Helmi Klint, Emilia Eerola ja Noora Koski-Kivinen. Kuvat: Kangasalan Pikkuteatteri
TEATTERI | Kangasalla nähdään jotain ainutkertaista – lasten ja nuorten teatteri esittää kuolemaan kulkevan hamekaartin viimeiset kuukaudet.
”Pienimmät lapset tuovat pelkillä katseilla, hymyillä, leikeillä esitykseen hymyä, lohtua, herkkyyttä.”
ARVOSTELU

Veriruusut
- Ohjaus: Mika Eerola
- Dramatisointi: Pekka Saaristo
- Ensi-ilta: Kangasalan Pikkuteatterissa 12.2.2026.
Yksi suukko oikeaan aikaan voi valaista ja pelastaa puoli maailmaa.
Anneli Kannon kirjassa Veriruusut Sigrid saa ujonpuoleisen suukon Martilta hevosrattailla jossain Lammin tienoilla keväällä 1918.
Suukko on nuorten ensimmäinen ja jää viimeiseksi. Valkoiset pysäyttävät Venäjälle matkalla olevat nuoret punakaartilaiset, ampuvat haavoittuneen Martin siihen paikkaan ja vievät Sigridin Hennalan vankileirille Lahteen.
Siellä hänet teloitetaan 30 muun Valkeakosken punakaartiin kuuluneen tytön kanssa. Eikä tämä ole fiktiota vaan täyttä totta: Hennalassa teloitettiin yli 200 naista. Ja syyksi kuolemantuomioon riitti, että tytöllä oli housut.

Sigrid (Helmi Klint) ja Martti (Aleksi Saari) löytävät toisensa.
* *
Kirjan viimeinen lause on: ”Sigrid Suovanen olisi täyttänyt seuraavalla viikolla 16 vuotta.”
Samaan virkkeeseen päättyy myös Veriruusut-näytelmä Kangasalan Pikkuteatterissa. Seuraa pitkä hiljaisuus, jota muutama nyyhkäisy säestää. Aivan kuin yleisö olisi päättänyt yhteisestä sopimuksesta kunnioittaa Valkeakosken naiskaartin muistoa hiiskahtamatta.
Lopulta katsojat toipuvat ja aloittavat raikuvat aplodit, jotka jatkuvat pitkään.
Pikkuteatterin työryhmä on ne ansainnut: kolmetuntinen esitys on pelkkää timanttia alusta loppuun.
* *
Pakko myöntää, että kauhistuin, kun ensimmäisen kerran kuulin valinnasta – miten ihmeessä lasten ja nuorten harrastajateatteri selviää sisällissodasta? Kuinka nuoret tytöt ja pojat opetetaan kantamaan asetta, siis oikeaa kivääriä ja tappamaan sillä toisia uskottavasti.
Toisaalta; ihan samassa tilanteessa oltiin vuonna 1918, Valkeakosken punakaartin tytöt olivat täsmälleen saman ikäisiä kuin nyt heitä esittävät Kangasalan nuoret.
Juuri se tekee Kangasalan esityksestä ainutlaatuisen, järisyttävän kokemuksen, kaikki tämä on tapahtunut – eikä saa tapahtua enää koskaan.

Mauri Hakanen (vas.) on yksi näytelmän aikuisvahvistuksista.
* *
Olen aiemmin nähnyt KOM-teatterin ja Valkeakosken kaupunginteatterin Veriruusut.
Kangasala saa jäädä elämäni viimeiseksi: vanha sydän ei kestä enää yhtään tytön teloitusta. Sigridiä esittävän Helmi Klintin kasvot, hymyt, naurut ja itkut eivät unohdu ikinä, ne riittävät minulle.
Sen sijaan suosittelen jokaiselle matkaa Kangasalle: Pikkuteatteri on joka suhteessa valloittava paikka ja esiintyjät pulppuavat kaikesta kauhusta huolimatta iloa ja valoa. Sitä paitsi on vaikea kuvitella ajankohtaisempaa näytelmää.
Anneli Kannon tervehdys käsiohjelmassa on niin vahvaa asiaa, että siteeraan sitä tässä pitkälti.
”Onko nykyajan nuorilla naisilla ja yli sata vuotta sitten aseelliseen punakaartiin liittyneillä tehtaantytöillä jotain yhteistä?
On, jopa aika paljon.
Asetta kantavat, alle kaksikymmenvuotiaat punakaartilaistytöt olivat monessa mielessä vallankumouksellisia: ase, housut, lyhyt tukka, yhteiskunnallinen aktiivisuus, itsenäisyys. Silloin ja nyt nuoret naiset ovat usein radikaaleja ja tunnistavat ajan hengen ja muutoksen nopeammin kuin muut. He ovat edelläkävijöitä uusien toimintatapojen omaksumisessa, asenteissa ja kielessä.
Yhteistä on myös nuorten naisten osakseen saama vähättely ja halveksunta. Valkoinen vastustaja nimitteli tyttöjä aistisairaiksi ja raateluvimmaisiksi, punaiset miehet puhuivat nollakomppaniasta tai punttipersepataljoonasta, joka on ’vain sitä yhtä pyssyä varten’. Tänä päivänä some on se tila, jossa nuoria naisia ahdistellaan. Jos nainen on poliittisesti tai aatteellisesti aktiivinen, häntä nimitellään ja uhkaillaan.”
Tätä en itse näin miehenä osannut ajatella. Mutta niinhän se taitaa olla.

Fanni ja Anni eli Aurora ja Elvi Latvala.
* *
Kangasalan esityksessä on mukana myös pieniä lapsia – heitä löytyy omasta takaa, onhan Pikkuteatterilla kolme eri ryhmää: Alle 7–13-vuotiaat, 13–15-vuotiaat ja yli 16-vuotiaat.
Pienimmät lapset tuovat pelkillä katseilla, hymyillä, leikeillä esitykseen hymyä, lohtua, herkkyyttä. He ovat lavalla myös loppukohtauksessa – se on viisas, kaunis, valoisa ja jollain tavalla jopa toiveikas ratkaisu.
No, aivan omalla nuorisoporukalla Veriruusuja ei saatu aikaan. Mukana on muutama täysi-ikäinen harrastaja ja pari virtuoosimaista nokialaisvahvistusta.
* *
Kangasalan Pikkuteatterin motto on: ”En minä, et sinä, vaan me”. En rupea siis erikseen kehumaan näyttelijöitä enkä muuta työryhmää, totean vain, että kaikki tekevät aivan saatanan hienoa työtä ohjaaja Mika Eerolaa myöten.
No, ehkä yksi kunniamaininta: puvustajan eli Heidi Jaakkolan urakka on varmasti ollut valtava. Ja jälki on upeaa.
Ja lopuksi: viime aikoina on pohdittu, mikä kirja voitaisiin televisiossa lukea alusta loppuun Tuntemattoman sotilaan ja muumien jälkeen.
Ehdotan Anneli Kannon Veriruusuja. Siinä hiljenisi hetkeksi koko Suomi ja some.
Matti Kuusela
Veriruusut
- Perustuu Anneli Kannon alkuperäisromaaniin
- Dramatisointi Pekka Saaristo
- Ohjaus Mika Eerola
- Puvustus Heidi Jaakkola
Ensi-ilta Kangasalan Pikkuteatterissa 12.2.2026. Esityksiä 8.3. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Vauhdikasta menoa Tampereen Teatterissa Ohukaisen ja Paksukaisen seurassa – arviossa Laurel ja Hardy: Mykkäfilmin mestarit
TEATTERI | Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä juhlistetaan Stan Laurelia ja Oliver Hardya. Rooleissa nähdään itseään säästelemättömät Risto Korhonen ja Ville Majamaa.
Kuinka hyvinvointivaltota rakennettiin ison naapurin kyljessä – arviossa Kansallisteatterin Toinen tasavalta
TEATTERI | Esa Leskinen on saanut kypsytellä Suomi-neidon tarinan seuraavaa lukua rauhassa. Toinen tasavalta seuraa kolme vuotta ensimmäisen perässä.
Tarina traagisesta rakkaudesta ja yhteiskunnan tekopyhyydestä – La Traviata Kansallisoopperassa
OOPPERA | Giuseppe Verdin ooppera nähtin Kansallisoopperassa 200. kerran. Uusintaohjauksen Giancarlo de Monacon vuoden 1988 alkuperäisohjauksen pohjalta on tehnyt Jere Erkkilä.
Parittoman perässä pesukoneeseen – arvossa Cirkossa esitetty Pyykki
TEATTERI | Ranskalais-suomalaisena yhteistyönä toteutettu Pyykki tarjoaa sellaista, mitä ei edes voisi kuvitella olevan mahdollista elävässä esitystilanteessa.




