Hormonit!-sarjan Karoliina Blackburn ja Robin Svartström. Kuva: Johanna Vuoksenmaa / Dionysos Films

1

Mainostekstissä kerrotaan: ”Kuinka Darcyn legendaarinen kartano ja Lady Catherinen ylevä eleganssi saavat kunnon ravistelun, kun näyttämöllä hurvitellaan mm. Aikakoneen, Nylon Beatin ja Kaija Koon tahtiin.”

Apua, voi ei, oli ensimmäinen reaktioni. Taas klassikko tuhotaan ja tuodaan tähän päivään. Mutta ei, ennakkoasenteeni oli täysin väärä.

Minä suorastaan rakastin Tampereen Työväen Teatterin Ylpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan) -esitystä. Laura Mattilan ohjaama näytelmä on raikas, taidokas ja parhaimmillaan suorastaan nerokas. En muista, koska olisin esityksen loputtua halunnut nähdä teoksen heti uudelleen. Sirkku Peltolan Kärpäset oli poikkeus, mutta muuten tällainen toiminta ei ole ollut liiemmin tapanani.

Erityisesti haluan mainita Alisha Davidowin lavastuksen ja Marjaana Mutasen puvut. En muista, että olisin milloinkaan nähnyt teatterin lavalla näin hauskoja, kekseliäitä, oivaltavia ja teemaan sopivia asuja.

Lue Matti Mörttisen Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

2

En ole aiemmin osallistunut teattereiden avoimiin harjoituksiin. Ohjaaja Antti Mikkola avasi tilaisuuden kertomalla Niskavuoren nuori emäntä -näytelmän teemoista. Hän nosti esille muun muassa uhriutumisen ja itsekkyyden motiivit: Elämme ”minä minä” -maailmassa ja syytämme herkästi epäonnistumista muita.

Mikkola korosti ihmisen vastuuta omista ratkaisuistaan. Itselleni nämä teemat osuivat syvälle ja sain niistä uutta perspektiiviä tähän tuttuun ja tärkeään, nyt Tampereen Teatterissa nähtävään teokseen.

Näimme teoksen alkukohtauksen ja pääsimme seuraamaan Mikkolan ohjaustyöskentelyä, sekä tutustuimme teoksen ääni- ja valomaailmaan. Lopuksi Mikkola veti vielä yhteen näkemäämme ja kokemaamme. Avoimet harjoitukset on hyvä tapa kurkistaa tuleviin näytelmiin ja innostaa yleisöä katsomaan myös valmis esitys.

Lue Ritva Alpolan tekemä pääosanäyttelijöiden Tuija Vuolteen ja Annuska Hannulan haastattelu täältä ja Matti Mörttisen arvio näytelmästä täältä.

3

Katsoin Hormonit!-televisiosarjan suurella mielenkiinnolla. Olenhan täysin kohderyhmää ja aihe on minulle todella akuutti.

Karoliina Blackburn tekee jälleen sarjan päähenkilönä vaikuttavaa ja uskottavaa työtä. Tyylilaji on kaiken kaikkiaan liioitteleva ja tilanteet varsin absurdeja. Kukaan hahmoista ei ole läheskään täydellinen vaan jokaisen puutteet ja motiivit tulevat hyvin esille.

Nostan hattua sarjan käsikirjoittajalla ja ohjaajalle Johanna Vuoksenmaa ja muille tekijöille: he ovat valinneet aiheeksi edelleenkin vähän tunnetun ja tutkitun aiheen. Tämä herättää varmasti tunteita ja keskustelua. Itsekin pakotin puolisoni television ääreen kahden jakson ajaksi. Ehkä hän ymmärtää minua nyt vähän paremmin.

Lue Päivi Vasaran tekemä Karoliina Blackburnin haastattelu täältä. Hormonit! Yle Areenassa.

4

Vanhana vannoutuneena punkkarina ja Pelle Miljoona
-fanina en tiennyt mitä ajatella, kun luin herran olevan mukana uudella Vain elämää -tuotantokaudella.

Päätin kuitenkin antaa Satulinnalle mahdollisuuden.

Yllätyin iloisesti. Pelle on Pelle, ihana, rento oma itsensä – vaikka sitten laulamassa Käärijää. Tyyli on tunnistettava ja viihdyin television ääressä.

Ohjelmassa on jotakin todella vetoavaa. Täysin erilaiset tyypit ahdetaan saman pöydän ääreen ja lopputuloksena on musiikki, joka yhdistää eikä erota. Ei ihme, että kuluva tuotantokausi on jo kuudestoista. Tällaisia hyvänmielenohjelmia tarvitaan ja paljon.

Vain elämää Ruutu.fi-palvelussa.

5

Odotin innolla Outi Airolan teosta Äiti Airolan parempi maailma (Into, 2025). Kuvittelin pääseväni sukeltamaan perheen yksityiselämään ja lukevani mehukkaita juttuja Kokkolan Ykspihlajan kulttuurielämästä. Halusin myös saada käsityksen, minkälaisella kasvatuksella ja kaurapuurolla äiti Airola on aikaansaanut viisi taiteellisesti harvinaisen monipuolista ja lahjakasta lasta.

Parhaimmillaan Airola on tunnelmien kuvaajana. Myös ihmiskuvaus on elävää ja kiinnostavaa. Pääsin seuraamaan Ykspihlajan arkea ja sen rakennusten pelastamisen vaiheita.

Kirja muuttuu vähitellen eräänlaiseksi kevyeksi manifestiksi. Aiheina ja kritiikin kohteena ovat muun muassa politiikka ja erityisesti työministerit, työttömien passivointi, nuorten eläkkeet, välityömarkkinoiden puute sekä työtoiminnan merkitys ja sen järjestämisen hankaluudet.

Kaurapuurokysymykseeni en ikävä kyllä saanut vastausta mutta kuvauksena yhteisöllisyyden voimasta kirja on kiinnostavaa ja rohkaisevaa luettavaa.

Kati Eskola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua