Pinja Hahtola. Kuva: Aki Loponen

Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Saa rumiakin tanssittaa, niinpä. Suomalaisen elokuvan suurelle komediennelle Siiri Angerkoskelle (1902–1971) oma työkalu, huumori, päti niin työssä kuin siviilissäkin.

Kun kasvot eivät olleet Ansa Ikosen tai Helena Karan, Angerkoskelle lankesivat pirttihirmun, topakan tädin, sievistelemättömän sanojan – kaiken kaikkiaan siis mieleen jäävän ihmisen roolit.

Pääasia oli tiukka keskikohtajakaus ja niskanuttura.

Angerkoski oli kuukausipalkkaisena näyttelijänä Suomen Filmiteollisuudessa neljännesvuosisadan. Siihen pestiin mahtui toistasataa roolia, joista Pekka ja Pätkä -elokuvien Justiina teki näyttelijästä superjulkkiksen. Sen jälkeen Angerkoski nauratti kadulla jo vastaantulijoitakin.

Angerkoski oli niin sanavalmis, että jotkut käsikirjoituksen ulkopuolelta nakatut lausahdukset päätyivätkin filmille. Voi Serpian Persia!

* *

Angerkoskena asteleva ja pukuhuoneessaan muisteleva Pinja Hahtola on aiemminkin sukeltanut suomalaisen elokuvan kultaisten vuosien naiskuvaan.

SuomiFilmin salatut kansiot -näytelmässä (lue arvio) hän ja Mari Lehtonen purkivat filmimoguli T. J. Särkän työhönottomenetelmiä ja elokuvia, joissa heinälato- ja kartanoromantiikka käytti kerta toisensa jälkeen viattomia piikoja ja karjakkoja, sulosilmäperijättäriä, hehkeitä talontyttäriä ja kaupunkikodin hengettäriä.

Sataman viettelijättäret ja syrjäkadun siskot sulosäärineen olivat se toinen roolimääriltään suosittu linja.

Hyvävartaloisina itseään pitäviä kaunottaria kertyikin Särkän oven taakse työtä hakemaan, enimmäkseen vailla näyttelijänkokemusta.

Tuottaja tiirasi imukkeensa takaa ja palkkasi, jos palapeliin sopi.

Siiri Angerkoski muistetaan tuikeiden tätien, Pekan ja Pätkän Justiinan ja Muhoksen Mimmin rooleista. Kuva: Aki Loponen

* *

Siiri Angerkosken kohtalona olivat sivuroolit, joissa lause napsahti kohdalleen tuiman ilmeen ja tarmoa ja tahtotilaa vahvistavan kaulimen kanssa.

Usein elokuvaa kohti oli vain pari kohtausta ja muutama repliikki. Ja sitten odoteltiin.

Saa rumiakin tanssittaa -monologissa Pinja Hahtola käy Siirin kaarta läpi elämäänsä kertaavana Siirinä, näyttelijä Hahtolana ja välähdyksinä vastanäyttelijöistä, tuottaja Särkästä, Kaarlo-rakkaasta ja vanhemmistaan.

Syntyy monella tasolla yllätyksellinen, ajattelemaan paneva ja sielukas taiteilijakuva.

Syntyy myös huumorilla ja mehukkaalla komiikalla rytmitetty monologi, jossa näyttelijän oma persoona ja vankat taidot pitävät puolitoistatuntisen ongelmitta kasassa. 

Jere Kolehmaisen kanssa yhdessä tehty valo- ja videosuunnittelu tukee hauskasti kohtausten ydintä.

Kun alkupuolella nivotaan yhteen Siirin uraa teatterissa, loppupuolella on aikaa syventyä ammattilaisen katseella näyttelijän työhön sinänsä.

Siiri ja Pinja vaihtavat paikkaansa.

Syntyy esityksen kiinnostavin metataso, jossa näyttelijä arvioi uraansa toisen uraan.

Katsojakin valpastuu.

Katsonko nyt Pinjaa, Siiriä vai Pinjaa esittämässä Siiriä?

* *

Humoristisen julkisuuskuvan kääntöpuoli oli traagisia avainkokemuksia sisältänyt yksityiselämä.

Siiri menetti biologisen äitinsä jo varhain, kun äiti passitettiin laittomien aborttien tekijänä Hämeenlinnan vankilaan kuudeksi vuodeksi.

Sillä välin hopeaseppä-isä ehti hankkia uuden kumppanin ja useita lapsia.

Kun äiti palasi vankilasta ja kohtasi uuden todellisuuden vuonna 1914, hän kääntyi ovelta kannoillaan ja lähti siskonsa perään Amerikkaan.

Siiri näki vain äitinsä etääntyvän selän.

Onnellinen liitto näyttelijä Kaarlo Angerkosken kanssa päättyi vuonna 1939 Kaarlon saatua sydänkohtauksen vain 33-vuotiaana.

Hotellihuoneessa Kotkassa Siiri piti Kaarlon päätä sylissään ja jätti jäähyväiset rakkaille silmille ja Rykmentin murheenkryynille.

Moni huumorinsa kautta tunnettu näyttelijäystävä, kuten Masa Niemi, lähti oman käden kautta tai muuten vain liian aikaisin.

Sodassa Siiri viihdytti rintamakiertueilla ja havahtui Tapio Rautavaaran jyhkeisiin kuulutuksiin. Siitä hän innostui suosittelemaan komeaa miestä valkokankaalle.

Kun Suomen Filmiteollisuus irtisanoi kuukausipalkkaiset näyttelijänsä vuonna 1964 ja siirtyi näyttelijälakon vuoksi tekemään mainosfilmejä, Siiriltäkin katkesivat tulot.

Vielä kerran hän joutui tarjoamaan itseään teattereille.

Lopulta televisio ja ohjaaja Jukka Sipilä antoivat Angerkoskelle elämän tähtiroolin ja postuumisti Jussi-patsaan Aulikki Oksasen kirjoittamassa Aliisa-näytelmässä (1971). Siinä kansaneläkeläinen on joutumassa tyhjän päälle vuokrasopimuksen irtisanomisen vuoksi.

Angerkoski oli näytelmän teon aikana jo vakavasti sairas. Vatsasyöpä oli kuihduttanut reheväksi mielletyn hahmon puoleen entisestään.

Että niin tuotti tulosta se laihdutuskuuri.

Näytelmän yksi parhaita kohtauksia on Angerkoskea haastattelevan toimittajan väijytys juuri laihduttamisesta.

Kehopositiivisuuden puolesta Angerkoski taisteli tietämättään kaikissa rooleissaan jo vuosikymmeniä ennen käsitteen laajamittaista lanseerausta.

Siiri Angerkosken elämää ja työtä tulkitsee Saa rumiakin tanssittaa -monologissa näyttelijä Pinja Hahtola. Kuva: Aki Loponen

* *

Saa rumiakin tanssittaa onnistuu olemaan syvällinen ja perin sympaattinen ja koskettava näytelmä yhtä aikaa.

Se antaa meille tietoa suomalaisen teatterin ja elokuvan historiasta ja yhden lahjakkuuden käytöstä niiden rattaissa.

Oli filmitähtiä ja suuria rooleja. Oli myös sivurooleja ja filmin tähteitä. Angerkoski mielsi itsensä jälkimmäisten vartijaksi.

Angerkoski sai kyllä tunnustusta elinaikanaankin, Pro Finlandia palkinnoista merkittävimpänä vuonna 1958, mutta Aliisa jäi ainoaksi muotista ulos repäiseväksi rooliksi.

Pinja Hahtola ja ohjaaja Olka Horila tekevät Angerkosken elävän muotokuvan rakkaudesta esittävään taiteeseen.

Esitys on täynnä rikkaita yksityiskohtia niin esineiden käytössä kuin hahmojen vaihdoksissakin. Keitetystä kananmunasta voi hyvin saada Kekkosen.

Kyllä Ansa Ikosenkin puheenparsi löytyy Hahtolan tulkinnasta.

Näyttelijän elekieli ja mimiikka pitävät katsojan tiukasti tarinan imussa.

Eikä se kuuluisa kaulin vilahda kuin rekvisiittalaatikossa.

Aliisa on muuten katsottavissa Yle Areenassa. Lisätietoa Siiri ja Kaarlo Angerkosken elämästä voi lukea Kari Uusitalon Siiri ja Kaarlo -teoksesta (Edita, 2002).

Anne Välinoro

Saa rumiakin tanssittaa

• Käsikirjoitus Pinja Hahtola
• Ohjaus Olka Horila
• Roolissa Pinja Hahtola
• Lavastus ja puvustus Olka Horila ja työryhmä
• Äänisuunnittelu Kari Paukola
• Valosuunnittelu Jere Kolehmainen
• Tarpeisto Karita Fallström-Autio
• Videosuunnittelu Jere Kolehmainen ja Pinja Hahtola
• Graafinen suunnittelu Susanna Zographos

Ensi-ilta 4.3.2025 Helsingin Teatteri Avoimissa Ovissa. Esityksiä 10.5.2025 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua