Kuva: Kimmo Ylönen

1

Kahvi on parasta Portugalissa. Rohkenen näin julistaa, koska kahviin ei Portugalissa pety koskaan. Kahvi on hyvää hienossa salongissa keskustorin laidalla ja ihan yhtä hyvää se on tienvarren rahtikuppilassa. Mokkatervaa on pienessä kupissa vähän, mutta saosteessa on ruutia kokonaisen pannullisen verran.

Jostain syystä portugalilainen ylivoima kuitenkin kompastuu maitokahvin kohdalla. Pyörää polkiessa olen viettänyt tunteja miettien miksi. Tuijottaako Lusitanian baristoja muinainen paha silmä vai onko maito lypsetty alakuloisilta lehmiltä?

Onneksi rajan takana Espanjassa osataan café con leche. Varmistin tämän tunnetun tosiasian ensimmäisessä baarissa heti Minho-joen ylitettyäni.

2

Maitokahvia pidetään Espanjassa perinteisesti aamun juomana ja sen seurana jyrsitään karrelle paahdettuja eilispäivän leipäviipaleita. Eipä kuulosta kummoiselta, mutta kun siivut on kostutettu oliiviöljyllä ja päälle on ripoteltu suolaa, tostada maistuu kyllä taivaallisen hyvältä.

Suosittu yleispäällinen on tomaattisuttu. Sen päälle voi korpulle kasata vaikkapa ilmakuivattua kinkkua tai juustoa. Joissain kuppiloissa on tiskillä voirasia yhteiskäytössä.

3

En uskaltaisi kokeilla base-hyppyä, vaikka olen melko varma, että minulle rakas pitkän matkan pyöräily on monin verroin vaarallisempi harrastus. Maantiet ovat kapeita ja kiemuraisia. Pientareella, jos sellainen on, vaanivat syvät sadevesikourut ja kaivonkansien ritilät, joiden puolien väliin pyörän rengas sopivasti solahtaa. Pelottavimmillaan jalo urheilu on liittymissä, kun autoja on molemmilla puolilla ja käännökseen myöhään heränneet taittavat rinnalta eteen.

Jotenkin tuntuu luonnolliselta pelätä isoimpia autoja eniten. Tosiasiassa vaarallisimpia turman ohjuksia ovat pienillä kennoilla kiitävät arjen kiiruhtajat. Isoja autoja ajavat ammattilaiset tietävät työkalunsa ulottuvuudet ja ottavat pienen pientareen pinnistäjän hyvin huomioon. Kiltit jättiläiset jäävät pyöräilijän taakse jurnuttamaan, kun ohitus ei turvallisesti onnistu. Monta kertaa päivässä nostan peukkua rekkakuskeille.

4

Camino de Santiago on jättiläismäinen polkujen verkko ja palvelurakenne, jossa yhdistyvät uskonnolliset juuret, tuhatvuotiset perinteet ja tämän päivän matkailumarkkinoiden hulina. Polulle voi lähteä vaikka kuinka monesta kolkasta ja uusia keltaisin simpukankuvin merkittyjä reittejä rakennetaan kaiken aikaa. Lopulta kaikki haarat johtavat Santiago de Compostelan katedraaliin apostoli Jaakob vanhemman haudalle.

El Camino on patikka, mutta matkaa voi taittaa myös polkupyörällä tai hevosella. Olen nähnyt yhden veikkosen polkuautolla ja kuullut kerrottavan toisesta, joka pompotti koripalloa Amsterdamista Santiagoon. Pyhiinvaeltajia majoitetaan yön yli tarkoitukseen varatuissa Albergue de peregrinos -majataloissa. Makuusaleja, kuorsausta ja kukonlaulun aikaan tielle kiiruhtavia vierustovereita vieroksuva löytää reitin varresta paljon vaihtoehtoisia majoituspalveluja. Reppua voi kantaa itse tai ostaa sille paikan pakettiautossa. Myös Espanjan posti tarjoaa erityisesti pyhiinvaeltajille viritettyjä pakettipalveluja.

Reitillä kuulee jonkin verran puhetta siitä, kuka on oikea pyhiinvaeltaja ja kuka vain pahainen turisti. Monet kaipaavat aikaa ennen älypuhelimia, Wi-Fiä ja majoitusvarauksia. Muinaista aikaa, jolloin käveltiin simpukka repun kyljessä keikkuen, puinen vaellussauva kädessä, koputettiin alberguen ovelle ja jaettiin illallinen yhtä lailla omin voimin uurastaneiden kanssavaeltajien kanssa.

Kaikkein kuuluisin ja ruuhkaisin on Ranskan rajalta Espanjan läpi kulkeva Camino Frances. Eniten turistiseksi arvostellaan Portugalin rannikkoa seuraavaa reittiä. Joka tapauksessa kaikki markkinahäly käy sitä räikeämmäksi, mitä lähemmäs määränpäätä tullaan.

Kaikilta poluilta löytyy myös ihmeen kaunista luontoa, linnunlaulua, upeita maisemia, rauhaa ja hiljaisuutta, seuraa, ihmeellistä lämpöä ja lähimmäisyyttä sekä pyyteetöntä hyväntekeväisyyttä. Jotkut ovat koukussa Caminoon ja kävelevät reittejä toisensa perään, mutta useimmilla on kyseessä se yksi, suuri, ainutkertainen pitkä vaellus ja monet työstävät kulkeissaan jotain elämänsä kipukohtaa.

5

Joseph Opinel kehitti taidemaalareille taittoveitsen, jolla niitylle telineensä kantaneiden impressionistien oli kätevä trimmata siveltimen näädänkarvoja. Näin minulle majatalon pöydässä kerrottiin. Juttu on niin hauska, että en lähde sitä tietoverkosta tarkastamaan.

Joka tapauksessa ranskalainen perheyritys Opinel on valmistanut puukahvan sisään taittuvalla terällä varustettua veistä vuodesta 1890 lähtien. Muutokset mallissa ovat vähäisiä. Saatavilla on yksitoista eri kokoa. Maailman sadan kauneimman esineen joukkoonkin valittua veistä myydään vuosittain viisitoista miljoonaa kappaletta.

Minä ostin pyörälaukkuun työkalun kokoa kuusi, jotta voin evästauolla kuoria päärynöitä ja siivuttaa salamia. Seiska tai kasi on mielestäni paras koko kaikenlaiseen vuoleskeluun.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua