Kuvat: Teos / Heli Sorjonen
KIRJAT | Tomi Kontion ja Elina Warstan lastenkirja on täynnä rakkautta ja ystävyyttä. Suru tuo iloonkin uusia sävyjä. Syvällinen teksti lohduttaa.
”Tomi Kontio kuvaa hyvästejä ja surua niin, että myös aikuisen lukijan on pyyhittävä silmäkulmiaan.”
ARVOSTELU
Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän
- Kuvittanut Elina Warsta.
- Teos, 2025.
- 111 sivua.
Tomi Kontion lastenkirjassa Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän (Teos, 2025) seikkailee erikoinen kolmikko. On koira, jonka nimi on Kissa, ja kissa, jonka nimi on Koira, ja vielä Näätä, ihminen, mutta ehkäpä kutsuisimme häntä puliukoksi. Puliveivari hän ei kuitenkaan ole.
Kolmikko asustaa sataman laidalla hylätyssä kontissa ja filosofoi keskenään syvällisiä. Iltaisin katsotaan televisiota, johon ei tule edes sähköä, mutta kuvia mielikuvitus tuottaa sitäkin enemmän. Näätä sanoo, että on parempi katsoa tyhjää ruutua kuin niin, että ruutu katsoo ihmistä ja tekee hänet tyhjäksi.
Kolmikko pitää huolta toisistaan ja rakastaa toisiaan:
”… kun annan rakkauttani muille, ei sydämeni tyhjene, vaan täyttyy entisestään. ’Se on paradoksi’, Koira naukaisee, ’’rakkauden paradoksi’.”
On huhtikuu, kuukausi, josta sanotaan, että se on kuukausista julmin. Näätä haluaa näyttää Koiralle ja Kissalle paikan, jossa hän on syntynyt. Kolmikko lähtee matkaan metsään, jossa he ihastelevat heräävää luontoa.
Huhtikuu näyttääkin iloisia kasvojaan ja lopulta myös armeliaita. On nimittäin aika Näädän lähteä.
Tomi Kontio kuvaa hyvästejä ja surua niin, että myös aikuisen lukijan on pyyhittävä silmäkulmiaan. Surun keskellä on läsnä myös lohdutus, jonka eläinystävät Kissa ja Koira kohtaavat, kun tuntevat poismenneen ystävänsä läsnäolon.
Kissa miettii:
”Kun minä nauran, muistan kaikki monilukuiset naurut Näädän kanssa. Ilooni tulee surun syvyyttä. Ehkä se tekee ilosta jotenkin kallisarvoisempaa. Ilossani ei ole Näädän muistoa vaan hänen läsnäolonsa. Hän on olemassa, vaikka ei elä.”
Onnellinen loppu tuo Kissalle ja Koiralle myös uuden kodin Tiikerin luona, tytön, joka ottaa heidät asumaan perheensä kanssa. Kun on turvallinen koti, voi olla taas ihan niin kuin koira ja kissa.
* *
Elina Warstan mustavalkoinen kuvitus täydentää tarinaa erinomaisesti ja tekee kirjan eläin- ja ihmishahmot eläviksi.
Kirja on niin pohdiskeleva ja lohduttava, että sitä voi suositella niin lapsen kanssa luettavaksi kuin ihan vain aikuiselle yksinäänkin luettavaksi silloin, kun elämä tuo eteen vaikeita tilanteita. Kirjan ikäsuositus on seitsemästä ikävuodesta ylöspäin.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josen parhaat -kirja innostaa kokeilemaan libanonilaisia makuja
KIRJAT | Petra Stolt testasi mökkiolosuhteissa perushummusohjeen, kaftavartaat ja munakoisosalsan Joseph Youssefin uudesta reseptikirjasta.
Reppu selkään ja raiteille – arviossa Eeva Vekin esikoisromaani Ja sitä rataa
KIRJAT | Stand-up-koomikko hyppää esikoisromaanissaan junan kyytiin ja kohtaa värikkäitä kanssamatkustajia matkalla Oulusta Helsinkiin.
Nykypäivän uskosta hymistelemättä – arviossa Auli Viitalan ja Päivi Vähäkankaan Suurin niistä on vapaus
KIRJAT | Entinen prometheusleiriläinen, joka on juuri ottamassa vastaan kasteen, ja hänet kastava aloitteleva tuomiorovasti keskustelevat.
Sotareportteri löysi tiensä suomalaisten sydämiin – arviossa Maxim Fedorovin Suomi: Ylipitkä oppimäärä
KIRJAT | Kaikki Maxim Fedorovin teokset ovat tavallaan omakohtaisia, mutta Suomi: Ylipitkä oppimäärä on sitä eniten. Mikään erityisen avoin tai syvä elämäkerta se ei kuitenkaan ole.