Kuin kuvastimessa #18: Home for Christmas (1978)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Home for Christmas. Kanada, 1978. Ohjaus ja käsikirjoitus: Richard Hancox. Pääosissa: Hancoxin perhe ja lukuisat junamatkalla kohdatut tuntemattomat.

Kuin kuvastimessa -kirjoitus on tällä kertaa on lyhyt ja suloinen, mutta niin on elokuvakin. Viime sunnuntaisen ensimmäisen adventin kunniaksi vuorossa on jouluelokuva. Richard Hancoxin Home for Christmas (1978) on 16 mm filmille jouluna 1975 kuvattu dokumentaarinen kertomus Hancoxin, hänen siskonsa ja siskon aviomiehen matkasta Torontosta kohti Prinssi Edwardin saarta. Siellä heitä odottavat joulupöytään sisarusten vanhemmat ja muut sukulaiset.

Taivalta taitetaan junassa ja bussissa. Reissu vie elokuvan ensimmäisen kolmanneksen. Koska matka on pitkä, kameralla on aikaa tallentaa ympäristöään. Kuvausvälineitä pitelevät vuorotellen niin Hancox itse kuin hänen siskonsa Amanda ja lankonsa Scot. Näemme junassa lukuisia toisilleen tuntemattomia ihmisiä juomassa, ruokailemassa, laulamassa ja soittamassa, kertomassa kaskuja ja elämänfilosofiaansa kameralle. Määränpään odotus tiivistyy siirryttäessä bussiin, joka ajaa pimenevässä illassa lumimyräkän lävitse.

* *

Perillä todistamme perheen sydämellisen jälleennäkemisen. Emme ole tunkeilijoita, mutta tunnemme monista fiktiivisistä perheistä poiketen, että nämä ihmiset todella tietävät toisensa ja me emme heitä. Olemme vieraita. Hancoxeilla on sisäpiirinvitsejä, tapoja joihin he luiskahtavat, kun he päätyvät jälleen saman katon alle. Aikamiehistä tulee taas lapsia, perheenisästä kuoriutuu hassuttelija, kipeistäkin asioista ollaan yllättävän avoimia. Konkkaronkka hehkuu sydämellisyyttä.

50-minuuttisen teoksen lopuksi Hancox matkustaa kotiin yksin. Hän täyttää 30 tammikuun ensimmäisenä päivänä, eräs yhden miehen elämänvaihe, nuoruus, on ohitse. Perheen riemukas yhdessäolo vaihtuu hiljaisuuteen. Laivassa ja junassa kotiin ei ole enää juhlijoita, käytävät huokuvat rauhaa.

Kamera tarkkailee laivan komentosiltaa ja junan ohjaimia. Vielä tuohon aikaan niitä pääsi luvan kanssa katsomaan tuosta vain. Toronton pilvenpiirtäjät piirtyvät näkyviin yön seasta. Juna-aseman täyttää hiljainen mumina. Teos päättyy käytännölliseen transaktioon, kun taksikuski saa käteensä setelin.

Ilon tilalle on tullut perhejuhlan jälkeinen melankolia, krapula, joka on monille lapsuudenkotiinsa palaaville ja sieltä jälleen lähteville tuttu. Montako joulua ihmiselämään mahtuu? Parhaimmillaan monia kymmeniä. Se voi tuntua paljolta mutta ei ole. Montako jouluista muistaa todella? Kuinka moni viimein katoaa tai takertuu toisiinsa, klöntiksi muovailuvahaa?

* *

Home for Christmasissa on kaikki päiväkirjaelokuvana tunnetun genren ilot. Siinä on arkisia, kaikille tunnistettavia tilanteita, jotka uupuvat usein niin elokuvista kuin kaupallisista YouTube-videoista, joissa yritetään tarjota katsojalle jotain elämää suurempaa.

Päiväkirjaelokuvat ymmärtävät, että perimmäistä vastausta ei ole. Kaikki elämää suurempi on egoistien harhaa. Vaikka joulu on tärkeä kristikunnan juhla (Hancoxit ruokarukoilevat, isä käy jumalanpalveluksessa ja yleensäkin perhe on mitä tavallisimmalla tavalla uskonnollinen), on se elokuvan päähenkilöiden mielestä ennen kaikkea mahdollisuus kerätä koko katras läheltä ja kaukaa saman katon alle.

”Pelkään ajatella, milloin tämä loppuu”, patriarkka toteaa ja iskee sitten vitsiksi, koska on herkistyä liikaa. Nähdään satunnaisia mutta unohtumattomia väläyksiä. Amanda polttaa päivällisen jälkeen sikaria. Perheen pienin ei uskalla tervehtiä joulupukkia. Scot pelaa lätkää vasta jäädytetyllä kentällä. Miehet nauttivat talon kellarissa tuoreita ostereita ja teräviä. Kuullaan joulumuisto salamasodan aikaisesta Lontoosta, tuhosta joka tuntuu nyt niin kaukaiselta.

Vanhoissa dokumentaarisissa elokuvissa on oma tunnelmansa verrattuna nykyhetkeen. Koska kamerat eivät olleet kaikkialla eikä kaikki päätynyt internetiin, kuvaamisesta välitettiin vähemmän. Niin Hancoxin perheenjäsenet kuin tuntemattomat junassa eivät esiinny kameralle eivätkä tunnu olevan sen läsnäolosta kiinnostuneita. He puhuvat vapautuneesti mutta normaalisti, eivät poseeraten.

* *

Teos näyttää upealta, rapealta kuin vain filmikuva voi. Se on editoitu tarkasti ja maltillisesti, erityisesti sen äänileikkaus ja -miksaus on taidokasta. Vaikka kuvamateriaali on ”suoraa” tallennetta tapahtumista, kohtaukset ovat lyhyitä, muistojen tavoin katkelmallisia. Ääniraita on välillä diegeettinen, välillä kommentaari, joka voi ottaa musiikin muodon. Joskus kuullaan nauhoite jostain toisesta tilanteesta, joka on yhdistetty filmikuvaan hienovaraisella kollaasitekniikalla.

Home for Christmas on Hancoxin tunnetuin elokuva ja osa kanadalaisen dokumenttielokuvan tärkeää traditiota: sen lopputeksteissä kiitellään muun muassa maan tärkeintä kokeellista elokuvaohjaajaa, Michael Snow’ta. Teos on verrattain vähän tunnettu mutta tekijänsä kuuluisin. Sitä pidetään yhtenä koskettavimmista kanadalaisista elokuvista. Hancoxista tuli merkittävä elokuvanopettaja.

Jotain oleellista on kai siinäkin, että moni elokuvassa nähdyistä ihmisistä on sittemmin edesmennyt ja nuorinkin jo keski-ikäinen nainen, mutta heidän hetken onnensa ja heidän läheisyytensä on tallentunut elokuvataiteeseen, kunnes ihmiskunnalta viimein loppuu muisti ja kulttuurimme kuolee; ehkä yhden, ehkä satojen joulujen päästä.

Mikko Lamberg

Elokuvan voi ostaa Blu-rayna kanadalaiselta laatuelokuvia julkaisevalta firmalta. Julkaisusta on tuhannen kappaleen rajoitettu painos.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua