Lavalla Saara Heikkilä trio. Kuva: Sari Harsu
YHDISTYS | Viljava Tuotanto ry on uusi tamperelainen kulttuuriyhdistys, joka kertoo työskentelevänsä ”versovan ja kukkivan kulttuurin puolesta”. Yhdistyksen tarkoituksena on tuottaa yleisölle ilmaisia tai pääsymaksultaan kohtuullisia elävän musiikin tapahtumia ja muita kulttuuritapahtumia.
Loppukesästä 2025 perustettu Viljava Tuotanto ry järjesti perustamisjuhlan kotipesässään Bistro Viljassa Tampereen Hatanpäällä (17.9.2025). Kulttuuriyhdistys tuottaa tapahtumia bistrossa ja tulevaisuudessa mahdollisesti laajemminkin Hatanpään ja Tampereen alueella. Yksi päätapahtumista on kesäisin järjestettävä Viljafest, joka järjestettiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2025.
Avajaispuheenvuoron piti yhdistyksen puheenjohtaja Jaana Viskari. Hänen mukaansa nimeä mietittiin pitkään ennen kuin päätös Viljavasta Tuotannosta tehtiin. ”Viljava” nimessä viittaa paitsi yhdistyksen kotipesään myös kasvulle valmiiseen maaperään.
Yhdistys haluaa elävöittää alueen kulttuuria ja luoda sille uudenlaisia kasvualustoja. Se pyrkii toiminnallaan lähentämään kulttuurin eri osa-alueita ja kulttuurin tekijöitä toisiinsa sekä järjestämään kulttuuritapahtumatoimintaa ympäri vuoden. Toimintaa ohjaa ajatus, että kulttuuri kuuluu kaikille. Viljava Tuotanto ry haluaa järjestää tapahtumia, joissa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi.
Avoin yhteistyökumppaneille
Jaana Viskari kertoo yhdistyksen olevan avoin uusille ideoille ja yhteistyökumppaneille.
– Yhdessä tekemällä voidaan saada hienoja juttuja aikaan.
Avajaissanoja oli Viskarin ohella lausumassa yhdistyksen rahastonhoitaja ja bistroa luotsaava Tuomas ”Jamppa” Järvinen. Hän kertoo, että Bistro Viljassa ja Viljavassa tuotannossa häärää osin sama, osin eri porukka.
Perustamisjuhlassa esiintyi myös paikallisia artisteja: Saara Heikkilä, Kielo Kärkkäinen, Amuri-duo ja Mikko Laine.
Jos haluaa liittyä yhdistyksen jäseneksi tai saada lisätietoja toiminnasta, lähetä sähköposti osoitteeseen . Yhdistys löytyy myös Instagramista ja Facebookista.
Sari Harsu
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Entisestä koulurakennuksesta kuoriutuu remontissa kaunis kulttuurin kehto – Nekalabin vuokralaiset on valittu
KULTTUURITILA | Nekalan vanhan koulurakennuksen tiloissa on kaunista. On kunnostettuja hienoja vanhoja ikkunoita ja alkuperäisiä lamppuja 1930-luvulta. Tuore maali tuoksuu.
10-vuotiaan Kangasala-talon toiminta on vakiintunut ja hyvässä lennossa: ”Talo on otettu omaksi”
TAPAHTUMAPAIKKA | Kangasala-talo on vakiinnuttanut paikkansa kulttuurin tuojana lähelle paikkakuntalaisia. Kävijöistä puolet on kangasalaisia, kolmannes Tampereen seudulta ja loput kauempaa.
Voisiko kulttuurin kello näyttää toisenlaista aikaa?
KOLUMNI | ”Kaikesta, mikä ei ole ihmisille arjessa taloudellisesti mahdollista, muodostuu ’luksusta’”, Jari Paavonheimo kirjoittaa kolumnissaan.
Yritykset pelastivat valotaidetapahtuman – Aalto Aesthetics loisti Seinäjoella
VALOTAIDE | Monitaidetapahtuma Aalto Aesthetics menetti kaupungin rahoituksen, mutta sai jatkoa paikallisten yrittäjien tukemana.




