Kuvanveistäjälle ja entiselle kilpapyöräilijälle Iisa Lepistölle rytmi on tekemisen ydin

Kuva: Aukusti Heinonen

Kirsi Uusitalo, teksti

Iisa Lepistö on kuvanveistäjä, jonka päämateriaali on kivi. Taiteellisessa työskentelyssään Lepistö yhdistää kuvanveistoa ja esseistiikkaa. Lepistö on myös entinen kilpaurheilija, joka lopetti kilpapyöräilyn viime vuonna.

Lepistö on ollut lapsesta saakka aktiivinen, liikkunut ja käyttänyt työkaluja. Urheilu ja taiteen tekeminen on kiinnostava yhdistelmä. Se synnyttää ajatuksia toimintojen yhtäläisyyksistä ja eroista. Merkittävin ero on ehkä se, että siinä missä on helppoa sanoa, kuka on milloinkin vaikkapa maailman paras seiväshyppääjä, maailman parasta kuvanveistäjää on mahdotonta valita.

– Parhaana oleminen tai sellaiseksi tuleminen ei ole lainkaan kiinnostavaa. Se vain tuli osaksi urheilua kilpailujen kautta. Se mitä urheiluvuodet lopulta jättivät käteen, on suunnattomasti arvokkaampaa. Taiteessa minua ei kiinnosta olla paras. Teen mitä teen ja katson mielelläni mitä muut tekevät, Lepistö summaa.

Kulttuurilehti Mustekalassa vuonna 2022 julkaistussa esseessä Lepistö kirjoittaa, että sekä kuvanveistossa että kilpapyöräilyssä toiminnan päämäärä on lopulta ollut hänelle itsessään melko merkityksetön. Kiven veistämisessä ja urheilussa keho kulkee samojen kaavojen läpi päivästä toiseen. Lepistö koki, että kilpaurheiluaikoina veiston ja urheilun toisteisuus tukivat toisiaan.

– Menin aamulla salille tai pyöräilemään, sitten söin lounaan ja menin veistämään tai kirjoittamaan. Sain purettua heti aamusta energiaa urheiluun ja keskityttyä sitten taiteen tekemiseen. Samalla käänteisesti mietin aina urheillessa jotain veistoon liittyvää. Kehollisuus yhdisti näitä asioita. Jälkikäteen olen ajatellut, että kyse oli varmasti myös jonkinlaisesta kontrollin tarpeesta. En kuitenkaan missään nimessä alkanut tekemään näitä asioita siitä syystä, Lepistö pohtii.

Kuva: Eetu Pajala

Rutiinit ovat tärkeitä

Lepistö pitää itseään onnekkaana siinä, että hän tietää, mitkä asiat toimivat hänelle. Rutiini ja rytmi ovat tärkeitä asioita. Lepistön puhe rutiinien merkityksestä on raikasta kuultavaa, koska niiden merkitys tuppaa usein unohtumaan nykyhetkessä, jossa korostetaan tauotonta eteenpäin menemistä ja valmiutta ainaiseen muutokseen. Taiteilija huomauttaa, että toistoonkin mahtuu aina myös säröjä ja siinä on tilaa muutokselle.

– Kuvanveistossa ja kilpapyöräilyssä pääsee toistojen kautta käsiksi asioihin, joihin en muutoin ehkä olisi saanut otetta. Esimerkiksi hankaliin juttuihin ja muistoihin. Ehkä toiston meditatiivisuus auttaa siinä. Haluan kuitenkin sanoa, että tämä ei ole mahdollista vain kuvanveistossa ja kilpaurheilussa, vaan kaikessa arkisessa toiminnassa. Alun perin aloin verrata kilpapyöräilyä ja kuvanveistoa toisiinsa niihin sisältyvän toiston kautta, mutta vertailu ei ole aina hedelmällistä, Lepistö toteaa.

Kun asiat toistuvat ja tapahtumat kulkevat samaa rataa, se on tuonut Lepistölle tunteen hallinnasta, siitä, että asiat ovat järjestyksessä. Hän kuitenkin lisää, että kysymys on monesti ollut illuusiosta. Kilpaurheillessaan Lepistö huomasi, ettei ollutkaan saavuttanut niitä juttuja, joita hän lähti tavoittelemaan.

Lepistö lopetti kilpapyöräilyn, koska hänen mukaansa häneltä puuttui jokin kilpaurheilussa vaadittava elementti. Hän piti treenaamisesta, ja kilpailu ja voittaminenkin olivat mukavia juttuja, mutta voittaminen ei lopulta ollut kovin tärkeää. Ja voittaessakin onnen tunne kesti vain sekunnin. Lepistö avaa, että hän on aiemmin paennut hankalia asioita urheiluun, mutta sitten hänestä alkoi tuntua, että itsensä rääkkääminen ei ollut enää tarpeellista. Edelleen hän kuitenkin pitää liikkumisesta.

Millaista kestävyyttä kuvanveisto kysyy ja koettelee?

– Kiven veistämisessä tarvitaan pitkäjänteisyyttä, koska kivestä poistetaan ainetta ja vie pitkän aikaa, ennen kuin näkee halutun muodon, Lepistö vastaa.

Iisa Lepistön näyttely ”Anna mä katson sun unta / Let me look at your dream” oli esillä Helsingin Galleria Sculptorissa. Kuva: Aukusti Heinonen

Taidekentällä kilpailu on enemmän taustalla

Mustekalan esseessä Lepistö kirjoittaa veistämiseen kohdistuvasta halusta, ja viittaa veistämisen hetkeen hikisenä aktina. Lepistö kirjoittaa myös, että hän toivoisi, että hänen ja kiven välillä olisi muutakin kuin vain akti. Se kuulostaa oudolla tavalla samalta, kun hook upeihin tottuneet ihmiset haikailevat syvemmän yhteyden perään. Seksuaalissävytteinen veiston kuvailu ei ole sattumaa, mutta Lepistö ei halua suurennella sen merkitystä.

– Kyllä sekä urheilussa että veistämisessä on läsnä tietty eroottinen jännite, muttei ehkä kuitenkaan arkisella tasolla. Uskon, että toimintaan täytyy liittyä tietty rytmi, että jaksaa tehdä.

Valmennettavana olo oli omapäiselle taiteilijalle mielenkiintoinen kokemus.

– Olen mielestäni ihminen, joka ei hirveästi pidä siitä, että minulle sanotaan, mitä pitää tehdä. Mutta kun olin valmennettavana, luotin paljon valmentajaani enkä kyseenalaistanut sitä, mitä hän sanoi. Jos hän sanoi, että älä tee tätä tänään, en tehnyt. Valmentajansa oppii tuntemaan hyvin ja hän tietää paljon myös yksityisestä elämästäni, kuukautiskierrosta alkaen. Valmennusta voitiin muuttaa, jos elämässäni oli meneillään jotakin sellaista, joka vaati sitä. Taideopiskelijalta taas vaaditaan paljon itsenäisyyttä ja opiskelijoille opetetaan kriittistä ajattelua.

Kilpailu urheilumaailmassa ja taidekentällä ei ole samanlaista, vaikka taiteilijatkin kilpailevat keskenään apurahoista, näyttelypaikoista ja näkyvyydestä.

– Kilpailuasetelma on enemmän taustalla taidekentällä. Omassa lähipiirissäni taiteilijat pyrkivät luomaan hyvää ilmapiiriä sillä tavoin, että autamme toisiamme. Joku voi kysyä, millaisella hakemuksella joku toinen sai apurahan, ja silloin yritetään auttaa, vaikka menestyminen ei olekaan niin suoraviivaista, että tekee hyvän hakemuksen. Kollegoille vinkataan gallerioista ja residensseistä, jotka voisivat sopia. Ja tehdään myös niin, että kun saa apurahan, silloin ostetaan kollegan taidetta.

Kuva: Light Ray Production

Tavoitteet siirtyvät jokaisen projektin myötä

Taiteen tekemisessä Lepistöä ajaa eteenpäin se, että tavoitteet siirtyvät jokaisen projektin myötä. Kun saa jonkun asian käsiteltyä jossakin projektissa, mieleen tulvii ideoita siitä, miten aiheen käsittelyä voisi jatkaa. Kilpaurheiluajalta hän kaipaa sitä, miten se ohjasi päivien käyttöä. Lepistö lisää, että sekä taiteen tekemisessä ja kilpaurheilussa tehdään suuri määrä näkymätöntä ja hiljaista työtä, josta näkyville tulee muutaman kerran vuodessa ohikiitävä hetki. 

Elokuun ajan turkulaisessa Titanik-galleriassa on esillä Lepistön ja taiteilijakollega Nadiyen näyttely You can take a girl out of _____________ but you can never take _____________ out of the girl! Näyttelyssä taiteilijat käsittelevät muistoja, paluuta kotikaupunkiin ja kaupunkiympäristöä. Taiteilijat saivat idean yhteisnäyttelyyn, kun Lepistö näki Nadiyen Instagram-päivityksen, jossa tämä kirjoitti, että tytön voi ottaa pois Keravalta, mutta Keravaa ei voi ottaa pois tytöstä. Se oli Lepistön mielestä hauska, sillä hän oli itsekin muuttanut työn perässä takaisin Sipooseen.

Näyttelyssä Nadiyen pienimuotoiset, erilaisia jälkiä kaupunkiympäristössä kuvaavat teokset ja Lepistön välillä monumentaalinenkin muotokieli herättävät pohdintoja kaupunkitilan anonyymiydestä ja mahdollisuuksista inhimillistää sitä.

Iisa Lepistön ja Nadiyen näyttely Titanik-galleriassa Turussa 31.8.2025 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua