Lukupäiväkirja 2026: Osa 2 – Tietoa lapsille

Kuva: Mikko Saari

Kevään uutuuskirjojen saapuminen kirjastoon on alkanut aivan toden teolla, joten luettavaa on riittänyt. Siinä kohtaa, kun kirjaston varaushyllyyn saapuu kerralla 11 kirjaa ja seuraavana päivänä neljä lisää, saa olla kiitollinen siitä, että valtaosa varauksistani on kuvakirjoja ja muita lastenkirjoja. Niiden parissa olenkin helmikuussa viettänyt paljon aikaa, muun muassa lukemalla aikaisemmin lukematta olleita 100 asiaa ja Et ikinä arvaa -sarjojen tietokirjoja. On mielenkiintoista tutkailla, miten lapsille maailmaa opetetaan.

Työpöydällä odottaa tälläkin hetkellä noin kymmenen arvioimattoman lastenkirjan pinkka. Se tuntuu itse asiassa ennemmin hyvältä kuin ahdistavalta: siinä on siivo pinkka tekemistä, kun sellaiselle on tarvetta, mutta toisaalta lastenkirjat kestävät odottaakin, koska ohut kuvakirja on helppo palauttaa mieleen nopeasti pidemmän tauonkin jälkeen.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten jo julkaistuihin arvioihin. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne joskus lähitulevaisuudessa.

* *

Lastenkirjat

Iva Bezinović-Haydon ja Hana Tintor: Missä on Vedran? (WSOY 2026, suom. Boris Vidović) – Palkittua lastenkirjallisuutta maailmalta -sarjan uusin julkaisu on kroatialainen kuvakirja, jossa pohdiskellaan, missä Vedran on. Mahtaakohan Vedran olla paikallinen Väinö? Ihastuttava tunnelma tässä kirjassa ainakin on. Vedranin sijainnista tai ylipäänsä olemuksesta ei sen suurempaa selvyyttä tule, mutta läsnä hän kuitenkin on. Kuvitus on upeaa; ei ihme, että tämä on palkittu Kroatiassa. Tällaisia ovat kauniit, puhuttelevat ja riittoisat kuvakirjat, tämä on hieno malliesimerkki ja ehdottomasti suomentamisen arvoinen helmi.

Ted Forsström ja Åsa Lucander: Sapuskaa Sulolle! (Teos 2025, suom. Johannes Ekholm) – Sulo on kissa ja kovasti ruoan perään. Kun ruokakuppi on tyhjä, tilanne vaatii välitöntä korjaamista! Sulo piinaa perheenjäseniä, kunnes ne täyttävät Sulon ruokakupin – olkoonkin, että Sulo on juuri saanut ruokaa edelliseltä perheenjäseneltä. Ilahduttavan överissä (vaiko sittenkin realistisessa) tarinassa kuvitus on todella vauhdikas ja kirjaa hallitseva Sulo-kissa – perheenjäsenillähän ei tässä ole edes nimiä – on upean ilmeikäs otus. Kuvituksessa on myös paljon hienoja yksityiskohtia. Teksti jää tässä vähän sivuosaan, mutta sekin puoli kyllä toimii. Kirja voitti tämän vuoden Runeberg Junior -palkinnon; siitä ei ole valittamista.

Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri (Teos ja Förlaget 2018) – Lisää raapekartonkitekniikalla tehtyä tummanpuhuvaa kuvakirjaa Minä, Muru ja metsä -teoksen jatkoksi. Nyt ollaan merellisissä tunnelmissa ujouden ja pelkojen äärellä. Isä rakastaa merta ja vieraiden ihmisten kohtaamista, minäkertoja taas pelkää merta eikä halua kohda vieraita. Onneksi aaltojen alle voi sukeltaa mielikuvituksessa oman Muru-koiran kanssa. Hieno, vähän kummallinen ja ehkä hieman pelottavakin tunnelma välittyy kuvituksesta hyvin.

Riina Katajavuori ja Tuire Siiriäinen: Lohikäärme, joka ei osannut lentää (Karisto 2026) – Suomu-lohikäärme ei osaa lentää, mutta opettelee kovasti. Ystävällinen kurki yrittää neuvoa, mutta ei lentämään noin vain toisen neuvoilla opita. Lopulta sinnikkyys uuden taidon opettelemisessa palkitaan, ja siitähän tässä kirjassa on kyse. Lentää voi monella tavalla, kunhan taidon ensin oppii. Eloisa ja värikäs kuvitus tekee tästä oikein hauskaa luettavaa.

Riina Katajavuori ja Hannamari Ruohonen: Kielo ja Kaito-kissa (Enostone 2022) – Kolmannessa Kielo-kirjassa leikitään enon kissan kanssa. Eno on ollut sairaana, eikä toipilaana jaksa leikkiä kissanssa kanssa. Onneksi Kielo jaksaa ja onkin erinomainen kissanleikittäjä. Todella helppo teksti ja somat kuvat tekevät tästä mukavaa luettavaa vasta lukemaan oppineille lapsille. Tämä on sympaattinen kirjasarja.

Saara Kekäläinen ja Reetta Niemensivu: Valpuri ja karmiva kiukkupäivä (Tammi 2026) – Uudessa Valpuri-kirjassa Valpurilla on hirveä kiukku päällä. Isä koittaa parhaansa mukaan lohduttaa ja rauhoitella, mutta se ei ole helppoa. Kirjasta voi kuitenkin oppia erilaisia lähestymistapoja kiukun käsittelemiseen. Toisaalta voi vain nauraa sille, miten hupsusti Valpurin kiukuttelua kuvataan: tekijät ovat kyllä erittäin taitavia. Lopullista ratkaisua kiukulle ei tässä kirjassa saada, mikä vähän yllätti, mutta kaipa se on realismia se. On tämä kyllä hieno kuvakirjasarja!

Elina Komulainen ja Johanna Pekkala: Ansa kengänpauloissa (Lenninsiivet 2025) – Kuvakirja kertoo koulunsa aloittavasta Ansasta, joka ei osaa solmia kengännauhojaan. Sen sijaan että pyytäisi vaikka äidiltä apua, Ansa yrittää selvitä itse sitomatta kengännauhoja ja joutuu kaikenlaisiin hankaluuksiin. Psykologin kirjoittamassa kirjassa käsitellään koulun aloittamista, uusien taitojen opettelua ja jännittämistä. Yhteys vanhemman ja lapsen välillä on tässä jotenkin vähän hauras, mutta sekin onneksi löytyy. Kuvittaja Johanna Pekkala on ensimmäistä kertaa asialla; kuvitus on tavallaan viehättävää, mutta jotain vähän jähmeää näissä ihmishahmoissa on.

Reetta Niemelä ja Eri Shimatsuka: Kurjen kartta – Seikkailu Aaltojen metsässä (Etana Editions 2025) – Pupu ja Karhu löytävät Kurjen pudottaman kartan ja lähtevät seikkailemaan metsän halki palauttaakseen kartan. Metsä on täynnä Aino, Alvar ja Elissa Aallon suunnittelemia asioita. Ollaan siis muotoilun ja arkkitehtuurin äärellä. Tekijöiden aikaisempi aistiherkkyyttä käsitellyt kirja puhutteli enemmän; ajatus siitä, että lapsi olisi erityisen kiinnostunut Aaltojen arkkitehtuurista tuntuu vähän oudolta, samoin se, että tämä olisi asia, joka olisi tärkeä erikseen opettaa lapselle. Jos tämä olisi englanniksi, tästä saisi epäilemättä hienon matkamuistokirjan. Kirja on kyllä itsessään soma.

Sanna Pelliccioni ja Ramona Schwartz: Mirandan mekko (S&S 2026) – Tämäpä tuo mieleen Pelliccionin toisen alkuvuoden uutuuden, Tyttö joka tahtoi tanssia -kirjan. Sekin on kuvakirja, jossa Pelliccioni kuvittaa jonkun toisen ihmisen elämänkokemuksia, vieläpä samankaltaisella kuvitustyylillä. Tässä aiheena on romanikulttuuri, kirja kertoo pienen tytön päivästä tädin seurassa. Ohjelmassa on ihan arkisia asioita: kaupassa käymistä, leikkimistä, syömistä. Siinä sivussa tulee sitten romanikulttuuria kevyellä otteella, ei erityisen sormi ojossa valistaen. Lämminhenkiselle representaatiolle on epäilemättä tilausta, ja tässä sitä tehdään mukavasti.

Pauline Pinson ja Magali Le Huche: Peppukala (Art House 2026, suom. Marja Luoma) – Eipä tästä kirjasta tarvitse nähdä kuin nimi ja kansi, jossa on pinkki pyllyn näköinen kala. Myyty! Tarina Peppukalan seikkailuista sekä naurattaa että koskettaa. Hurmaava kuvitus ja ihastuttava kertomus yhdistettynä älyvapaaseen pyllyhuumoriin toimii lapsille, mutta kyllä tämä meillä kahta aikuistakin nauratti. Yksinkertaisen sydäntälämmittävä pieni kirja!

Anni Polva: Tiina (Karisto 1956) – Kun luin Hurmeen Anni Polva -elämäkerran, kävipä mielessä lukaista Tiinaakin. Lapsena 1980-luvulla en – tietenkään – voinut tyttökirjoja lukea. Vähiin on käynyt Tiinan suosio, Tampereen kirjastoissa lainattavia kappaleita näyttäisi olevan kolme, joista kaksi on varastotavaraa. Ymmärtäähän sen: Tiinan 1950-luvun maailma on nykylasten isovanhempien lapsuutta, jos ei vanhempaakin aikaa, ja tuntuu varmasti eksoottiselta (kirjathan sijoittuvat 1950-luvulle, mutta toisaalta Polva muistelee niissä osin omaa lapsuuttaan sotienvälisenä aikana). Toisaalta tyttökirjoissa on perinteisesti luettu Montgomeryn, Alcottin ja Ingalls Wilderin kaltaisia menneiden aikojen kertomuksia – miksei sitten kotimaista 1950-luvun kaupunkielämääkin. Ikä näkyy siinä, miten paljon tässä tehdään sukupuolesta numeroa ja miten vaikkapa ajatus naisesta johtajana on aivan mahdoton. Toisaalta Tiinan kapinallisuus ja reipas ”kyllä tytötkin osaa”-asenne ovat paikallaan vielä nykyaikanakin. Ajankuvan vuoksi näitä voisi lukea, mutta vähän luulen, että sarjan tutkiminen jää nyt tähän avausosaan.

Hannamari Ruohonen: Yksinäinen merenneito (Etana Editions 2026) – Aina välillä kuvakirjoja lukiessa tulee ”mitä ihmettä”-hetkiä. Harvassa ovat sellaiset hetket kuin tämän kirjan viidennellä aukeamalla. Edellisellä aukeamalla merenneito on pompannut vedestä kuivalle maalle, laskeutunut autotielle ja on juuri jäämässä auton alle. Et ikinä usko, mitä seuraavalla aukeamalla odottaa! Onpahan ainakin mieleenjäävä kirja, joskin hinta voi olla lasten traumatisoituminen. Ruohonen tekee omintakeisia kuvakirjoja, eikä tämä ole poikkeus.

Hannamari Ruohonen: Missä olet, Eppu? (WSOY 2018) – Tähän kirjaan on ikuistettu yksi lapsiperheiden painajaisista: ollaan matkalla ja lapsen rakas pehmolelu katoaa. Vakava aihe saa arvoisensa käsittelyn. Piirrosjälki on totutun tyylikästä puuvärityötä ja lapsiperheen arki piirtyy sivuille tuttuna ja turvallisena. Turvaa tarvitaankin, jotta lelun hukkaamisesta selvitään. Siitä tosiaan selvitään, vaikka kovaa työtä epätoivoisen lapsen lohduttaminen vaatiikin.

Silja Sillanpää ja Pasi Pitkänen: Sateenkaarikäärme (WSOY 2024) – Tämä lasten fantasiasarjan avausosa kiinnitti huomioni, kun siitä netistä luin. Lastenkirjaksi tämä on melko iso satsaus: kirja on ihan fyysisesti varsin painava ja tiivistä tavaraa. Kirja on myös läpeensä nelivärikuvitettu. Sen mystinen fantasiatarina ikuista rinkiä kiertävästä junasta, joka ei pysähdy asemilla ja on täynnä omituista väkeä, on ladattu vahvasti symboliikalla ja tarjoaa hyvinkin jännittäviä tunnelmia. Pakkohan tätä näyttävää sarjaa on lukea pidemmälle, sen verran omintakeinen maailma siinä on luotu.

Mila Teräs ja Janni Mäkinen: Hotelli Hämärä ja muotokuvan mysteeri (Karisto 2026) – Hotelli Hämärässä tapahtuu taas. Hotelliin on tulossa arviointiraati, joka selvittää, pääsekö hotelli suosituslistalle. Perhe haluaa tietysti tehdä kaikkensa, että raati viihtyy, mutta hotellissa tapahtuu kummallisia asioita ja kuuluu aavemaista ääntä. Luvassa on taas jännittäviä seikkailuja aaveiden kanssa helppolukuisen kuvitetun lastenkirjan muodossa.

Mila Teräs ja Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä ja ullakon arvoitus (Karisto 2019) – Tämä sarjan toinen osa oli jäänyt välistä, joten paikataanpa! Tämä lienee koko sarjan karmivin kirja, ainakin minulle hotellin ullakolta löytyvä nukkekokoelma on hurjinta, mitä sarja on tarjonnut. Onneksi tässäkin kaikki kääntyy parhain päin, mutta tämä voi kyllä mennä ihon alle herkemmillä lukijoilla! Mutta hyvä niin, sitä vartenhan lapsille näitä jännittäviä kirjoja tehdään, kyllähän monille lapsillekin sopivasti pelottavat jutut maistuvat!

Mila Teräs ja Ilona Partanen: Aurinkolinnut (Karisto 2016) – Onpas hieno ja värikäs kansi! Kirja kertoo yksinäisestä Natalia Nokkosesta, joka suhtautuu maailmaan lähinnä kiukulla. Jokin muisto lapsuudesta kuitenkin kummittelee mielen taustalla ja saa hakemaan yhteyttä pihan riemukkaina meluaviin lapsiin. Värikkäästi kuvitetun kirjan ihmishahmot venyvät ja vanuvat hauskasti. Tarina yhteyden ja ystävyyden merkityksestä on tuttu ja tärkeä. Kirjan tyylissä on jotain hurmaavan vanhanaikaista, tämä voisi olla selvästi vanhempikin kirja.

Heidi Viherjuuri: Haloo, täällä Hilja (Kustannus-Mäkelä 2019, kuv. Nadja Sarell) – Tällainenkin lastenkirjasarja oli. Luin pari ensimmäistä osaa niiden ilmestyttyä, mutta nyt vuosien tauon jälkeen palasin sarjan pariin. Kirjassa ekaluokkalainen Hilja seikkailee menemään osana uusperhettä, jossa on teini ja pikkusisko ja ympärillä sekalainen sakki mummoja ja tätejä. Touhu tuo mieleen Ellan ja kaverit, mutta enemmän perhepiirissä, ja menossa on hyväntuulista lapsenkokoisuutta. Hieman tylsältä tuntuu asetelma, jossa äiti on topakka ja isä vähän huithapeli, mutta muuten meno on raikasta, hauskaa ja helppolukuista. Arvioni Kirjavinkeissä.

Heidi Viherjuuri: Hilja ja operaatio joulun taika (Kustannus-Mäkelä 2019, kuv. Nadja Sarell) – Sympaattinen lastenkirjasarja jatkuu, tällä kertaa alkuvuoteen hyvin sopivalla joulutarinalla. Isosisko julkeaa väittää, että joulu on limsafirman mainoskampanja, joten Hiljan on todistettava, että joulussa on taikaa. Siinä sivussa sitten kuvataan lapsiperheen vauhdikasta jouluarkea. Tässä on mukavan elämänläheistä ja arkista menoa ja hyvää huumoria. Hitusen kyllä käy sääliksi perheen äiti, joka taitaisi haluta vähän muutoksia perheen joulutapoihin, mutta jää vähän muun perheen jalkoihin.

Heidi Viherjuuri: Hilja ja täydellinen talvipäivä (Kustannus-Mäkelä 2020, kuv. Nadja Sarell) – Edellisessä Hilja-kirjassa vietettiin joulua, nyt ollaan uuden vuoden jälkeisissä talvitunnelmissa. Martti-serkku tulee kylään. Serkku on sekä kiva leikkikaveri, että tuo pientä hankausta Hiljan ja pikkusisko Taimin välille. Kaikenlaista hauskaa talvitekemistä kuitenkin kehitellään. Luvassa on jännittäviä seikkailuja, vaarallisia tilanteita ja kummallisia juttuja – eli ihan normaalin höpsöä lapsiperhearkea. Sarja tuntuu edelleen vahvasti Ellan ja kavereiden lähisukulaiselta.

* *

Romaanit ja runot

Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta IV (Kosmos 2026, suom. Sanna Manninen) – Kun kirjastosta saapuu uusi osa tätä aikaluuppisarjaa, se singahtaa oitis lukulistan kärkeen. Minua kiinnostaa kovasti, minne Balle tätä sarjaa vie, kun osia on tämän jälkeenkin luvassa vielä kolme. Välttelen ehkä tässä kohtaa spoilereita sarjan aikaisempiin osiin ja totean, että kiinnostavaa pohdiskelua aikasilmukkaan juuttumisen luonteesta on luvassa ja lopussa on mielenkiintoista pohjustusta tulevalle. Jään siis odottamaan viidettä osaa suurella mielenkiinnolla. Pisteet Kosmokselle siitä, että takakansiteksti ei tällä kertaa spoilaa tätä tai seuraavaa osaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Päivi Haanpää: Retro (Hertta 2026) – Sakke on ysiluokkalainen kitaristi bändissä, joka soittaa erityisesti rock-klassikoita. Vielä nimettömälle bändille on luvassa ensimmäinen keikka nuorisotalon joulubileissä. Bändille pitää keksiä nimi ja Saken pitäisi saada aikaiseksi sanoituksia omiin biiseihin. Samalla elämään tuo uutta sykettä matikanryhmästä bongattu uusi tyttö, jolla on Rollareiden paita ja kitaralaukku. Hyväntuulinen säeromaani kertoo musiikista ja suurista tunteista. Oikein miellyttävä lukukokemus, jään odottamaan duologian jatkoa.

Elisabeth Sanxay Holding: Siinä paha missä mainitaan (Oppian 2026, suom. Mari Latvala) – Oppianin kuvastosta osui silmiin tällainen vähän tunnetun naiskirjailijan nosto. Raymond Chandler piti Holdingia (1889–1955) yhtenä parhaista jännityskirjailijoista. Tämä romaani vuodelta 1941 on jonnekin Karibialle sijoittuva rikosjännäri, jossa nainen ottaa vastaan työn hotellissa. Siellähän tapahtuu välittömästi murha, jota sitten selvitellään. Kovin raa’asta dekkarista ei ole kyse, mutta tunnelma on sopivan painostava. Miksi kirjan kannessa on perinteisen hattupäisen ja trenssitakkisen dekkarimiehen siluetti, kun pääosassa on rauhallinen ja päättäväinen nuori nainen, jää mysteeriksi, mutta juuri tämä naispääosa nostaa kirjaa hyvin tähän päivään sopivaksi.

Elisabeth Sanxay Holding: Paljas seinä (Oppian 2026, suom. Mari Latvala) – Tekijänsä suosituin teos on kiehtova sodanaikainen kotirintamatrilleri, jossa kotiäiti yrittää pyörittää arkea, mutta kun hämäräperäinen mies ahdistelee tytärtä ja sattuu kuolemaan perheen venevajassa, äiti saa elintarvikepulan lisäksi ratkaistavakseen ruumiin hävittämisen, kaikenlaisten kiristäjien kanssa säätämisen ja poliisin välttelemisen. Lapsetkaan eivät anna hetken rauhaa. Voin samastua, ainakin siihen oman ajan puutteeseen. Vaikka suomennos on paikoin kömpelö ja kirja huolimatonta työtä, tämä on vetävä 1940-luvun trilleri ja lukemisen arvoinen.

Hanna Morre: Maankutsuja (Osuuskumma 2026) – Vähän sattumalta tartuin Osuuskummalta tulleeseen arvostelukappaleeseen, mutta kylläpä kannatti: tämähän oli todella vetävä romantasiatarina. Kirjaa markkinoidaan romantasiana aikuisille. Ainakin päähenkilöt ovat selvästi aikuisia ja meno muutenkin sopivan kypsää, mitään teiniromansseja ei tässä tarvitse katsella. Tarinassa riittää genrelle uskollisesti sekä romantiikkaa (ja erotiikkaakin) että kavalia juonitteluja, jotka asettuvat rakkauden tielle. Taustalla pyörii iso juonikuvio, jossa ovat osallisina itse jumalat. Mittakaava on siis sopivan iso. Juoni veti mukaansa, henkilöt olivat kiinnostavia ja maailma samoin. Jään odottamaan jatkoa innolla.

Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Königsbergin kyky rakastaa (Moebius 2025, suom. Satu Ekman) – Lupaaviakin pienkustantamoja ei aina muista seurata, mutta onneksi Tähtivaeltaja-ehdokkuus nosti tämän espanjalaisromaanin kartalleni. Kirja kertoo erittäin tylsästä, mutta hyvin tuotteliaasta newyorkilaisesta toimistotyöläisestä Paul Königsbergistä, jonka arki kulkee tiukkaan paalutettua rataansa – jopa silloinkin, kun ympärillä tapahtuu avaruusolioiden invaasio. Järkkyykö Königsbergin rutiini lopulta? Arvioni Kirjavinkeissä.

Juan Jacinto Muñoz-Rengel: Luulosairas palkkamurhaaja (Moebius 2020, suom. Satu Ekman) – Kun tämä aikaisemmin tuntematon kirjailija löysi tiensä lukulistalleni uudemman suomennoksen Tähtivaeltaja-ehdokkuuden myötä, oli luontevaa napata alkutalven romaanivajetta paikkaamaan aikaisempikin suomennos. Kirja kertoo tunnollisesta palkkamurhaajasta, joka yrittää saada kohteensa päiviltä ennen kuin kuolee itse: hän on nimittäin hyvin monilla vakavilla tavoilla sairas ja kuolee ihan hetkenä minä hyvänsä. Niinpä murhalla on vähän kiire, mutta samalla monet sairaudet tekevät siitä vaikeaa. Siinä sivussa luennoidaan historian sairaista kirjallisista suurmiehistä, jotka palkkamurhaajaamme ovat selvästi inspiroineet. Omituinen noir-parodia on mustaa huumoria, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Markku Paasonen: Rikospaikka / Ilmestyskirja (Teos 2026) – Pieni kirja, tämänpä lukee äkkiä. No, ehkä lukeekin, mutta ymmärtääkö paljoakaan? Ei välttämättä. Tämän kaksiosaisen kirjan runoproosalle on annettava aikaa upota tajuntaan, koska helppoa se ei ole. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan rikospaikkaa, mutta mikä rikos on tapahtunut? Kenelle? Sitä on vaikea sanoa. Toinen teksti etenee kuin raamatunjakeina maailmanlopun tunnelmissa. Molemmissa teksteissä on runsaasti viittauksia ja lainoja muualta kirjallisuudesta, mutta ohihan ne menevät, enimmäkseen. Teksteissä piisaa oivalluksia, outoa tunnelmaa ja hämmentävää kielenkäyttöä.

Lars Sund: Missä musiikki alkoi (Teos ja Förlaget 2018, suom. Laura Jänisniemi) – Pietarsaari-trilogian toisessa osassa ollaan suurten ikäluokkien vaiheissa. Pääosassa ovat siis edellisen kirjan päähenkilöiden lapset: Schalinin tyttäret ja erityisesti Ulla-Maj Holmin poika Alf, josta tulee menestyvä säveltäjä. Sitä ei olisi nuoresta miehestä uskonut. 1960- ja 1970-lukujen nuorison elämää Sund kuvaa eloisasti, pyörittäen samalla sukusaagansa monimutkaista rakennetta, joka on täynnä ennakointia ja edestakaista liikettä ajassa. Erinomainen tarinankertoja saa pidettyä langat paketissa ja tarinan kiemurat kiinnostavina.

Martha Wells: Pakoileva yhteys (Hertta 2026, suom. Mika Kivimäki) – Murhabotti-sarjan suomennokset jatkuvat. Suomennokset etenevät sarjan kerronnan kronologisessa järjestyksessä, eivät alkuteosten julkaisujärjestyksessä. Murhabotti joutuu setvimään murhaa. Preservationin asemalla murhaaminen on harvinaista, eikä turvapalveluilla ole sellaisesta kokemusta. Murhabotti on tietysti vastahakoinen auttamaan ja turvapalvelu on vastahakoinen työskentelemään villin SecUnitin kanssa. Seuraa siis puolin ja toisin huvittavan nyrpeää tutkintatyötä – loistoviihdettä jälleen kerran. Arvioni Kirjavinkeissä.

Alia Trabucco Zerán: Puhdas (Tammi 2026, suom. Emmi Ketonen) – Chileläinen romaani kertoo kotiapulaisesta, joka kertoo menneistä tapahtumista tuntemattomille vangitsijoilleen. Nainen on työskennellyt seitsemän vuotta samassa perheessä ja nähnyt perheen tyttären kasvavan. Lopulta kaikki romahtaa. Kotiapulaisen näkymätön asema, perheen haudatut ristiriidat, tytön vaikeudet, kaikesta rakentuu piinaava luokkayhteiskunnan kuvaus. Keltaisessa kirjastossa julkaistu trilleri on luonteeltaan ehkä keskivertotrilleriä kirjallisempi, mutta toisaalta ei ole ihan niin iskevä kuin terävimmät trillerit. Kotiapulaisen vähän jaaritteleva tyyli kuvaa kyllä tämän luonnetta, mutta tekee kirjan kerronnasta rauhallisempaa ja mutkittelevampaa. Tapahtumat jäävät paikoin vähän etäisiksi.

* *

Tietokirjat

Sam Baer et al.: 100 asiaa ruoasta (Lasten Keskus 2018, suom. Reija Jousjärvi) – 100 asiaa -sarjan ruokaa käsittelevässä kirjassa kerrotaan paljon kaikkea ihmeellistä ruoasta. Sadan asian joukkoon mahtuu monenlaista! Ruokaa käsitellään niin ravinnon, kulttuurin, terveyden kuin historiankin näkökulmista. Mukana on kiinnostavia ja houkuttelevia juttuja, mutta myös hauskoja ja ällöjä. Kuvitus on selkeää ja havainnollista, sarjan laatu on tasaista ja luotettavaa. Ruoasta kiinnostuneille lapsille tämä on varma valinta.

Rachel Firth ja Rose Hall: Mitä on tekoäly (Nemo 2026, suom. Mika Siimes) – Tässäpä perinpohjainen tietokirja tekoälystä! Tämä on pintapuolisesti lastenkirja, mutta samalla teos on sen verran perinpohjainen ja yksityiskohtainen, että se sopii vallan hyvin myös aikuisille, jotka haluavat ymmärtää perusteet tekoälystä helposti ja nopeasti. Kirja käsittelee tekoälyä monipuolisesti ja esittelee hyvin sekä tekoälyn hyödyllisiä käyttötarkoituksia että tekoälyyn liittyviä eettisiä ja moraalisia ongelmia. Arvioni Kirjavinkeissä.

Alex Frith et al.: 100 asiaa jotka haluat tietää (Lasten Keskus 2015, suom. Reija Jousjärvi) – 100 asiaa -sarjan ensimmäinen osa käsittelee yleisesti luonnontieteiden kentälle kuuluvia asioita – alkuteoksen nimi onkin ”100 Things to Know About Science”. Perinteinen käännösvirhe nostaa taas päätään: oikein sanastossa asti menevät sekaisin kvintiljoonat, triljoonat ja biljoonat. Englannin quintillion on suomeksi triljoona, ei kvintiljoona, ja trillion biljoona, ei triljoona. Tämähän on sekavaa kuin mikä, mutta myös asia, joka vain pitää saada oikein. Muuten tämä on oikein vetovoimainen paketti luonnontiedetietoa lapsille sarjan tyyliin selkeästi, hauskasti ja kivalla kuvituksella varustettuna.

Joyce Grant ja Kathleen Marcotte: Voiko se olla totta? Huomaa valeuutiset ja tarkista faktat (Kvaliti 2025, suom. Jade Haapasalo) – Maailma pursuaa valeuutisia ja epäluotettavia uutislähteitä. Oppivatko lapset (ja aikuiset) erottamaan luotettavat lähteet ja todelliset uutiset syväväärennösten, misinformaation ja parodioiden keskeltä? Tässä kirjassa käydään läpi sitä, miten journalismi toimii ja millaisia tavanomaisimmat misinformaation muodot ovat. Kirjan luettuaan osaa vähän paremmin tunnistaa valeuutisia ja huijauksia. Lastenkirjaksi tämä ei ole ihan helpoimmasta päästä, kohderyhmä voisi olla jossain vähän isommissa alakoululaisissa.

Sarah Hull: Et ikinä arvaa tätä kaikkea ötököistä (Lasten Keskus 2025, kuv. Hannah Abbo, suom. Tuuli-Maaria Rauta) – Knoppitietoa ötököistä laidasta laitaan. Mitään yhtä selkeää punaista lankaa tämän teoksen läpi ei kulje, mutta matkan varrella tulee paljon kaikenlaista sekalaista jännittävää. Hieno piirroskuvitus on ilo silmälle ja ötökkäkammoisillekin varmasti valokuvia lempeämpi. Hyönteisistä ja ötököistä kiinnostuneille lapsille tämä on erinomainen kirja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Sarah Hull: Et ikinä arvaa tätä kaikkea kehosta (Lasten Keskus 2023, kuv. Susanna Rumiz, suom. Tuuli-Maaria Rauta) – Lisää faktapommitusta lapsille, tällä kertaa esitellään yllättäviä asioita ihmiskehosta. Selailtavaksi sopivassa kirjassa on kaikenlaista pikkutietoa ihmiskehoon ja terveyteen liittyen, ja eiköhän tästä useimmat aikuislukijatkin opi jotain uutta, sen verran lavea kattaus kaikenlaista mukaan mahtuu. Kirjan tyyli on sarjalle uskollinen, vaikka kuvittaja on taas vaihtunut. Tyyli on värikäs ja hauska, tätä on ilo lukea.

Alice James et al.: 100 asiaa maapallon pelastamisesta (Lasten Keskus 2021, suom. Marketta Pyysalo) – Paikkailen lukemattomia tästä lasten tietokirjojen sarjasta. Luulin tosin, että tästä ei olisi vielä arviota Kirjavinkeissä, vaan olipa sittenkin. No, eipä siinä, hyvä että tuli luettua, olihan tämäkin oikein mainio tietopaketti asioista, joita maapallon pelastamiseksi ilmastokriisiltä ja muilta uhilta voisi tehdä. Tiedän, ettei moniakaan näistä asioista tulla tekemään, mutta on hienoa, että tällaisia toivoa ylläpitäviä kirjoja on. Lisäksi on hyvä, ettei kirjassa vastuuta vieritetä yksinomaan yksilöille: toki kaikenlaista kerrotaan, mitä itsekin voi tehdä ja hyvä niin, mutta vastuuta pistetään paljon myös vallanpitäjille. 100 asiaa -sarjan laatuun voi luottaa.

Emma Jansson: Eläinpoikaset (Lasten Keskus 2025, suom. Selma Öhman) – Lisää Luontopolulla-sarjan suloisia eläinpiirroksia, tällä kertaa eläinten poikasia esitellen. Jansson on taitava piirtäjä, jona kädenjälki on tarkkaa, ykstyiskohtaista ja herttaista. Tämä on aika pieni kirja, jossa sivuja on niukasti, mutta kirja esittelee mukavan valikoiman pohjoismaisia perusnisäkkäitä ja päälle jokusen linnun. Miellyttävä eläinkirja pienille söpöjen eläinten ystäville.

Heli Koskinen: Zeta : Pelisuunnittelun mestariksi (Kustannus-Mäkelä 2025, kuv. Mari Luoma) – Zeta-lastenromaanisarjassa käsiteltiin pelien suunnittelua ja nyt sarja on saanut jatkokseen sarjan hahmoja hyödyntävän tietokirjan, jossa käsitellään pelien suunnittelemista. Puhe on videopeleistä, mutta tämä ei ole koodaamiskirja, vaan keskittyy ideointiin, suunnitteluun ja videopelien maailman ymmärtämiseen. Harjoitukset ovat tehtävissä pääasiassa kynällä ja paperilla. Kirjasta löytyy mukava vinkkipaketti kasvattajille, jotta kirjan sisältöä olisi helppo hyödyntää vaikkapa opetuksessa. Tämä on hyvä harjoituspaketti peleistä kiinnostuneille alakoululaisille.

James Maclaine: Et ikinä arvaa tätä kaikkea eläimistä (Lasten Keskus 2022, kuv. Carolina Búzio, suom. Tuuli-Maaria Rauta) – Et ikinä arvaa -sarjan ensimmäisessä osassa esitellään runsain mitoin jännittäviä faktoja eläimistä. Eri puolilta maailmaa kootut eläinfaktat hämmästyttävät ja ihastuttavat. Tietoa on paljon, mutta se on esitetty selkeästi ja helposti. Kustantajan ikäsuositus on vain 4+. Tätä onkin helppo ihmetellä eläimistä kiinnostuneen lapsen kanssa tai lykätä lukemaan oppineelle itse luettavaksi. Sarjan tyylille uskollinen kuvitus on värikästä ja hauskaa.

James Maclaine: Et ikinä arvaa tätä kaikkea dinosauruksista (Lasten Keskus 2023, kuv. Paul Boston, suom. Selma Öhman) – Lasten tietokirjasarjan dinosauruksista kertova osa on faktavyörytystä dinoista. Tuoreessa kirjassa tieto on ajankohtaista ja kuvitettu hauskasti. Kirja on suunnattu alakouluikäisille ja on helppolukuinen. Sarjalla on selvästi hyvä ohjeistus mitä kuvitustyyliin tulee, sen verran samanhenkisiä kaikki sarjan kirjat ulkoasultaan ovat vaihtuvista kuvittajista huolimatta. Tässäkin dinosaurusten kuvat ovat hienoja ja värikkäitä.

James Maclaine ja Laura Cowan: Et ikinä arvaa tätä kaikkea roboteista (Lasten Keskus 2025, kuv. Susanna Rumiz, suom. Tuuli-Maaria Rauta) – Lisää ”Et ikinä arvaa”-sarjaa, nyt tuoreemmasta päästä. Robottikirjassa kerrotaan paljon kaikenlaista nippelitietoa roboteista. Tuore kirja tuntuu ajantasaiselta ja esittelee robotiikan mahdollisuuksia monipuolisesti. Sarjan vakionimet tekijöinä takaavat tasaisen laadun ja siivon ulkoasun. Tämä on tasaisen luotettava tietokirja kaikille roboteista kiinnostuneille koululaisille.

Anni Pyykkö ja Eveliina Netti: Ruokamatkailijat (Lasten Keskus 2026) – Venni ja Lyly -sarjan kolmannessa osassa mielikuvitusmatkaillaan ympäri maailmaa erilaisten ruokien perässä. Millaista ruokaa syödään eri puolilla maailmaa? Miten ruokailutottumukset eroavat? Muun muassa näihin kysymyksiin saadaan vastauksia, kun Venni ja Lyly selvittävät asiaa. Lopussa on totuttuun tapaan vähän tehtäviä pähkäiltäviksi ja jokunen maistuvalta vaikuttava resepti maailmalta. Ruoka-aiheisia lasten tietokirjoja ei ole ruuhkaksi asti, joten tämä kirjasarja on oikein tervetullut.

Oldřich Růžička ja Alexandra Hetmerová: Mistä tavarat tulevat (Otava 2017, suom. Iiris Kalliola) – Lasten tietokirja kertoo tavallisten asioiden valmistamisesta: kirja kertoo, miten syntyvät leipä, t-paita, kirja, lusikka, lasi ja tuoli. Jokaiselle aiheelle on oma aukeamansa, joka taittuu auki tuplakokoiseksi aukeamaksi. Sen sisällä aiheen yksityiskohtia taas havainnollisestaan minikirjoilla. Toteutus on ihan näin aikuisenkin näkökulmasta tosi hieno, ja lapsenahan tällaisesta olisin ollut aivan innoissani. Kirja on suunnattu pienille lapsille ja maalaa tavaroiden tuotannosta vähän turhan ruusuisen kuvan, mutta se on sitten toinen oppitunti se – kyllä tällaiselle pehmeämmälle lähestymisellekin on ihan paikkansa.

Tiina Sarja, Mikko Posio ja Henna Ryynänen: Kuka vei roskat? (Kustannus-Mäkelä 2020) – Annin ja Akselin isä on ostanut uuden hienon dronen, mutta lapset eivät saa sitä lennättää. Niinpä drone otetaan käyttöön ilman isän lupaa – mutta hups, se lentääkin suoraan biojäteastiaan, jonka roska-auto tulee tyhjentämään. Lapset joutuvat vaikean pelastustehtävän pariin ja siinä ohessa jaellaan sitten paljon tietoa kierrättämisestä. Miksi kiertotalous on tärkeää, mitä kaikkea voi kierrättää ja kannattaako jätettä ylipäänsä tuottaa – muun muassa tällaisia kysymyksiä tässä lasten tarinallisessa tietokirjassa pohditaan. Arvioni Kirjavinkeissä.

Tiina Sarja, Mikko Posio ja Henna Ryynänen: Minne sähkö meni? (Kustannus-Mäkelä 2018) – Anni ja Akseli selvittävät -sarjan ensimmäisessä osassa ihmetellään mitä tapahtuu, kun sähkökatko tulee. Minne sähkö meni? Käy ilmi, että sähkönjakelun tiellä on monia esteitä, ja siinä sivussa esitelläänkin sitten monenlaisia erilaisia tapoja tuottaa sähköä. Melko niukasti teoksessa käsitellään sähköntuotannon haittapuolia – uusiutuvia suositaan ja kivihiilen ja ydinvoiman saasteongelmat mainitaan – mutta esimerkiksi tuulivoiman tai aurinkoenergian haittapuolia ei juuri käsitellä. Toisaalta kirjassa on myös ajatusta sähkön käyttämisen vähentämisestä. Näistä rajoituksista huolimatta kirja on oikein kelpo katsaus erilaisiin sähkön tuottamisen tapoihin ja vastaa hyvin kysymykseen siitä, mistä sähkö pistorasiaan tulee.

Leena Virtanen ja Anne Vasko: Pasi, vaarallinen kissa (Art House 2026) – Pienten lasten helppotajuinen kuvakirja kertoo kissan historiaa. Miten afrikkalaisesta villipedosta tuli lemmikkieläin? Kissojen matkaa ihmisen kumppaniksi kuvataan hurmaavasti. Tekstiä on vähän, joten tämä on helppolukuinen kirja, ja Anne Vaskon upea kissakuvitus ihastuttaa varmasti kaikkia kissojen ystäviä. Oikein mainion kissamainen tietokirja lapsille.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua