Kuva: Kari Sunnari
TEATTERI | Liian myöhään Tampereelle muuttanut Jussi Kareinen kävi seuraamassa Työviksen suosikkiesityksen jatko-osaa ja pyrki ymmärtämään fanikulttuuria sosiologisesta näkökulmasta.
”Vuonna 85 -esitys synnytti faniyhteisöissä eräänlaisen kollektiivisen muistin, joka elää vuosia sen jälkeen, kun musikaali on poistunut ohjelmistosta.”
Vuonna 85 Reunion Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä. Ensi-ilta 5.12.2025.
Yli 30 vuotta Tampereella asuneena tunnustan edelleen, että minulla on ajoittain vaikea suhde manserokkiin. Liekö se syynä, etten aikoinaan mennyt katsomaan Vuonna 85 -musikaalia, joka pyöri Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä vuosina 2006–2012 keräten käsittämättömät yli 300 000 katsojaa. Tarina sijoittuu 1980-luvun suomalaiseen (ja erityisesti tamperelaiseen) todellisuuteen ja tarjoaa nostalgiatrippejä aikakautensa nuorisolle.
Musikaalista ja sen eri jatko-osista muodostui ilmiö, jolle rakentui aivan oma fanikulttuurinsa. Monet fanit kävivät katsomassa musikaalin useita kertoja – jotkut jopa kymmeniä kertoja. Faneille esityksistä muodostuikin eräänlainen rituaali, jossa sama tarina koetaan yhä uudelleen eri kokoonpanoilla. Fanit loivat myös keskusteluketjuja ja fanitarinoita verkkoyhteisöihin. Vuonna 85 -esitys synnytti faniyhteisöissä eräänlaisen kollektiivisen muistin, joka elää vuosia sen jälkeen, kun musikaali on poistunut ohjelmistosta.

Etualalla Heidi Kiviharju. Kuva: Kari Sunnari
* *
Nyt tätä kollektiivista muistia on mahdollista virkistää TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä, jonne tekijät palaavat muistelemaan vanhoja Vuonna 85 Reunion -esityksessä. Roolihenkilöt ovat ikääntyneet, kukin vähän eri tavoin, ja jokaista elämä on kohdellut vaihtelevasti. Jätetystä Ellusta on tullut Haagin sotarikosoikeuden syyttäjä, kun taas Tommi ja Karoliina ovat jämähtäneet sijoilleen ja elämä mataa päivästä päivään harmaana ja muuttumattomana. Onpa maailmalla mainetta niittänyt Mauno Pepponekin saatu paikalle muista hemmoista puhumattakaan.
Vanhoja muistellaan Alabama Baarissa, josta kaikki ymmärtääkseni aikoinaan alkoi. Nyt ei totisesti koreilla näyttämökuvilla, rakeiset taltioinnit alkuperäisesityksistä näyttämön takaseinällä riittäkööt. Kohtausten dialogi on kädenlämpöisen harmitonta höpöttelyä paria aidosti hauskaa hetkeä lukuun ottamatta. Jari Aholan kiljukännissä esittämä tarina Hemppa Siilistä menee suomalaisen estraditaiteen kännikaanoniin vaivatta. Eikä Mika Honkanen horkkaisena, päivän ensiryyppyä odottavana Iso G:nä jää pekkaa pahemmaksi. Kokovartalotutina on fyysisenä suorituksena suorastaan ilmiömäinen.

Jari Ahola, Eriikka Väliahde ja Petra Karjalainen. Kuva: Kari Sunnari
* *
Illan parasta antia ovat musiikkinumerot. Erittäin tanakasta soundista vastaa Alabama Houseband. Musiikin volyymi on myös miksattu saliin mukavan voimakkaaksi. Tulee väliin tunne, että tässä ollaan rokkikeikalla ihan oikeasti.
Setin biisilistassa ränttä-tänttä’rock’n’roll ja slovarit ovat sopivassa balanssissa. Klassikkobiisit on myös sovitettu siten, että ne jättävät tilaa näyttelijöiden tulkinnalle. Illan komeimmasta vedosta vastaa Eriikka Väliahde, jonka riipaiseva Voi kuinka me sinua kaivataan -tulkinta osuu ja sattuu sieluun ihanasti.

Petra Karjalainen ja Hiski Vihertörmä. Kuva: Kari Sunnari
* *
Joillekin tämä Vuonna 85 Reunion -tuotanto näyttäytyy varmasti kyynisenä rahastuksena. No… isoon taloon mahtuu kaikenlaisia esityksiä ja tässä tuote vastaa takuuvarmasti asiakkaan odotuksiin, jos ja kun asiakasprofiili on rakennettu alkuperäisen musikaalin kokeneiden tarpeisiin.
Itseäni kiinnosti nähdä faniyhteisön ja esittäjien jälleennäkeminen. Teatterin perusolemushan on vuorovaikutus esittäjän ja yleisön välillä. Tässä se kollektiivisuudessaan tuntui olevan jotain aivan erityistä. Oli kieltämättä erikoinen tunne, kun jengi taputti ja vihelsi tuttujen hahmojen ilmestyessä vuoron perään näyttämölle. Katsomo eli täysillä koko esityksen ajan, erityisesti musiikkinumeroiden aikana.
Kulttuuritoimituksessakin nykymuodin mukaan arvioille annetaan tähtiä, mutta jätän tällä kertaa tähdet väliin, koska ne eivät tunnu relevantilta tämän esityksen kohdalla. Ensi-ilta oli osaltani ennemminkin osallistuvaa havainnointia, jossa pyrin ymmärtämään fanikulttuuria sosiologisesta näkökulmasta. Ja tosiaan, kertoihan tulkinta jotain myös Tampereesta, jonne tulin vasta kasarin jälkeen 1990-luvun alussa. Ehkä liian myöhään, että olisin päässyt manserokin sisimpään – mene ja tiedä.
Jussi Kareinen
Vuonna 85 Reunion
- Käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas
- Ohjaus Riku Suokas
- Kapellimestari Pekka Siistonen
- Koreografia Maria Broman
- Pukujen ja naamioinnin suunnittelu Marjaana Mutanen
- Lavastussuunnittelu Riku Suokas, Juha Haapasalo
- Valosuunnittelu Juha Haapasalo
- Äänisuunnittelu Kyösti Kallio
- Rooleissa Sami Hintsanen (Tommi Turmiola), Petra Karjalainen (Karoliina), Heidi Kiviharju (Johanna Tensio), Jari Ahola (Mauno Peppone), Hiski Vihertörmä (Palle), Eriikka Väliahde (Elina ”Ellu” Peppone), Pentti Helin (Ruba Korbela), Mika Honkanen (Iso G), Ilkka A. Jokinen (Tapparan Mies), Kristiiina Hakovirta (Delilah Peppone)
Alabama House Band
- Pekka Siistonen (kapellimestari)
- Ali Ahmaniemi (koskettimet)
- Louie So (kitara)
- Teemu Broman (bassokitara)
- Miika Perkiö (rummut)
Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä 5.12.2025. Esityksiä 14.3.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.




