Vuoden nuori taiteilija Man Yau on kypsä – sanan monissa merkityksissä

Rosie Wallpaper 2, 2025. Kuva: Tiina Nyrhinen

Vuoden nuori taiteilija 2025 Man Yau Tampereen taidemuseossa 11.1.2026 saakka. Puutarhakatu 34, avoinna ti–pe 11–18, la–su 10–17.

Vuoden nuori taiteilija Man Yau (s. 1991) esittäytyy Tampereen taidemuseon näyttelyssä harvinaisen kypsänä taiteilijana käsitellessään kuvanveiston materiaaleja pronssista keramiikkaan ja luodessaan installaatioita siten, että tila muodostaa yhtenäisen tarinan.

Opiskeluajan tuotannon esittely tapahtuu nopeasti ”kaupan hyllystä”, mutta niistä kulkee looginen polku uusimpiin teoksiin. Näennäisen kauneuden takana piilee usein uhkaa ja hyväksikäyttöä. Ihailun ja kauheuden yhdistelmästä käy vaikkapa puinen, silkinsileä delfiini, jonka väritys muuttuu pyrstöä kohti merensinisestä verenpunaiseksi.

Taiteilija Man Yau ja Delfu. Vuonna 2017 Galleria Huudossa nähdyn, silmiä hivelevän teoksen materiaalit ovat puu, spraymaali ja vernissa. Kuva: Emma Sarpaniemi

Suomalaisessa ympäristössä näkyvästi vähemmistöön identifioitavissa oleva taiteilija on myös kypsä siihen tapaan, millä hänestä tehdään oletuksia. Työskenteletkö tuolla alakerran kynsistudiolla, kerrostalonaapuri kysyy. Itämaista taidetta käsittelevässä näyttelyssä museovieras kääntyy hänen puoleensa ja otaksuu hänen tietävän teosten syvämerkitykset ja taustat.

Nuo keskustelunavaukset ovat jäävuoren huippu niistä vaivaannuttavista kohtaamisista, joissa ihminen kokee tulevansa nolosti määritellyksi pelkän ulkonäön perusteella. Kohtaamisista syntyvän mikroaggression pystyy melko usein piilottamaan, mutta lopulta jossain kohtaa ihminen on tarpeeksi kypsä tokaisemaan: mitä oikein minusta kuvittelet.

Keraaminen haarniska lupaa kantajalleen turvaa, mutta myös epämukavuutta ja särkyvyyttä. Kuva: Tiina Nyrhinen

Mitä on itämaisuus?

Man Yau on kääntänyt hongkongilaiselta isältä perityn ”itämaisuuden” taiteensa voimaksi. Hän tekee näkyväksi länsimaalaisessa kulttuuriympäristössä pitkään harjoitetun orientalismin eli itämaisen kulttuurin ryöstöviljelyn ja valikoivan poimimisen Intiasta, Kiinasta, Japanista, Vietnamista tai Thaimaalta. Hyvin erilaisista kulttuureista sekoittuu epäselvä geneerinen laatuominaisuus, jonka tunnistaessamme sanomme sen olevan itämaista. 

Olemme pihalla itämaisuuden kaikista merkityksistä, olemme ehkä nähneet moniakin kuratoituja esinenäyttelyitä, tai ”etnisen” ravintolan verhojen tupsuja ja söpöjä posliinisia kukka-asetelmia. Itämaisen kulttuurin, uskontojen, filosofian ja arkiestetiikan esittelyjen sijaan saamme Man Yaun näyttelyssä saamme sitä mitä olemme tilanneet: omat ennakkoluulomme vasten kasvoja.

Hardener 02, sarjasta Peep Show, 2025. Valettu pronssi, patina, vaha, posliini, lasite, keraamiset siirtokuvat, pyyhe. Kuva: Tiina Nyrhinen

Peep Show: sisältövaroitus

Tuoreinta Man Yaun tuotantoa on Peep Show. Teossarjan näyttelyesineitä pääsee tutkimaan astumalla sisään ohuiden silkkisten verhojen lomasta. Kuulen valvojan antavan sisään astuvalle museovieraalle suullisen sisältövaroituksen. Huomioni kiinnittyy pronssisiin jalkoihin ja mustiin varpaidenleventäjiin, joita käytetään kynsiä lakatessa. Ihmettelen kavereille, että mitä seksuaalista niissä nyt piti nähdä. Menes uudestaan, minulle sanotaan. Nyt näen kynnet. 

Onhan hieman absurdia, että sisältövaroituksen kohteena on puolentoista sentin korkuinen, naiskehoa eri tavoin erotisoiva kuva. Minulle tulee varoituksesta hieman ärtynyt olo, ettei peräti mikroaggressio: miksi museoinstituutio ylireagoi, mitä se minusta oikein luulee?

Tällaistako se on? On vaikea katsoa suoraan kohti omia ennakkoluulojaan itämaiseksi tunnistettavasta naishahmosta. On helpompi esittää hillittyä läntistä kulttuurimassaa, joka muka-ymmärtää kaiken ja sulattaa sisäänsä kaiken.

M.Y. Chinoiserie vuodelta 2021. Keramiikka, lasite, barokkihelmet, silkkinauha, sinistetty teräs. Kuva: Tiina Nyrhinen

Silkkinauha ja sidottu ruumis

Man Yau osaa keikauttaa tasapainosta monin keinoin: keramiikka on hänen loistokkain tekniikkansa, lyijylasi- eli tiffanytekniikka toinen, mutta yhtä tärkeä materiaali on silkkinauha, joka maagisesti sitoo asiat yhteen, luo lohenpunaiselle seinälle vinoneliöristikon, joka saa meidät tunnelmoimaan ja ihastelemaan absoluuttista kauneutta. Väleistä pilkistävät mustat piikit, ja ne kertovatkin jo ihan toista tarinaa. 

Museon paraatipaikalla portaiden yläpäässä on teos, jonka syövereihin ihmisyys on sidottu ahtaalle monin tavoin, samoja ylellisiä silkkinauhoja käyttäen. Teoksen M.Y. Chinoiserie piikit osoittavat suoraan katsojaan. Kaakonpuoleisessa huoneessa on upea haarniska, jota tuskin voi pukea fyysisesti päälleen, mutta sen psykologinen voima tuntuu sisuskaluissa asti.

Nuolet ovat sinkoilleet, mutta tässä näyttelyssä ne ovat päätyneet pitkin seiniä. Taiteilija on kovettanut kyntensä ja teroittanut piikkinsä. Hän on valmiina ottamaan maailman iskut vastaan.

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua