perinteisen kirjoitusoppaan mukainen. Siinä käydään läpi muun muassa kertojavalintoja, henkilöhahmoja, dialogia ja juonta.

Teoksen lähtökohtana toimii ajatus, että kirjoittaja haluaa kirjoittaa dekkarin, mutta poliisitutkinnan maailma on hänelle vieras. Tähän maailmaan Hongisto pyrkii kirjoittajan perehdyttämään.

”Jotta tarinan tapahtumat ovat uskottavia, on dekkarinkirjoittajan tunnistettava, mikä taho tutkii mitäkin rikoksia, mikäli tarinajuoni sisältää tai edes sivuaa rikostutkintaa saatikka poliisityöskentelyä.”

Poliisin eri yksiköt esitelläänkin poliisihallituksesta poliisikoulutukseen saakka. Mukana on niin sanaselityksiä (rykki = rikosylikonstaapeli) kuin tietoa poliisin työvälineistä, tietojärjestelmistä ja kalustostakin. Esimerkiksi möhkö on johtoauton tai ison vaaka-auton lempinimi.

* *

Ensimmäinen osa sisältää kiitettävän paljon poliisitietoutta. Niin paljon, ettei sitä sisäistä nopeasti silmäillen, vaan lukemiseen kannattaa varata aikaa ja tilaa. Hongisto antaa hyvin kattavan kuvan poliisin toiminnasta ja toimintatavoista havainnollistavine esimerkkeineen.

”Yksinäiset poliisisankarit, joiden ei tarvitse noudattaa lakeja, sääntöjä tai esimiestensä ohjeita, ovat lähinnä fantasiaa.”

Kirjassa kerrotaan myös ruumiin tutkinnasta, pakkokeinoista sekä rikospaikkatutkinnasta, jotka usein ovat dekkarille tärkeitä elementtejä. Esimerkiksi pulssin kokeileminen ranteesta ei kuulu suomalaisen poliisin tapoihin selvittää, onko uhri kuollut vai ei. Samoin aseiden kohdalla olisi hyvä muistaa, että:

”Kun kirjoitat aseista, kiinnitä huomiota niiden nimiin. Selvitä vähintäänkin automaattiaseen ja kiväärin ero, äläkä missään nimessä käytä äänenvaimenninta revolverissa!”

* *

Toisen osan alussa Hongisto painottaa aluksi erilaisten kirjoituskurssien tärkeyttä oman kirjailijuutensa kehittymisessä ja selventää, mitä ovat rikosromaanin erilaiset alalajit, kuten salapoliisiromaani, poliisiromaani, psykologinen trilleri tai toimintatrilleri. Sen jälkeen toinen osa painottuu luovan kirjoittamisen perusasioihin nojautuen vahvasti muun muassa Anders Vacklinin ja Janne Rosenvallin teokseen Käsikirjoittamisen taito (Like, 2015), joka onkin erittäin kattava opas juonellisten tarinoiden sepittämiseksi. Omaksi kirjoitusohjeekseen Hongisto antaa seuraavan:

”Syö, nuku, hengitä ja kirjoita. Toista.”

Aivan loppuun on lisätty vielä yhdeksän kirjoitusharjoitusta. Tehtäviä olisi hyvin voinut olla enemmänkin ja nimenomaan sellaisia, jotka liittyisivät läheisemmin poliisitutkintaan. Mielenkiintoista olisi ollut myös lukea lisää siitä, miten ei kannata poliisin työstä kirjoittaa, mikä kaikki on epäuskottavaa ja väärin. Ehkä toisen osan opastukset olisi voinut sitoa vieläkin vahvemmin dekkarigenren ympärille, sillä poliisin työstä kertova alkuosa kokoaa kattavasti eri lähteistä ja haastatteluista peräisin olevaa tietoa yksien kansien väliin ja tarjoaa tärkeitä apuvälineitä tämän päivän rikostarinan kehittelyyn.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua