Anna Inginmaa sukeltaa poppiin elokuvallisen jazzahtavasti – arviossa Yhdeksän elämää

Ilkka Valpasvuo
27.02.2026
twinlp303 616a3bbd

LEVYT | Yhdeksän elämää -albumin kappaleet matkaavat tumman elokuvallisesti laulajakeskeisen jatsahtavan popin maailmoissa.

”Levy tiivistää parhaimmillaan hienoa luentaa leppoisan ja kohtalokkaan sulavasta kohtaamisesta.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Inginmaa: Yhdeksän elämää

Jazz- ja soul -laulajana tutuksi tullut Anna Inginmaa julkaisi vuonna 2016 Huominen on uni -levyn Kauko Röyhkän ja instrumentaaliyhtye The Hypnomenin kanssa. Garagerockista tunnelmalliseen psykedeliaan 1990-luvulta tähän päivään kulkeneen The Hypnomenin kanssa Inginmaa teki yhteisen Maailma katoaa -levyn myös vuonna 2024. Niinpä on luontevaa, että Inginmaan tuoreella popmusiikin syövereihin sukeltavalla soololevyllä on Inginmaan omien sävellysten ohella Hypnomenin Pekka Laineen ja Kyösti Salokorven kanssa sävellettyjä kappaleita. Tekstejä ovat kirjoittaneet Rosa Liksom. Maritta Kuula, Merita Berg sekä Kauko Röyhkä.

Jos vuoden 2011 Nämä kujat– ja vuoden 2020 Anna Inginmaa -levyt sekä Hypnomen-yhteistyöt lasketaan yhteen, on Yhdeksän elämää (Stupido, 2026) Inginmaan viides albumi. Albumin tuotannosta vastaa Lyyti- ja Tiisu-yhtyeistä tuttu Antti Vuorenmaa.

Albumi ammentaa Inginmaata inspiroineista tekijöistä, joita ovat esimerkiksi ranskalainen elokuvasäveltäjä Michel Legrand, jazz- ja iskelmäikoni Carola ja ruotsalainen poptähti Lykke Li. Levyn kappaleet matkaavat tumman elokuvallisesti laulajakeskeisen jatsahtavan popin maailmoissa löytäen sävyjä niin 1960-luvun ranskalaisesta elokuvamusiikista, voodoo-rytmeistä kuin kaihoisasta iskelmästäkin. Albumi julkaistaan yhteistyössä Stupido Recordsin kanssa, mutta on rahoitettu Inginmaan omasta Mesenaatti-kampanjasta kertyneillä varoilla.

* *

Levyn aloittava Lemmenmalja viekoittelee puoliksi kuiskaillen. Lyömien pehmeästi hölkkäävä shuffle kohtaa hiippailevasta pohdiskelusta duurikaareen kasvavan laulun ja soiton pienieleiset mausteet ihan mukavasti. Ytimekkäästi soiva Älä soita vaihtaa sähköisemmän makuiseen sykkeeseen ja öisestä maisemasta huolimatta leppoisaan laulukeinutteluun, jossa huokaukset ja venytykset eivät haasta tunnelman kepeyttä. Huolettomuus korostuu, kun toisen lupauksia ei jaksa kuunnella, vaikka elämä olisi toisaalla.

Koti-ikävä on sen sijaan selkeästi kohtalokkaampi ja tummempi painos orkestraalisesti soivasta, yökerhojazzahtavasta popiskelmästä. Inginmaan äänen kaihoisa väre sopii hienosti jousien kanssa sykkivään tapettiin. Pienesti naksutteleva Hullu akka ratsastaa kaupunkiin modernina kantrijazz-vaaniskeluna. Kertosäe nousee toimivasti mutta ”mä oon hullu akka, musta kynsilakka” -sanailu ei oikein vakuuta. Biisin tarinassa on hyvä täältä pesee -noste, mutta kauhean iskeviä riimejä tai kielikuvia kappale ei jätä korvien väliin pyörimään.

* *

Puhelaululla hillitysti asteleva Sulautuminen kaartaa jousilla ja laululla ihan komeasti kerrossaan, mutta lipuu pois sanojensa tapaan. Öisesti sykkivä maisema on jousisoivine melodiakaarineen ihan toimiva, mutta jonkinlaista koukkua vielä kaipaisi. Rautalankakaikuisasti näppäilevä Aaverakastaja onnistuu paremmin tiivistämään tunnelmastaan syliinsä sulkevaa käärinliinaa.

Leikittelevällä pianolla askeltavan Milky Wayn laidalla -kappaleen kertosäe ei onnistu puhuttelemaan vaan vaikuttaa hiukan kankealta. Beatlesmainen torviosio piristää silti kappaletta kivasti eikä kepeämpi tatsi sammuta Inginmaan albumia leimaavaa, pienieleisesti leijuvaa intiimiä kipinää.

Salamurhaajan huohotus tuo hyvää vaaniskelevaa energiaa pakettiin. Iggy Popin Lust for Lifen mieleentuova rytmikuvio, rautalankanäppäily, urkumausteet ja vauhdikkaasti nytkyttävät lyömät luovat savuiseksi kaiutetun laulun kanssa kepeän uhkailevaa agenttijatsia pienesti funkilla ytimellä. Kuolleen naisen kengät on levyn selkein hitti, joka jää korvaan ensikuulemalta ja jota huomaa hyräilevänsä mukana useammankin kuuntelukerran jäljiltä. Pienen savuisesti ja ihanan tummasti sipsutteleva ja hallitusti nytkäyttelevä kappale onnistuu juuri sopivasti riisumaan kaiken turhan pois. Ihana tasapaino leppoisan ja kohtalokkaan välillä!

Ring ring jatkaa mukavan leveästi rullaavalla popkaavalla öistä tunnelmointia, jossa tumma syke maalaa sateisen kaupungin pimeyttä. Jos et sä soita saa kappaleesta urbaanisti sykkivän sukulaissielun, jonka moderni iskelmäpop kaartaa komeasti. Aarre päättää levyn loppupään nousujohteen viipyilevän riisutulla kapakkajazziskelmäisellä kohtalokkuudella, jossa Inginmaan laulun kuulas väre pääsee valokeilaan. Kappaleen jousisovitukset tuovat juuri sopivasti lisää leveyttä väliosaan. ”Arpeni sain, mut aarrettain ain varjelen.”

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.