Hatanpään huvilasta kuoriutui boheemi helmi – ”Paikka ja miljöö ovat niin hienot, ettei kotiin malta lähteä”

Hatanpään huvila. Kuvat: Kaija Toivonen

Päivi Vasara, teksti
Kaija Toivonen, kuvat

Toimittajan ammatti on siitä kiva, että pääsee paikkoihin, joihin haluaisi mennä pällistelemään. Niin sanottua Idmanin huvilaa Tampereen Hatanpäällä olen pitkään ihastellut ja ihmetellyt.

Nyt pääsin sisään asti, kun Kulttuuritoimitus tapasi talon omistajan Aki Roukalan, joka järjesti kiertokäynnin alakerrassa. Viikon päästä tästä tapaamisesta Kulttuuriosuuskunta Uulun vetäjä Petra Käppi esitteli heidän tilojaan. Uulu on huvilalla vuokralaisena.

Hatanpään huvila on komea rakennus. Ympäristö on viehko, koska on isoja vanhoja puita. Kuva: Kaija Toivonen

Nykyiseltä nimeltään rakennus on Hatanpään huvila. Rakennus on kiehtova ja puisto vanhoine puineen viehättävä.

– Tila on niin kaunis ja miljöö viehättävä, että täältä on vaikea työpäivän jälkeen lähteä pois, sanoo Petra Käppi.

Aki Roukola jätti Hatanpään huvilasta ”läpällä” tarjouksen, ja niin se päätyi hänen omistukseensa. Siitä alkoi rakennuksen remontti, jossa purettiin jälkeenpäin tehtyjä väliseiniä, muovimatot ja lasikuitutapetit. Kuva: Kaija Toivonen

Tarjous läpällä

Aki Roukalasta tuli Hatanpään huvilan omistaja vähän vahingossa. Kun Tampereen kaupunki laittoi vuonna 1900 valmistuneen uusgoottilaistyylisen rakennuksen myyntiin, hän teki Lördag-yrityksensä nimissä tarjouksen näkemättä huvilaa.

– Kuvia olin kyllä katsonut. Läpällä heitin tarjouksen. Niitä tuli kaksi. Tampereen kaupungilta soittivat, että se on nyt tulossa sulle, kertoo Roukala.

Kaupat tehtiin keväällä 2025. Hinta oli 500 000 euroa. Sitä ennen tällainen pikkuasia piti kertoa puolisolle ja kehittää rahaa.

Aki Roukala on jo entuudestaan kulttuurivaikuttaja. Hänen yrityksensä Lörgad muun muassa on levy-yhtiö ja festivaalien järjestäjä. Kuva: Kaija Toivonen

Aki Roukala jakaa aikansa Hailuodon ja Tampereen välillä. Lapset asuvat Hailuodossa. Kulttuurivaikuttaja hän on ollut jo ennen huvilakauppoja. Lördag on levy-yhtiö ja festivaalijärjestäjä Hailuodon Bättre Folkeilla, Tampereen Pyynikin Festivaali-festivaalilla ja tänä kesänä myös Punkalaitumen Tanssi tai kuole -tapahtumassa. Tätä nykyä yrityksellä on myös neljän hengen rakennusosasto. Lisäksi Roukala on manageri.

– Lördagin toimiala on taiteellinen luominen ja kaikki laillinen liiketoiminta, sanoo Aki Roukala.

Ensimmäisenä huvilaan muutti levy-yhtiö ja äänitteiden jakelija Playground Music, joka toimii tiiviisti yhdessä Lördagin kanssa.

Mausteeksi on jätetty seinille muistumia menneistä ajoista ja pinnoista. Kuva: Kaija Toivonen

”Ei ole taloudellisesti järkeä”

Taloudellisesti huvilan ostossa ei ollut järjen hiventä, sillä pelkästään remontin hintalappu on melkoinen ja rakennus on kallis ylläpitää.

– Raha ei ollut päällimmäinen intressi, vaan siinä painoivat muut asiat.

Aki Roukala pitää vanhoista rakennuksista. Ja tietenkin hän pitää kulttuurista. Hailuodossa on jo purettavaksi tuomitussa talossa kulttuuritalo, jossa on residenssejä taiteilijoille.

Residenssitiloja on luvassa myös Hatanpäälle.

Arkkitehti Sebastian Gripenberg piirsi Hatanpään alueelle pankinjohtaja Nils Idmanille perheelle näyttävän kivitalon (kuvassa). Hänen käsialaansa on myös Hatanpään kartanon päärakennus. Kuva: Kaija Toivonen

Paljon oli pilattu

Viimeiseksi ennen uutta tulemistaan Hatanpään huvila oli sairaalan toimisto. Niiltä jäljiltä oli tilaan tehty väliseinillä ikkunattomia koppeja. Ne purettiin, samoin alas lasketut katot, lasikuitutapetit ja muovimatot. Paljon oli tehty ”rikollisia” tekoja. Oikeastaan kaikki entinen räjäytettiin, jotta päästiin edes lähelle huvilan alkuperäistä asua.

– Ensin oli ajatus, että vain puretaan ja jätetään sitten sinälleen, mutta lopulta kaikki pinnat käytiin läpi. Näkyviin jätettiin vanhaa muistumiksi entisestä. Urakka ei ole entisöintitasoa, vaan jotain siltä väliltä, hybridimallia. Alkuperäisistä pinnoista etsittiin värimalleja maaleihin.

Lördagin toimistopuolella näkyy vanhaa seinää ja maalauskoristeita.

Aki ei ymmärrä, miksi tulisijat on jossain vaiheessa purettu. Vapriikin kuvista näkee, että kaakeliuunit ovat olleet upeita.

– Kivitalot on tehty kestämään ja ne ovat energiatehokkaita. Sitten tänne on tehty pelkkää paskaa, hän hämmästelee.

Arkkitehti Sebastian Gripenberg suunnitteli rakennuksen nuorelle Nils Idmanin perheelle.

Sebastian Gripenbergin käyttämään tyyliin kuului kokonaan epäsymmetrinen volyymisuunnittelu, jossa saattoi nähdä uusgoottilaisuuden ja hollantilaisen renessanssin piirteitä. Kuva: Kaija Toivonen

Aki Roukalaa kiinnostaa myös aivan rannassa olevan pesularakennuksen ostaminen. Siinä on ollut taiteilijoiden työhuoneita. Kuvat: Kaija Toivonen

Pesula kiinnostaa

Pyhäjärven rannassa on myynnissä kartanon vanha pesula, jossa oli taiteilijoiden työtiloja. Se kiinnostaa Aki Roukalaa.

– Annan kritiikkiä siitä, että huutokaupassa kaupunki myy eniten tarjoavalle, eikä kaupunkia kiinnosta ostajan käyttötarkoitus.

Kuinka pienin toimin saisikaan kaupunkikuvaa kaunistettua. Voisi syntyä julkisia tiloja tarjoavia paikkoja, jotka tekevät kaupungin houkuttelevammaksi. Sen sijaan annetaan tiloja rakennusliikkeiden tuhottavaksi. Nekalab on Roukalan mielestä ehdottomasti hyvä teko.

– Puuttuu isompi keskittymä, jossa olisi monenlaista toimintaa.

Hatanpään huvilaan on tulossa myös ravintola.

– Anniskelulupa oli helppo saada, mutta rakennuslupa käyttötarkoituksen muuttamiseen osoittautui vaikeaksi. Sitten ihmetellään, miksei täällä ole samaa kuin Berliinissä ja Kööpenhaminassa, mutta eipä ihme, kun vastassa on hankaluuksia ja byrokratiaa.

Nils Idman (oik.) ja pankin Tampereen-konttorin toimikunnan jäsen, kauppaneuvos Lars Hammarén pankin toimitiloissa 1900-luvun alussa. Kuva: Axel Tammelander / Vapriikin kuva-arkisto

Idmanin perheen ylioppilaat 1908–1910. Kuva: Gustin Lojander / Vapriikin kuva-arkisto

Nils Idmanin tarina

Sitten teemme aikahypyn 1900-luvun alkuun. Tampereella Hatanpään huvila tunnetaan sen rakennuttajan Nils Idmanin mukaan Idmanin huvilana.

Se vasta on tarina. Nils Idman oli Suomen Yhdyspankin Tampereen-konttorin johtaja. Vuonna 1912 paljastui Pohjoismaiden suurin kavallus. Idman oli muun muassa väärentänyt velkakirjoja ja antanut lainoja olemattomin vakuuksin, pankin kassassa oli vajaus.

Omaan taskuunsa hän ei rahaa lapponut. Itse hän sanoi olevansa hyväntekijä, joka auttoi vaikeuksiin joutuneita velanottajia ja käytti rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto

Rahojen kohtaloa selvitettiin jo vuonna 1913. Näin kerrotaan Ari Järvelän teoksessa Idman – valoa vaiettuun häpeään (Warelia, 2021):

”Varatuomari Vieno Toivosen mukaan ylivoimaisesti suurin osa, kolme neljäsosaa kaikista Yhdyspankin menetyksistä johtui Idmanin myöntämistä valtavista lainoista taloudellisissa vaikeuksissa olleille yrityksille, joiden hän ei olisi halunnut joutuvan vararikkoon.”

Sata vuotta myöhemmin historioitsijat Markku Kuisma ja Teemu Keskisarja tulivat samaan tulokseen:

”Miljoonat olivat menneet asiakkaille. Idman oli jakanut suurasiakkailta kierrätetyt vakuudet ja suurimmalta liikepankilta huiputtamansa pääoman pienille ja keskisuurille yrityksille luottoina kuin finanssialan Robin Hood.”

Kaikki hienot kaakeliuunit on aikojen saatossa purettu. Se on vahinko. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto

Presidentti armahti

Idman tuomittiin Tampereen raastuvanoikeudessa kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Senaatti teki ankaramman päätöksen ja korotti tuomion viideksitoista vuodeksi. Romanovien armahduskirja vähensi kolmanneksen kokonaisrangaistuksesta vuonna 1913. Presidentti K. J. Ståhlberg armahti Idmanin 24.4.1920.

Idman ei palannut Tampereelle, vaan asettautui Helsinkiin vaimonsa asuntoon. Kangasalla oli kyllä hänelle tärkeä kesäasunto. Hän kyllä kävi Tampereella aina silloin tällöin tilintarkastustehtävissä.

Kun Idman tuomittiin, kulissit kaatuivat ja häpeä laskeutui perheen päälle.

Tässä ruokasali loistonsa aikoina. Kuva: Acke Hårdh / Vapriikin kuva-arkisto

Nils Idmanin veli Fredrik joutui takaussitoumusten vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin ja oli pakotettu myymään Hatanpään kartanon Tampereen kaupungille vuonna 1913. Kaupunki sai kartanon maat, joille syntyivät Hatanpään, Viinikan, Nekalan, Koivistonkylän, Rautaharkon, Härmälän, Lakalaivan, Peltolammin, Sarankulman ja Multisillan kaupunginosat.

Idmanin tapaus on niin monipolvinen, että tämä on vain kalpea tiivistys tarinasta. Tapahtumista on kirjoitettu monta kirjaakin.

Lepohetki huvilan kuistilla. Vasemmalta Nils Idman, Majlis, Agnes Meyer ja Hertta. Kuva: Anna Idman / Vapriikin kuva-arkisto

Petra Käppi kanteleineen samaisella terassilla. Kuva: Kaija Toivonen

Uulu muutti

Kulttuuriosuuskunta Uululla on Hatanpään huvilassa 500 neliötä, mutta huonekorkeuden – 4,2 metriä – ansiosta tila tuntuu isommalta. Soittimet voi ripustaa paljon paremmin kuin entisissä tiloissa PMK:n talossa Erkkilänsillan kupeessa. Mataluus oli PMK:n talon tilojen riesa. Samoin liikuntakeskuksen melu.

– Aki Roukala lähetti ennen joulua sähköpostia ja kysyi, kiinnostaako tila. Kävin vuoden pimeimpänä päivänä täällä ja olin heti, että tänne muutetaan, Petra Käppi kertoo.

Uululla oli ollut hiljaista hakua uusista tiloista jo kymmenen vuotta, mutta riittävän isoa ei ollut tullut vastaan. Paikka ja sijainti Hatanpäällä on hyvä, ja parantuu vaan, kun ratikka alkaa kulkea.

– Ehkä liikennekaaoksen vuoksi muskareissa on vielä tilaa toisin kuin yleensä. Kyllä tänne silti pääsee. Ratinasta pyöräilee tänne viidessä, kymmenessä minuutissa ja julkista liikennettä on lähellä.

Uulun tila vaikuttaa neliöitään isommalta, koska kuutioita on enemmän ison huonekorkeuden ansiosta. Kuva: Kaija Toivonen

Antaa mahdollisuuksia

Meidän käydessämme oli vielä aika hiljaista lomakauden vuoksi, ja sähkömiehet tekivät viimeisiä vetojaan.

Uulu on orgaaninen yhteisö. Sillä on oma musiikkikoulu, työpajoja ja kaksi kuoroa, Väki ja Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro. Molempia kuoroja johtaa säveltäjä, muusikko Petra Poutanen. Lisäksi Uululla on opetus- ja kulttuuriministeriön tukema Liikkuva lastenkulttuurikeskus, joka vie työpajoja ja konsertteja eri puolille Suomea,

– Meillä on taiteilijoita alivuokralaisena. Ajatus on, että monenmoisista alivuokralaisista voi syntyä ihan uudenlaista toimintaa, sanoo Petra Käppi.

Hänen mielestään uusi tila antaa mielettömän määrän mahdollisuuksia. Kun hommat pyörähtävät käyntiin, tilassa käy viikossa yli sata ihmistä. Pelkästään kuorolaisia on 70–80.

Petra Käppi on koko kesälomansa lukenut Ari Järvelän Idman-kirjaa. Hänestä tuntuu siltä, että Idmanin perhe olisi tyytyväinen, jos tietäisi, että heidän kodissaan annetaan nyt taideopetusta. Kuva: Kaija Toivonen

Yhtymäkohtia

Kuinka ollakaan Petra Käppi on viettänyt kesälomansa lukemalla Ari Järvelän Idman-kirjaa.

– Idmanin olivat ruotsinkielisiä, mutta halusivat edistää suomenkielistä sivistystä. Tässä on lisäksi yhtymäkohtia omaan elämääni. Kävin TYK:in, jonka johtokunnassa Anna Idman oli. Opiskellessani etnomusikologiaa kävin töissä Yo-talolla, ja siellähän oli aikoinaan Idmanin pankkikonttori. Nyt olen täällä, Idmanien kotona. Isä-Idmanin ollessa vankilassa tytär Hertta ansaitsi rahaa modernilla tanssilla ja tanssinopettajana. Aika edistyksellistä siihen aikaan. Tosin välillä Hertan piti rahan takia taipua tangonopettajaksi, Petra kertoo.

– Meillä on Uulussa kolme nykytanssijaa alivuokralaisina. Mielenkiintoinen yhtymäkohta tämäkin. Rouva Idman kävi katsomassa kaikki teatteriesitykset ja oli läsnä kulttuuririennoissa. Minä luulen, että Idmanit olisivat tyytyväisiä, jos näkisivät, että heidän kotonaan on nyt taideopetusta.

Petra Käpin mielestä Järvelän kirjasta pitäisi tehdä näyttämöteos.

– Se olisi relevantti aihe. Idmanien perhe vaikutti paljon Tampereen kehitykseen. Eikä Nils Idman ollut rötösherra, koska hän ei kavaltanut rahoja itselleen.

Uulun yksi arvo on kulttuurihistorian esille tuominen. Ei ole ihan poissuljettua, että Hatanpään huvilan menneisyys jotenkin nousisi tuotannoissa esille.

Kengät pois

Suuria yleisötapahtumia Uulun tiloihin ei nyt suunnitella, koska uusilla lattioilla ei saa kävellä kengät jalassa.

– Kohtuullisen määrän ihmisiä voi ottaa kengättömiin tapahtumiin. Lokakuun lopulla alkavat Wilhelmiina Ojasen yhteisötanssitunnit.

Tässä on meneillään verhojen ripustus. Työn tohinassa Alexander-tekniikan opettajat Katja ja Matti Harilo. Kuva: Kaija Toivonen

Kaikki alivuokralaiset eivät ole vielä muuttaneet. Opetusluokassa Tampereen Alexander-tekniikan opettajat Katja ja Matti Harilo ripustavat verhoja. Tila on ollut rouvan huone menneisyydessä. Uulun on tulossa alivuokralaiseksi esimerkiksi Teatteri Siperian toimisto.

Istumme Petran kanssa Uulun keittiössä. Ihailen vanhalla vihreällä maalattuja seiniä ja on ihan pakko kokeilla puusepän tekemien keittiökalusteiden laatikoiden vetämistä.

Petra Käppi metsästi antiikkiliikkeiden nettisivujen kautta tilaan sopivia 1920–1930-lukulaisia kalusteita muutaman kuukauden. Niistä ei edes tarvinnut itse hakea. Erityisen ylpeä hän on keittiön pöydästä.

Kierrätyskin toimi. Taikelta perittiin toimistokalusteita, kun Uulu muutti aikoinaan PMK-talolle. Nyt tämä ”perintö” on Nekalabissa.

– Arki täällä tuo hyvinvointia. Mahdollisuus olla tekemisissä kulttuurialan toimijoiden kanssa, Pyhäjärven läheisyys, puiston vanhat puut.

– En halua puskea asioita. Lähdemme rakentamaan asioita pikku hiljaa. Katsotaan, miten toiminta ja egot sopivat taloon.

Soittimia oli hyvä ripustaa seinille, koska korkeutta riitti. Petran käsissä on tansanialainen soitin nimeltään irimba. Kuva: Kaija Toivonen

Tapahtuu lähiaikoina

Seuraava Kulttuuriosuuskunta Uulun isompi tapahtuma on Tuomiofest (5.9.2026) Hatanpään valtatiellä sijaitsevassa Bistro Viljassa.

– Tämä on ensimmäinen tapahtuma yhdessä Bistro Viljan kanssa. Sen jälkeen on mahdollista päästä kuorolaiseksi. Pariin vuoteen ei ole otettu uusia laulajia, joten tätä kannattaa seurata, Petra vinkkaa.

Musiikkikoulu Uululla voi osallistua muun muassa suosittuihin muskareihin, aikuisten musiikkiryhmiin (myös espanjan kielellä) sekä instrumenttiopetukseen. Ilmoittautumisaika päättyy 14.8.2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua