Esko Roine. Kuvat: Kari Sunnari

Kylmät taloudelliset tosiasiat ovat ajaneet teattereita monenlaisiin säästötoimiin. Yksi näkyvä muutos on, että taidelaitokset tekevät entistä enemmän yhteistyötä.

Tampereen Työväen Teaterin Isä on siitä hyvä useamman teatterin työn tulos, että yleisö ei välttämättä edes tajua, miten juuri tässä produktiossa on pihistelty.

Isää esitettiin vuonna 2023 Kuopion kaupunginteatterissa, missä siitä tuli suoranainen ilmiö sikäläisittäin hurjine katsojalukuineen. Esityksen oli ottanut ohjelmistoon teatterinjohtajana silloin siellä ollut Tommi Auvinen.

Eläkkeelle jäätyään hän otti muokatakseen Taava Hakalan Kuopioon ohjaaman näytelmän ja sovitti sen nyt Janne Auvisen ja Miko Jaakkolan johtamaan TTT:hen. Siksi nyt ensi-iltansa Eino Salmelaisen näyttämöllä saaneelle kappaleelle on merkitty poikkeuksellisella tavalla kaksi ohjaajaa.

Myös lavasteet ja puvustukset on saateltu jokseenkin sellaisenaan Savonmaalta Pirkanmaalle. Tämä tuskin haitannee asiakkaita. Taloilla ei liene hirveän paljon yhteistä katsojakuntaa.

Epäluuloja, aikaharhoja, tuntemattomia kanssaihmisiä. Janne Kallioniemi (vas.) hämmentää Esko Roinetta, Miia Selin tukee tyttärenä.

* *

Tamperelaisyleisön kannalta on joka tapauksessa ensiarvoista, että pääosan esittää täällä sama Esko Roine, joka veti André-isän roolin Kuopiossakin. Muu ryhmä on toki aivan eri kuin siellä. Työviksen vakiväestä etenkin Miia Selin tukee erinomaisesti Roinetta. Riikka Papuselle, Maiju Saariselle, Pentti Helinille ja Janne Kallioniemelle jää vähemmän tekemistä, mutta kaikki ovat tehtäviensä tasalla.

Mutta tämä toki on erityisesti Roineen show. Mestarin rutiini ei ole ruostunut tippaakaan vuosien vieriessä, karisma vain kasvaa ja vahvistuu. Kun näyttelijä esittää muistisairautensa kanssa totaalisen eksyksissä olevaa hahmoa, on hänen oltava erityisen hyvin paikalla ja nallin päällä tekemisestään.

Voi olla, ja on jopa todennäköistä, että moni teatterikatsoja on nähnyt Isän elokuvana, jossa loistaa pääosassa sir Philip Anthony Hopkins. Vertailu kahden veteraanin välillä on turhaa. Esko tekee Isänsä suomalaisella sävyllä ja antaa alkuperäisen version olla vaikuttamatta valintoihinsa.

Jos esiintymisessä on jotain tuttua, niin se johtuu etenkin aiheen valitettavasta tuttuudesta melkein meille kaikille. Ei ole kovin monta teatterikatsojaa, joka ei olisi seurannut enemmän tai vähemmän läheltä jonkun enemmän tai vähemmän läheisen kanssaihmisensä luisumista muistisairauden anteeksiantamattomaan ja pimeään kuiluun.

Kuilussa aika katoaa, ihmisten identiteetit hämärtyvät, todellisuus toistaa itseään. Joskus tauti antaa helpotuksen kirkkaita hetkiä, mutta sitten johtolanka taas häviää. Vain tarkat rutiinit tuovat hetkittäin turvaa elämään.

Synkkää psykodraamaa, kyllä. Mutta saa siinä nauraakin. Kun monta kertaa tosielämässäkin täytyy vain antaa naurun tulla, kun muistisauraus kuljettaa keljuine käänteineen niin potilasta kuin läheisiä.

Toisinaan suuri sharmööri, toisinaan vihainen vanhus, sitten eksynyt lapsi. Esko Roine käy hienosti läpi dementikon eri luonneroolit, tässä seuranaan Riikka Papunen.

* *

Tätä kaikkea Florian Zellerin vuonna 2014 Molière-palkittu näytelmä kuvaa. Mutta Isän taika on siinä, että se katsoo kaikkea sairastajan itsensä näkökulmasta. Unohtamatta kuitenkaan sitä, että dementia on niin sanotusti koko perheen sairaus. Se mullistaa kerralla useamman ihmisen elämän ja arjen.

Myös se meille monille tuttu elokuva vuodelta 2020 on pitkälti Zellerin käsialaa. Siinä hänellä oli ohjaajakaverinaan teoksen ranskasta englanniksi kääntänyt Christopher Hampton.

Kuka? Mitä? Koska? Esko Roine ihmettelee, keitä Maiju Saarinen ja Pentti Helin (oik.) ovat.

* *

Kuopion Isä oli käsittääkseni kaksituntinen. Tampereelle juttua oli ilmeisesti hiukan tiivistetty.

Jollain lailla jäi maku, että olisi voinut tiivistää enemmänkin. Esitys ei ainakaan olisi kärsinyt, jos se olisi puristettu puoleentoista tuntiin ja viety läpi ilman väliaikaa.

Vähintäänkin väliajan paikka jäi hämmentämään. Kun varsin lyhyt toinen puolikas päättyi, tuntui siltä, että kaikki tuli jo sanotuksia avausjaksolla. Loppuhetkillä oli olo, ettei kahvitauon jälkeen pystytty tunnelmaa nostamaan tekstin edellyttämälle tasolle, kun jo oli loppuhimmennyksen ja kumarrusten vuoro.

Toki toinen jaksokin tarjosi oivalluksia, mutta niistä ei tällä tavalla saatu kunnolla kaikkea irti.

Matti Mörttinen

Isä

• Käsikirjoitus Florian Zeller
• Suomennos Reita Lounatvuori
• Ohjaus Tommi Auvinen / Taava Hakala
• Pukusuunnittelu Taava Hakala
• Lavastussuunnittelu Sari Paljakka
• Valosuunnittelu TJ Mäkinen
• Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
• Rooleissa Esko Roine, Riikka Papunen, Maiju Saarinen, Miia Selin, Pentti Helin Janne Kallioniemi

Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä 5.2.2026. Esityksiä 16.5. asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua