Jatkosarjan lopetus, osa yksi – arviossa Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba Infinity Castle

Kuvat: SHUEISHA / Aniplex / Ufotable

Demonien sälyttäminen on ajan henki, oli sitten kyseessä KPop Demon Hunters tai massiivinen ilmiö nimeltä Demon Slayer. Sarjan uusinta osaa Kimetsu no Yaiba Infinity Castle on vaikea arvostella elokuvana, se näet on osa valtavaa seikkkailutarina-fantasiakokonaisuutta, joka perustuu Koyoharu Gotougen vuosina 2016–20 julkaistuun mangaan.

Mangan pohjalta on tehty hittianimesarja, jota on tehty neljä kautta. Sarjassa ilmestyi vuonna 2020 teatterianime-elokuva Mugen Train, ja nyt sarja päättyy kolmeen elokuvaan, joista ensimmäinen on nyt ensi-iltansa saanut Infinity Castle.

Japanissa se sai ensi-iltansa heinäkuussa ja on toistaiseksi vuoden 2025 eniten ja kaikkien aikojen kolmanneksi eniten lippuja myynyt elokuva. Jotain tässä ilmiössä siis on, ainakin animen harrastajille.

* *

Demon Slayer Corps on demoneita vastaan taisteleva järjestö. Nuorukainen Tanjiro Kamado liittyi sen jäseneksi, koska hänen sisarensa oli muutettu demoniksi. Demonslayereillä on erityisiä taistelutaitoja, joissa he käyttävät luonnonelementtejä kuvatakseen taistelutekniikan ja sen keskeisen voiman olemusta. Päädemoni Muzan Kibutsuji onnistuu imemään koko demonimetsästäjien kaarti alas Infinity-linnaa päin ja tästä alkaa rytinä.

Elokuvassa on useampi taistelukohtaus, joissa hyvikset eli demonienjahtaajien perheiden jäsenet taistelevat demoneja vastaan. Taistelut laantuvat valkokankaalla, kun henkilöiden taustatarinaa selostetaan. Tällaiset on myös demoneilla: esimerkiksi Akazuka oli lapsirikollinen, joka varasti pitääkseen sairaan isänsä hengissä. Symppis lapsuustrauma ei kuitenkaan estä kuvaamasta demoneja epäinhimillisinä hirviöinä, joilla ei ole mitään estettä repiä vastustajan ruumiinosia irti. Jopa sadomasokistisen väkivallan esittäminen koko perheelle suunnatussa animessa onkin yksi japanilaisanimaation erityispiirre.

Infinity Castle -elokuvan ollessa yksi osa massiivisia lopettajaisia pitkälle sarjalle ja jo itsessäänkin massiivinen kahden ja puolen tunnin pituudessaan, se ei pysy elokuvallisesti kasassa, vaan menee episodimaisesti eteenpäin. Näin ollen elokuvasta on turha hakea selkeää tarinakaarta, joka nousisi vähitellen ja saisi finaalin loppukohtauksissa. Mutta se ei liene tämänkään elokuvan tarkoitus; Demon Slayer -elokuvista nauttivat lähinnä ne, jotka etsivät niistä uusia palasia massiiviseen tarinakokonaisuuteen.

* *

Animoinnissa studio Ufotable laittaa parastaan saadakseen taistelukohtaukset dynaamisiksi. Animointi on enemmän leikkauksen varassa toimivaa, usein melko liikkumattomien kuvien miksausta, kuin sulavaa kokoliikettä vaikkapa Ghiblin animaatioiden tyyliin.

Takaumat henkilöiden taustaan tuovat katsojalle rauhallisempaa ja seesteisempää kuvastoa lumisateineen ja tapahtumapaikkoineen, joissa näkyy tarinamaailman sijoittaminen Taisho-ajalle, 1910- ja 1920-lukujen Japaniin.

Yukii Kajiuran ja Go Shiinan musiikki säestää dramaattisesti tapahtumia. Avauslaulu, jonka esittää Aimer ja LiSAn esittämä lopputeemabiisi ovat tyypllisiä anime-hittibiisjeä, joissa dramaattinen laulutyyli vie pop-rock-biisiä.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua