Mustan ja valkoisen mestari K – Pentti Kaskipuro ja abstraktin houkutus

Pentti Kaskipuro ja mallinsa Korsossa vuonna 2002. Kuva: Tiina Nyrhinen

Pentti Kaskipuro. Sara Hildénin taidemuseossa 19.4.2026 saakka.

Taidegraafikko Pentti Kaskipuron tuotanto on esillä Tampereella Sara Hildénin taidemuseon kaikki tilat kattavassa näyttelyssä. Ajankohta hänen taiteensa esittelylle on suotuisa.

Ensinnäkin teosten kehystämisessä on koittanut heijastamattomien museolasien ansiosta uusi aika. Kaskipuron teoksia täytyy katsoa läheltä. Omien kasvojen peilaamisen sijaan nyt pääsee katsomaan itse grafiikan vedosta melkein kuin ilman lasia.

Toiseksi museo on juuri käynyt läpi valoremontin. Yleensä vaikeasti ripustettavissa oleva grafiikka on saatu esiin maagisen tasaisen ja juuri oikean värisen valon siivittämänä.

Sara Hildénin taidemuseolla on hallussaan käytännössä koko Pentti Kaskipuron tuotanto. Museossa on Kaskipuron grafiikkaa koskien taidehistoriallista asiantuntemusta, onhan taidemuseon johtaja emerita, FL Päivi Loimaala tutkinut laajasti Kaskipuron taidetta.

Neljäs hyvä syy Kaskipuron taiteen esittelylle on, että ihminen kaipaa näinä levottomina aikoina todellisuuteensa edes hetkeksi jotain tasapainoista, levollista ja lämpimän humoristista. En keksi ahdistukseen parempaa lääkettä kuin Mestari K:n tuotanto.

Kuka oli Mestari K?

Nuorille sukupolville Pentti Kaskipuro (1930–2010) saattaa olla tuntemattomampi nimi kuin Outi Heiskanen, Esa Riippa tai Elina Luukanen. Kaskipuro oli Taideteollisen oppilaitoksen grafiikan osaston opettajana edellä mainituille ja monille muille taiteilijoille tärkeä auktoriteetti ja innoittaja 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.

Grafiikan osastolla vedostettiin kuparilaattoja ankarien sääntöjen mukaisesti, mutta opettajan lempeän huuliharpunsoiton säestyksellä. Tästä yhdistelmästä syntyi Outi Heiskasen sanoin ”Kaskipuron itsekurikoulu”. Outi Heiskanen kuvasi Kaskipuron linjaa vankkumattomaksi kuin Korson rata. ”Opettaja on tolppa, jota voi yrittää potkia, mutta ei se mihinkään kaadu.”

Pentti Kaskipuro päätyi nuorena mainossuunnittelijaksi kauppaliike Elannon palvelukseen. Hän tutustui mustavalkoista taidegrafiikkaa tekevään Pentti Lumikankaaseen ja sai hänen kanssaan käydyistä keskustelusta innoitteen omien kuvien tekemiseen. Metalligrafiikan vedostamisen hänelle näytti Aukusti Tuhka. Lyhyen opiskelujakson jälkeen muu taito oli itse opittua.

Lähellä tehty, läheltä katsottava

Kaskipuron tekniikaksi vakiintui kuivaneula ja akvatinta. Teosten intiimi mittakaava ei ollut sattumaa, sillä erilaiset silmävaivat seurasivat häntä koko elämän ajan. Grafiikanlaattaa pystyi tekemään suurennuslasin avulla, ja jotkut laatat ovatkin vain muutaman neliösentin kokoisia. Korsolaisen rintamamiestalon ullakolle hän rakensi kattoikkunalla varustetun työhuoneensa, ja malleiksi vakiintuivat suomalaisen keittiön peruselintarvikkeet.

Pentti Kaskipuro työhuoneellaan vuonna 2002. Kuva: Tiina Nyrhinen

Mutta ennen tätä vaihetta Kaskipuro teki muotokuvia ja maisemia. Näitä 1950-luvun vedoksia ei ole kovinkaan usein nähty, ja nyt ne täyttävät ilahduttavasti Sara Hildénin taidemuseon A-salin kokonaisuudessaan. Hieman kankeista ”ihmisistä työnsä ääressä” -teoksista kiinnostus kohdistui myös vahvemmin psykologisesti hahmoteltuihin muotokuviin, teollisuusrakennusten massoihin, ajelehtiviin jäälauttoihin ja kallioleikkauksiin.

Abstraktin houkutus näkyy selkeimmin Kaskipuron rikkoutunutta modernia maisemaa esittävissä teoksissa. Puiden ohuet oksat kurottavat taivaalle kasvaen raskaasta, lohkoihin sommitellusta kivimassasta.

Kallioleikkaus I, 1953. Viivasyövytys. Sara Hildénin Säätiön kokoelma. Kuva: Katri Krohn Lassila

Kaskipuro eli mukana Helsingissä vuonna 1961 pidetyn Ars-näyttelyn tunnelmissa. Hän on kertonut, miten yhtäkkiä lähes kaikki suomalaiset taiteilijat siirtyivät kosmisiin sfääreihin: ”Kuin olisi kaljapulloa ravistettu ja avattu korkki”, hän kuvasi vuonna 2002 tekemässäni haastattelussa. Hän päätti valita toisin, pysyä esittävässä.

Ruislimppu, kananmuna, lanttu ja sienet – näistä aineksista kehkeytyi hänen työhuoneellaan monen vaiheen jälkeen filosofisia merkityksiä mahdollistavia valon kantajia. Niiden täydellistä muotoa ja maagista hohtoa korostaa pehmeän grafiikanlehden syvänmusta maailma.

Ruislimppu, viivasyövytys ja akvatinta, 1969. Sara Hildénin Säätiön kokoelma

Ei ihme, että Kaskipuro valittiin Venetsian biennaaliin vuonna 1964. Giorgio Morandin kotimaassa sommitelmat yksinkertaisista aiheista upposivat yleisöön. Venetsiassa saatu näkyvyys vaikutti siihen, että Kaskipuron taidetta löytyy myös kansainvälisesti merkittävien museoiden kokoelmista.

Kaskipuro kerrankin ilman ”koululaisia”

Vuosien mittaan on koottu monia ”Kaskipuron koulu” -tyyppisiä näyttelyitä. Nyt museotilan saa vallata kokonaan mustavalkoisen grafiikan mestari, ja valinta tuntuu juuri oikealta.

Näyttelyyn liittyy luentosarja ja kerran viikossa esitettävä Rax Rinnekankaan tekemä dokumenttielokuva. Alakerrasta löytyy multimediakooste Kaskipuron teoksista, ja katsoja voi itse valita kokoavan kombinaation teoksista joko eri vuosikymmenien tai teeman mukaan.

Ystäväni kävivät avajaisissa ja moittivat täysin mustavalkoista ja pieniin, vaatimattomiin aiheisiin keskittyvää näyttelyä tylsäksi, mutta oma mielenkiintoni kyllä pysyy tiukasti loppuun saakka.

Laatat kertovat grafiikan taiteesta vain puoli totuutta. Pienet laatat museon seinällä ovat kuin maagisia amuletteja. Kuva: Tiina Nyrhinen

Vaihtelua ja konkretiaa graafikon työskentelyyn tarjoavat jotkut lähes koruiksi ripustetut laatat seinillä ja kokonainen laatoista koottu sommitelma, jossa tutut teokset hehkuvat salaperäisinä ja samalla niin yksinkertaisina.

Grafiikassa taito ulottuu myös piirtämisen ja kaivertamisen yli, syövytyksen saloihin ja akvatintapölyn olemukseen, vedostusvärin tummuuteen ja prässin asetuksiin. Grafiikanpaja Himmelblaun tiloissa kuvattu vedostusnäytös juhlistaa hienosti Kaskipuron loppuaikojen uskotun vedostajan, Tommi Hietasen työskentelyä.

Outo maisema, 2002. Kuivaneula ja akvatinta. Sara Hildénin Säätiön kokoelma. Kuva: Katri Krohn Lassila

Teokset herättävät tekijänsä eloon, ja Kaskipuron rauhallinen ääni seuraa minua koko kierroksen ajan. Viimeisimpien kuivaneulatöiden joukosta löytyy myös se kuivunut lanttu, jonka Kaskipuro löysi kellaristaan, ”pystytukka, josta kasvoi jänniä lankoja”.

Tiina Nyrhinen

Näyttely jatkuu Sara Hildénin taidemuseossa 19.4.2026 saakka. Näyttelyyn liittyy myös luentosarja ja elokuva.  Sunnuntaina 22.2. klo 13 FL, taidemuseon johtaja emerita Päivi Loimaala: ”Pentti Kaskipuron asetelman hiljaisuudesta”. Sunnuntaina 29.3. klo 13 Kuvataiteilija, taidegraafikko Inari Krohn: ”Pentti Kaskipuro ja keskitien viisaus”. Keskiviikkoisin klo 18 Rax Rinnekankaan dokumenttielokuva Mestari K ja hänen koulunsa (2003). Kesto 50 min.

Jutun sitaatit ovat teoksesta Hannu Väisänen ja Tiina Nyrhinen: Vedostuksia (Otava, 2003).

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua