Mika Kares on Boris Godunov. Kuva: Toni Härkänen

Diktaattorit elävät omassa itserakentamassaan häkissä, jota pelko hallitsee.

Sitä ennen on nakerrettu kilpailijat pois tieltä, myrkytetty, ammuttu, tai eliminoitu sopivasti selittämättömän kuoleman kautta. Näin on käytäntö Venäjällä edelleen.

Huhut leviävät, vastarinta nousee, kansa kärsii.

Kultainen tai puinen suuri häkki on myös Nicola Raabin ohjauksessa Olavinlinnassa. Sinne kansa kurottaa ja sieltä tsaari kurkistaa.

Ei hassumpi lavastusratkaisu varsinkaan alussa kiviseksi kuutioksi kuin linnan muurinpalaksi verhottuna, mutta pitemmän päälle hiukan tylsä. Onneksi kuoro pääsee vaikuttamaan kansana eri tasoilta ja vaihtamaan näkökulmaa tapahtumiin.

Oopperan lavastussuunnittelu on George Souglidesin. Kuva: Toni Härkänen

* *

Boris Godunov vaikutti Venäjällä vuosina 1552–1602 ja viimeiset seitsemän vuotta tsaarina.

Boris Godunovin tarinallinen versio, jonka Aleksandr Pushkin myös näytelmäksi kirjoitti, perustuu Godunovin elämästä saatuihin tietoihin, joissa tämän tsaarius perustui mahdollisesti oikean perillisen syrjäyttämiseen ja surmaan.

Boris Godunov oli noussut valtaan sen jälkeen, kun viimeinen Rurikin-suvun tsaari, Feodor I, kuoli ilman miespuolisia perillisiä. Oikea Dmitri oli Ivan Julman (Ivan IV) nuorin poika. Hän kuoli vuonna 1591 epäselvissä oloissa Uglichissa noin 8–10 vuoden iässä. Tämän jälkeen Boris Godunov nousi valtaan.

Dmitri Ivanovitš -niminen henkilö väitti vuonna 1603 olevansa eloonjäänyt tsaari Ivan Julman poika. Häntä alettiin kutsua nimellä Vale-Dimitri. Hän oli luultavasti munkki Grigori Otrepjevinä tunnetuksi tullut henkilö. 

Vale-Dimitrin nousu haastoi Boris Godunovin vallan. Hänestä tuli kapinan symboli ja vaihtoehtoinen hallitsija.

Kun Boris Godunov kuoli äkillisesti vuonna 1605, Vale-Dimitri saapui Moskovaan ja kruunattiin tsaari Dmitri I:ksi.

Hänet murhattiin jo vuonna 1606.

Boris oli mahdollisesti vastuussa oikean Dmitrin kuolemasta.

Siitä epäilystä ja Boriksen omantunnontuskista Pushkinin näytelmä ja Modest Musorgskin ooppera kertoo.

Pimen (Timo Riihonen) kirjoittaa, ovela Grigori (Tuomas Katajala) seuraa. Kuva: Toni Härkänen

* *

Boris Godunov -ooppera on musiikkina venäläinen musiikkikirjasto, jossa ortodoksikirkon kellojen satumainen soitto, liturgiset hymnit, lasten- ja kansanlaulut sekä Musorgskin oma vahva orkestraatio sekä erityisesti vahva kyky käsitellä kuoroa ja sen äänimassaa on oopperan selkärankaa.

Tarinan seitsemän kohtausta piirtävät suuren maan karttaa ja 1600-luvun taitteen lähihistoriaa. Ollaan milloin Kremlissä, milloin luostarissa, milloin Liettuan rajalla vale-Dimitrin perässä, pajarien kokouksessa ja kasvavan pelon valtaaman Boriksen sisäisessä maailmassa.

Syntyy omanlaisensa kronikka, jota Venäjän historian avainhenkilöt, kuten munkit, Kristuksen tähden houkat, imettäjät sun muut tarinaniskijät arvoituksia täynnä olevilla loruillaan sanoittavat.

Boris Godunov on enemmän musiikkinäytelmän kaltainen kokonaisuus, kuin puhdas ooppera. Siitä on vaikea löytää suuria aarioita tai selkeitä käännekohtia.

Sen virta vain vie väistämättä kohti Boriksen luhistumista.

Nyky-Venäjän hallitsijaan Boriksen kohtaloa taitaa olla turha sovitella. Eihän Vladimir Putinilla ole omaatuntoa, joka kolkuttaisi.

Boriksen poika, tytär ja lasten hoitaja (Irina Nuutinen, Olga Heikkilä ja Tuula Paavola). Kuva: Toni Härkänen

* *

Basso Mika Kares tekee Boriksena debyytin Savonlinnan Oopperajuhlilla. Rooli on ihanteellinen.

Siinä on rikasta sanottavaa, mahdollisuus näytellä iso kaari valtaanastumisesta epävarmaan hallitsijuuteen ja mielen luhistumiseen.

Kares hallitsee lavaa, on vahva ja tosi sekä äänellisesti huippukunnossa.

Usein houreisuuden esittäminen voi näyttää koomiselta. Kares välttää nämä karikot. Ahdistus, epäilykset, hätä oman perillisen ja tyttären puolesta koskettaa.

Poika Fjodorina mezzosopraano Irina Nuutinen elää nuoren innolla tätä päivää eikä vielä tajua isän ja koko maan kaaosta. Tytär Kseniana sopraano Olga Heikkilä on upeasti nukke, kuollutta puolisoaan sureva häkkilintu, jota mezzosopraano Tuula Paavola taidokkaasti tarinoiden imettäjän roolissaan lohduttaa.

Boris Godunovin tässä versiossa ei ole suurta naisroolia Boriksen vastavoimaksi, mutta toisaalta tämä trio ja Päivi Nisulan karkeanmainio majatalonpitäjä piippuineen vastaavat annissaan yhtä isoa naisroolia.

Jumalan tähden houkka (Otso Sipilä) kertoo totuuden. Kuva: Toni Härkänen

* *

Kerjäläismunkit Misail ja Varlaam ovat koomisina hahmoina kuin majakka ja perävaunu, turisten, juopotellen ja toilaillen. Tenori Tuomas Miettolan ja basso Matti Turusen kaksikko pelaa leppoisasti yhteen ja peittoaa Vale-Dimitrinä uraansa aloittelevaa munkki Grigoria. Tenori Tuomas Katajala vakuuttaa huijarina.

Venäjän lähihistoriasta kronikoiva munkki Pimen on Boriksen kohtalon ääneenlausuja. Boriksen vastaparina basso Timo Riihonen on lujaa tekoa ja kiinnostava.

Kierona kapinallisten pajarien johtaja Šuiskina latvialainen tenori Raimonds Bramanis on se korska ratsu, joka kaartaa paikalle härnäämään jo luhistumassa olevaa Borista surmatun lapsen muistolla.

Vähämielisen, Jumalan hullun roolissa Otso Sipilä näyttää totuudenpuhujan vallan tsaarin ahdingossa.

Kerrassaan hienoa näyttelijäntyötä vahvalta nuorelta tenorilta.

Anne Välinoro

Boris Godunov

• Säveltäjä Modest Musorgski
• Kapellimestari Dima Slobodeniouk
• Ohjaaja Nicola Raab
• Lavastussuunnittelija George Souglides
• Pukusuunnittelija Julia Müer
• Maskisuunnittelija Kaarina Kokkonen
• Valaistussuunnittelija Martin Säftström
• Kuoromestari Jan Schweiger
• Lapsikuoron johtaja Leena Astikainen
• Musiikki Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, Savonlinnan Oopperajuhlien lapsikuoro, Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri

Ensi-ilta Savonlinnan Oopperajuhlilla 11.7.2025. Esityksiä 24.7. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua