Mihin tarvitaan kirjallisuutta, kysyy Mihail Šiškin esseekokoelmassaan – arviossa Viha ja kauneus

Kuvat: WSOY / Yvonne Boehler

Mihail Šiškinin Viha ja kauneus –kirjassa (WSOY, 2024) on kaksitoista Vappu Orlovin venäjästä kääntämää artikkelia tai esseetä ja kolme Sirpa Hietasen saksasta kääntämää.

Šiškin aloittaa johdannolla: ”Mihin tarvitaan kirjallisuutta?” Hän vastaa, että samoin kuin aikaisemmin oma valtio katkaisee nyt venäläiseltä kulttuurilta selän. Se on kauhistuttavaa, mutta todellista. ”Sotaakäyvä diktatorinen hallitus ja kulttuuri ovat yhteensovittamattomia.”

Šiškin ei säästä koulutustakaan viiltävältä kommentoinniltaan: ”Koulusivistyksen ytimenä minun maassani on totuttaminen banaalisuuteen ja sovinnaisuuteen. Koulu hukuttaa puhtaan nuoren sielun korkeat ihanteet… niin kuin kissanpojat.”

Avaruuden mustat aukot kiinnostavat ja osin pelottavatkin. Mutta lähin musta aukko ei sijaitsekaan avaruudessa, vaan Venäjällä, ja siihen ovat pudonneet sekä Ukraina että Venäjä. Šiškin pelkää, että musta aukko vetää sisäänsä koko Euroopan. Tämä aukko on ”vanhenevan ihmisen sielu… hänen pelkonsa.”

Ukrainalaiset onnistuivat karkottamaan oman rosvojoukkonsa (Viktor Janukovytš joukkoineen karkoitettiin Kiovasta 21.–22.2.2014 Euromaidanaukion mielenosoitusten jälkeen). Se laukaisi pelon, että sama voisi tapahtua Venäjällä. Jokainen ihminen kasvattaa tätä aukkoa, jos toimii Venäjän hybridivaikuttamisen mukaisesti.

* *

Venäjän tsaarit mukaan lukien Stalin ovat aina tulkinneet kirjailijoitaan oman ideologiansa ja valtansa pönkittämiseksi. Šiškin sanoo suoraan, että ”nykyjohto voi haistattaa kirjallisuudelle pitkät – sille on tärkeämpää ohjailla äänestäjäkuntaa ainoan informaation lähteen television kautta”. Se tarjoaa ”yhä saman piinallisen kuvan”, jossa ”pyhää isänmaata – vailla mitään ideologioita – ympäröi vihollisten meri, ja vain kansakunnan isä voi pelastaa sen vallankumouksen kaaokselta.”

Moni meistä ei ehkä ole lukenut Dostojevskia. Kun lukee hienon kirjallisen esseen ”Dostejevski ja Venäjän idea”, saa tyhjentävän kuvan tästä yhä merkittävästä ja tärkeästä kirjailijasta ja hänen tuotannostaan.

Šiškin ei kuitenkaan säästä Dostojevskia, vaan toteaa hänen olleen juutalaisten ja ulkomaalaisten halveksija. Hänen oli pakko haukkua ja tuomita juutalaiset. Dostojevski kirjoittaa vaimolleen Bad Emsistä: ”Kaikki on mahdottoman kallista, mitään ei voi ostaa, kaikki ovat jutkuja.”

Šiškin analysoi myös muita Venäjän kirjailijajättiläisiä, kuten Nikolai Gogolia ja tämän teoksia Nenä sekä Kuolleet sielut. Perusidea on, että ihmiset ovat tulkinneet Gogolin teokset aivan väärin ja turhaan nauraneet hänen henkilöhahmoilleen.

Gogolin kirjojen analysoinnin jälkeen päästään Ivan Turgenevin kautta ”Taistelu tyhjyyttä vastaan” -esseeseen. Siinä Šiškin väittää, että Leo Tolstoi ei kirjoita vain juonista tai henkilöistä, vaan yrittää kirjojensa ja muiden tekstiensä avulla vastata kaikkein suurimpaan kysymykseen: Miten elää niin, että elämä ei ole turhaa?

Tuosta kysymyksestä ja siihen vastaamisesta syntyi tolstoilaisuus. Se ulottui jopa Suomeen. Elisabeth Järnefelt (1839–1929) oli kirjeenvaihdossa Leo Tolstoin kanssa ja mahdollisesti vieraili Tolstoin kartanolla Jasnaja Poljanassa (Ясная Поляна), jossa ainakin August Järnefelt (1833–1896) vieraili kirjallisten lähteiden mukaan.

* *

Šiškinin Viha ja kauneus -teos on suhteellisen lyhyt, vain hieman yli 200 sivua. Onpa se silti hengästyttävää ja hidasta luettavaa; teksti on suorastaan loistavaa suomennettunakin.

Selvästi kirjailija vihaa nykymenoa Venäjällä, mutta iloitsee, että venäläinen kulttuuri, taide ja musiikki elävät ja kukoistavat emigraatiossakin apunaan nykyteknologia virtuaalimaailmoineen.

Jukka Kallio

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua