Kuvat: Lilja Birgisdóttir / Otava
KIRJAT | On nautinto lukea dekkari, joka paljastaa salaisuutensa vasta viime sivuilla ja sitä ennen kaikki arvailut ovat sumussa kulkemista.
”Islantilaiset maisemat ja luonto erityisesti antavat kirjalle oman täyteläisen vivahteensa.”
ARVOSTELU

Yrsa Sigurðardóttir: Muistan sinut
- Suomentanut Marjakaisa Matthíasson.
- Otava, 2025.
- 348 sivua.
On nautinto lukea dekkari, joka paljastaa salaisuutensa vasta viime sivuilla ja sitä ennen kaikki arvailut ovat sumussa kulkemista. Yrsa Sigurðardottirin Muistan sinut (Otava, 2025) on tällainen helmi. Kirja on suosiota saavuttaneen Musta jää -menestyssarjan toinen osa. Viime vuonna suomennettu, ensimmäinen osa Näen sinut oli jättimenestys myös Suomessa.
Muistan sinut on kirjasarjan itsenäinen toinen osa. Sen tarina etenee kahdella aikatasolla, joiden välillä ei ole vuosisatoja, eikä edes kuukausia. Ainoastaan muutama päivä erottaa kaksi tapahtumakulkua toisistaan. Kirjan luvut on nimetty tapahtumapäivien mukaan tyyliin ”1. luku – Päivä yksi, Torstai”, ”2. luku – Päivä viisi, maanantai”. Kolmannessa luvussa hypätään taas tarinassa taaksepäin ensimmäiseen tapahtumaketjuun. Näin kaksi eri aikatasoa vuorottelevat luku luvulta kirjan läpi alusta loppuun.
Romaani alkaa, kun joukko entisiä opiskelukavereita saapuu lautalla Vestmanna-saarille Islannin rannikolle. Heidät on saanut liikkeelle yhteisen opiskelukaverin hautajaiset, mutta reissu muuttuu katastrofaaliseksi sekoiluksi ja painajaismaiseksi menneisyyden pakoiluksi. Vain viina tuntuu helpottavan porukan oloa. Kirjaililja on valinnut keskeiseksi hahmoksi lääketieteen opiskelija Traustin, joka on rehvakkaan porukan ”nynny”.
Toisella tasolla juttua tutkiva oikeuslääkäri Iðunn yrittää viinin lipittämisen lomassa (hänkin) pitää etäisyyttä omaan menneisyyteensä. Toinen toisensa jälkeen esiin putkahtelevat ruumiit ovat hänelle vain työtä, joka ikävällä tavalla estävät häntä palaamaan omaan tuttuun arkeen Reykjavikiin.
Molempia tarinoita yhdistää ihmisten halu unohtaa jotain aiemmasta elämästä. Opiskelijaporukalla vuosien takaisten opiskelubileiden tapahtumat, Iðunnilla saarelle jäänyt perhe-elämä. Vestmanna-saaret työntävät väkevästi menneisyyden pintaan.
Ensin löytyy rannalta kaksi ruumista, myöhemmin Iðunnin ruumiinavauspöydällään alkaa olla ruuhkaa. Enempää ei voi paljastaa viemättä romaanin viehätystä mennessään. Loppuratkaisu on toki vähän tiukkaan ahdettu ja siinä on pieni epäuskottavuuden vivahde, mutta onneksi vain pieni. Pelkäsin suurempaa floppia, kun kirjailija onnistui pitämään lukijan niin hyvin otteessaan pitkin matkaa ja odotukset lopun suhteen kasvoivat sivu sivulta. Nyt päällimmäiseksi jäi tyytyväisyys nautinnollisesta lukukokemuksesta.
Islantilaiset maisemat ja luonto erityisesti antavat kirjalle oman täyteläisen vivahteensa. Sen sijaan islantilaiset nimet tuottivat aika lailla tuskaa. Kun suomen kielessä ei ole sukupuolta paljastavia persoonapronomineja, meni lukiessa hetki selvittää Siggan, Raggan, Guggan ja Leifurin sukupuoli. Puhumattakaan Trustista ja Iðunnista.
Marjakaisa Matthíassonin suomennos on kohtuullinen ja välillä saatoin lukea kymmeniä sivuja ärsyyntymättä ontuvasta käännöksestä. Aivan nappisuoritus käännös ei kuitenkaan ollut, mutta harvoin ne ovatkaan.
Vuonna 1963 syntynyt Yrsa Sigurðardóttir on kirjoittanut suosittujen rikosromaanien lisäksi lasten- ja nuortenkirjoja. Hänen teoksiaan on käännetty yli 30 kielelle. Minulle hän oli uusi tuttavuus, mutta tämä lukukokemus saa varmasti tarttumaan myös hänen muihin teoksiinsa.
Marja Heinonen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Jörn Donner lehtikirjoittajana – arviossa Kai Ekholmin Kirjoittaminen on helvettiä
KIRJAT | Jörn Donner oli intellektuelli, joka pani meidät reagoimaan ja ajattelemaan, kenties tuntemaan itsemme hieman paremmin.
Outo mies Venäjältä tapetaan itärajalle, minkä myötä Arto Ratamolla on käsissään vuosisadan soppa – arviossa Shivan silmä
KIRJAT | Uusimmassa Arto Ratamo -seikkailussa kuvaillaan pelottavan realistisesti, miten suurvaltojen sählääminen voi johtaa kolmanteen maailmansotaan.
Noitamaista cottagecorea – arvosteltavana Magdalena Hain Teen ja loitsujen vuosi
KIRJAT | Neljän kertomuksen kokonaisuus vie nuorten noitien kokemusten äärelle. Lempeä ja turvallinen kirja tarjoaa rauhan hetken, mutta on myös kiinni tärkeissä asioissa, eikä vain pakene todellisuutta.
Janne Saarikiven esseet kattavat näennäisen kepeästi laajan kirjon ihmisen elämää – arviossa Kieli vie
KIRJAT | Kieli vie käsittelee yhteiskunnallisia kysymyksiä, yliopistomaailman arkipäivää, matkustelua sekä kielitieteilijän asiantuntevia ja hauskojakin etymologisia löydöksiä.




